Lääkärin määräys: jäätelöä rajoituksetta

Jäätelöbaarin värikästä valikoimaa.

Yksi parhaimpia asioita, mitä Roomassa voi tehdä, on lähteä iltakävelylle Trastevereen. Vanhan työläis- ja juutalaisghettokaupunginosan vanhoja aikoja huokuvat kapeat keskiaikaiset kadut ja niille levittäytyvät ravintolat ja pubit hehkuvat kaikki keltaisenoranssissa iltavalaistuksessa, ja tunnelma on yhtä aikaa boheemi, romanttinen ja ah niin italialainen. Trasteveren keskusaukio Piazza Santa Maria in Trastevere on erityisen maaginen paikka, jossa historia ja erilaiset ihmiset kohtaavat. Suihkulähteen rappusilla istuskelevat turistit, "piipun"polttelijat, tavalliset italialaiset ihmiset ja ilmaan heitettäviä valopalloja myyvät extracomunitaret tuntuvat yhtäkkiä kaikki sopivan yhteen sen kummempia ongelmia.

Ihan parasta on syödä ensin hyvin ja suunnata sen jälkeen jäätelöbaariin eli gelateriaan ja nauttia annos kuuluisanhyvää italialaista jäätelöä. Oma suosikkipaikkani on pitkään ollut Blue Ice-jäätelöbaariketju, jonka valikoima ja maku ovat omaa luokkaansa. Tämänkin Italian-kuukauden aikana lukemattomat ovat ne jäätelöannokset, jotka ovat suusta alas valuneet.

Harmi vain, että tämän viimeisen Rooman-viikon suunnitelmat Trastevere-illoista ovat jääneet toteuttamatta, kuten kaikki muutkin ohjelma. Aika on kulunut tiiviisti mummolassa nielutulehdusta potevaa lasta hoidellen. Sen siitä saa, kun viikkotolkulla puljaa meressä ja uima-altaassa, syö lomalle tyypilliseen tapaan etupäässä herkkuja ja viettää aikaa väkipaljouksien keskellä: ennemmin tai myöhemmin lapsi sairastuu.

Kaksi lääkärireissua on jo takana, ja viimeisimmän visiitin jälkeen lähijäätelöbaarin ja kotipakastimen ovi on käynyt tiuhaan:

lääkärin mukaan parasta hoitoa punaiseen ja turvonneeseen kurkkuun on kaikki kylmä syötävä eli vaikkapa jäätelö. Mikäpä sen mukavampi hoitomääräys herkkujen perään alati mankuvalle kaksivuotiaalle! Tyttö on kiltisti totellut lääkäriä, eikä taatusti edes tajua, että näin makeita lääkärin määräyksiä on tarjolla vain harvoin.

Roomaan on saapunut syksyn ensi tuulahdus. Lämpötila on laskenut kahteenkymmeneen ja vesisade piiskaa teitä ja kattoja. Tällaisella ilmalla sisällä sairastaminen ei tunnu katastrofilta, ja muutenkin sää on hyvää pehmeää laskua lauantaiselle kotiinlähdölle. Kesä on ilmiselvästi ohi, ja on vain ajan kysymys, milloin italialaiset lakkaavat syömästä jäätelöä.

Suomalaisille jäätelö on ympärivuotinen herkku, mutta Italiassa sen syönti rajoittuu tiukasti kesäkuukausiin. Turistipaikat ovat erikseen, niissä jäätelöä on aina saatavilla, mutta paikallisten asuttamilla alueilla monet baarit eivät edes tarjoa jäätelöä talvikuukausina, ja gelaterioidenkin valikoima ja asiakaskunta pienenevät radikaalisti. Appivanhempanikin aina ihmettelevät, kun talvella ostan kaupasta jäätelöpakkauksen ja nautiskelen sen sisältöä jälkiruuaksi. Miten kummassa voin syödä jotain niin kylmää, kun on talvi ja kaikki?

Onhan se tietysti selvä, että jäätelönautinto ei ole sama, kun se tapahtuu sisällä talvikylmässä vetävässä huoneistossa tai tuulisella jäätelöbaarin terassilla kaulahuivi visusti kaulalla eikä +35 asteen suloisessa lämmössä hien valuessa kilpaa sulavan jäätelön kanssa. Mutta jäätelö on sentään aina jäätelö - varsinkin italialainen jäätelö. Suomessa vielä voinkin elää talvet ilman jäätelöä, mitä nyt joskus himon iskiessa hommaan Aino-jäätelöitä tai Ben&Jerry`sin vaniljataikinapalajäätelöä, mutta Italiaan en talvellakaan voi matkustaa, ilman että maistaisin useammankin kerran jäätelöbaarien taivaallista tarjontaa.

Olen monesti miettinyt, mikä on italialaisen jäätelön salaisuus. Maku totta kai, mutta myös koostumus. Jäätelö on täällä aivan erilaista kuin Suomessa, löysempää, venyvämpää, muotoiltavampaa. On mahdoton edes kuvitella, että italialainen jäätelö saataisiin taipumaan samanlaiseen viivotinsuoraan muotoon kuin suomalaiset pakettijäätelöt. Mutta ei suomalaisista jäätelöbaareistakaan löydä italiajäätelön kaltaista. Jo esillepano on houkuttelevampaa, vai mitä muuta mieltä voisi olla näistä jäätelövuorista:

Maun takana ovat parhaimmaissa tapauksessa tietenkin hyvät raaka-aineet. Gelato artigianale, käsintehty jäätelö on termi, jota monet jäätelöbaarit käyttävät mainostaessaan itseään. Parhaimmillaan italialainen jäätelö onkin sitä: hyvistä raaka-aineista eli kermasta, hedelmistä, kananmunasta, pähkinöistä ja kaakaosta paikan päällä itse tehtyä jäätelöä. Kuitenkin vain 2% gelato artigianale-nimitystä käyttävistä jäätelöbaareista toimivat todellisuudessa näin, loput tekevät kyllä jäätelön itse, mutta raaka-aineiden sijasta käytetään valmiita pussitettuja jauheita, joihin vesi sekoitetaan ja voilà - käsintehty italialainen jäätelö on valmis.

Jos maku on hyvää, niin mikäs siinä. Eri asia on, mitä jauhepussit oikeasti sisältävät. Jos jauheet ovat peräisin aidoista raaka-aineista, niin lopputulostakin voi kutsua melko terveelliseksi. Jauheissa voi kuitenkin myös olla kaikkea muuta kuin hyvää ja luonnollista: lisäaineita, väriaineita, E-koodeja, ja maku olla peräisin aivan muista kuin aidoista raaka-aineista. Mikään laki ei velvoita jäätelöbaareja paljastamaan reseptejään, joten jäätelön raaka-aineita voi vain arvailla, ellei valmistaja itse niitä auliisti kerro. Ja yleensähän se menee niin, että ellei kerrota, on jotain salattavaa.

Vastikään luin hyvän keinon, jolla päätellä jäätelön lisäaineiden määrää. Mitä houkuttelevamman ja kirkkaamman väristä jäätelö on, sitä todennäköisemmin se on täynnä väriaineita. Loogista, kun tarkemmin ajattelee. Vaikka äkkiseltään iloisen oranssi jäätelö laittaa ajattelemaan, että vau, tuon täytyy olla aitoa verkkomelonijäätelöä, kun värikin on aivan sama, niin asia on juuri päinvastoin. Jos kyseessä on aitoa verkkomelonia sisältävä jäätelö, ei sen väri enää valmiissa jäätelössä ole kirkkaanoranssi, vaan hyvin hailakka ja suorastaan mitätön.

Ulkonäkö siis pettää tässäkin asiassa. Sähkönsiniset ja syvänvaaleanpunaiset prinssi- ja prinsessajäätelöt olen kyllä tähänkin mennessä osannut jättää epäilyttävinä maistamatta, mutta tästä lähtien tiedän, että hyvän pistaasijäätelön ei pidä olla räikenvihreää, vaan tuskin edes vihreäksi havaittavaa. Huokaus. Suosikkiketjuni Blue Ice taitaa sittenkin olla moni kakku päältä kaunis -osastoa.

Vaikeaksi menee hyvän jäätelönkin löytäminen, kun terveellisyyskärpänen on päässyt puraisemaan. Mutta jotta ei menisi liian tiukkapipoiseksi sanottakoon, että tarvittaessa osaan onneksi ainakin vielä laittaa nautinnon terveellisyyden edelle ja syödä sen kirkkaanvihreän pistaasijäätelön, jos mieli tekee. Ja kun jäätelö on kyseessä, nin usein tekee! Onneksi pian poistumme maasta ja jäätelölisäaineongelma on vähän aikaa poissa päiväjärjestyksestä.

Tosin nyt olen laittanut etsintään Rooman artigianale -jäätelöbaarit, ja kunhan aikani etsin, niin varmasti löydän ne 2% baareista, jotka tekevät aitoa, oikeaa, artigianale-jäätelöä.

Ulkona vesisade jatkuu ja antibioottikuurin saanut lapseni nukkuu päiväunilla itseään terveeksi. Lapseni sairastuminen on ollut ensikosketus italialaiseen sairaanhoitojärjestelmään äidin roolissa. Ensimmäinen mielikuva oli melko kielteinen: maanantai-iltana lapselle nousi äkisti 40 asteen kuume, hän oksenteli ja oli aivan väsynyt ja haluton. Lääkäriinhän siinä tuli kiire, mutta ei se niin helppoa ollutkaan. Tarjolla oli vain paikkoja, jotka ottivat potilaan vain saman tien yöksi klinikalle tai ensiapuasemia, joiden jonoista kaikki varoittelivat ja kehottivat pysymään kaukana. Toisella puolella kaupunkia oli lastensairaala, jonka hoitoa kaikki kehuivat mutta myös siellä voisi joutua jonottamaan puoli yötä.

Niinpä päädyimme häiritsemään perhetuttulastenlääkäriä puhelimitse, ja saimme tarpeeksi konsultaatiota, jotta kasvava paniikkimme rauhoittui ja uskalsimme seurata lapsen tilaa aamuun asti kotona. Sen jälkeen kaikki onkin mennyt mainiosti: parinsadan metrin päässä kotoa on yksityinen lastenklinikka, jonne pääsimme heti ilman jonoa. Tämänaamuinen toinen visiittikin onnistui ilman ajanvarausta, ja lääkäri ystävällisesti otti meidät vastaan varattujen aikojen välissä tauollaan. Maksukin tapahtui jouhevasti ja ilman turhia kuitteja tiskin alta. Kaksikymppiä ei ollut paha hinta perusteellisesta tutkimuksesta, ymmärtäväisestä ja rauhoittavastta asenteesta ja ystävällisestä palvelusta.

Italialaiset kovasti haukkuvat omaa terveydenhuoltoaan, ja pienen aavistuksen olen nyt saanut siitä, miksi. Suomessakin toki julkisella puolella on joka paikkaan jono ja ensiapuasemille meno on joskus jopa rasittavampaa kuin itse sairaus, ja voin vain kuvitella mitä se on Italiassa, jossa kansaa on moninverroin enemmän ja lääkäreitä samassa suhteessa yhtä vähän kuin Suomessa, ellei vähemmän.

Silti tämänpäiväinen lääkärikäynti on lajissaan piristävä. Osaksi varmaan siksi, että lääkärin tutkimukset rauhoittivat mielen ja pelon ties mistä maanantaisella uintireissulla pahentuneesta sairaudesta, mutta yllin kyllin hyvää mieltä toi myös resepti: jäätelöä rajoituksetta. Varmuuden vuoksi taidan määräystä totella minäkin, ties vaikka estäisi omaakin kurkkuani uhkaavan kipeytymisen.