Sekaisin superfoodeista

Eväät terveeseen talveen?

Illat sen kun pimenevät, piha peittyy pikku hiljaa värikkäisiin vaahteralehtiin ja kädet alkavat kaivata hansikkaita suojakseen ulkona. Varma syksyn merkki on myös lehtien ja television mainokset, jotka vilisevät uhkaavia iskulauseita: Varaudu talven flunssa-aaltoihin! Vahvista ajoissa vastustuskykyäsi! Vältä virukset ja bakteeri-infektiot!

Jos uskaltautuu luontaistuotekauppaan, kaikenkarvaisilla sairauksilla pelottelu saa vielä suurempia mittasuhteita. Näyttävästi esille on aseteltu kokonainen arsenaali tuotteita, joiden luvataan auttavan nujertamaan talven aikana ylitsemme vyöryvät infektioaallot ja taudinaiheuttajat, jotka vaanivat heikkoja immuunijärjestelmiä joka ovenkahvassa ja ruuhkabussissa.

Itse olen jo valmiiksi varpaillani, ellen jopa lievästi hysteerinen omasta vastustuskyvystäni, jota on koeteltu kahden viikon kuumetaudilla heti syksyn alkajaisiksi. Olen siis helppo maali kaikenlaisten lisäravinteiden ja superruokien kauppaajille. Jos valmisteen nimessä tai mainosselosteessa vielä esiintyy sana anti-virus, vitamiinipommi, ravintotiheä tai parempi vastustuskyky, ovat kaupat melkein jo syntyneet.

Tämän viikonlopun aikana olen kantanut kotiin jos minkälaista purkkia ja jauhepussia ja köyhtynyt lähes sadalla eurolla. Olen sekoitellut jauheita, imeskellyt tabletteja ja suihkauttanut suuhuni lupaavaa uutuutta, suihkemuotoista D-vitamiinia, jonka luvataan imeytyvän suun limakalvoilta eli paremmin kuin suolistosta.

Lyhyesti sanottuna, olen hurahtanut pahemman kerran superfoodeihin ja lisäravinteisiin. Kun kulauttelin suuhuni veteen sekoitettua spirulinalevän ja msm-jauheen sekoitusta ja makuaistiltani edelleen hieman vaillinnaisenakin olin oksennuksen partaalla, mieleeni nousi aiheellisia kysymyksiä:

Onkohan tässä järjen hiventä? Onko minun todella kulutettava rahani pöperöihin, jotka saan vain vaivoin ja oksennusrefleksiä vastaan taistellen suustani alas? Onko tämä hinta hyvästä vastustuskyvystä ja terveestä talvesta?

Toki tiedän, että vastaus on ainakin kahteen viimeiseen kysymykseen kielteinen. Järkeä superfoodien syömisessä taatusti on ainakin jonkin verran (riippuen siitä keneltä kysyy), mutta mikään pakko tai hyvän vastustuskyvyn automaattinen tae niiden syöminen ei varmastikaan ole. Tärkeää on, että niiden tehoon uskoo, ja yhtä tärkeää on, ettei lisäravinteiden nauttimisen varjolla hylkää tavallista, terveellistä perusruokaa. Mikään ihmejauhe ei auta, jos nauttii voisarven aamupalaksi, ranskalaisia perunoita ja pakastepizzaa lounaaksi ja pari lihapiirakkaa illalliseksi.

Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että lisävitamiineja tarvitsemme kaikki, enkä nyt puhu pelkästään D-vitamiinista vaan ihan koko paletista. On ihan turha vedota ruokaympyrään ja toistella sitä, että monipuolisesti syömällä saa tarvittavat vitamiinit. Ensiksikin vain pieni osa ihmisistä oikeasti ja jatkuvasti syö tarpeeksi monipuolisesti. Ja vaikka söisikin, nykyruoka on sen verran käsiteltyä, tehoviljeltyä ja -tuotettua ja pitkään säilytettyä, että sen vitamiinipitoisuus on jo alun perin heikkoa. Puhumattakaan siitä, että elämäntyylimme on oikea vitamiinien tuhoaja: juomme alkoholia, stressaamme, syömme karkkien tapaisia lisäainepommeja ja muutenkin vähän mitä sattuu, hengitämme saastunutta ilmaa ja liikumme keskimäärin aivan liian vähän. Lisäksi pilkomme, keitämme, paistamme, haudutamme ja lämmitämme ruokaamme mikrossa, joista erityisesti jälkimmäinen tuhoaa hurjat määrät ravintoaineita.

Jotta ihminen todella saisi ruuasta kaikki tarvittavat vitamiinit ja muut ravintoaineet, hänen tulisi syödä terveellistä perusruokaa aivan huikeita määriä, noin 12 kiloa päivässä. Jos niin paljon onnistuisikin syömään, tulisi melko äkkiä ylipaino-ongelma vastaan!

Kaikki edellinen puhuu lisäravinteiden puolesta. Monivitamiinipilleripurkilleko siis? Itse pidän parempana mahdollisimman luonnollista vaihtoehtoja, ja tässä vaiheessa superfoodit ottavat paikkansa. Esimerkiksi spirulinalevä on ravintoainetiheimpiä ruoka-aineita mitä on olemassa, siinä on muun muuassa beetakaroteenia, B-ryhmän vitamiineja, A-, E- ja K-vitamiinia, kalsiumia, rautaa, magnesiumia, sinkkiä, kromia ja seleeniä sekä välttämättömiä rasvahappoja. Miinuksena on ällöttävä levän maku, mutta pakkohan ei ole olla yhtä hölmö kuin minä ja nauttia sitä veteen sekoitettuna. Huomasin nopeasti, että esimerkiksi kasviskeiton seassa leväjauhe oli jopa hyvää ja toi keittoon pinaatinomaisen vivahteen - ei ollenkaan pahaa siis.

Saattaa siis olla, että olen höyrähtänyt superfoodeihin, ja tiedostan toki sen seikan, että toiselta puolelta maailmaa rahdatut "supermarjat" kuten goji tai mulperi ovat loppujen lopuksi ravintopitoisuudeltaan samaa ja jopa huonompaa luokkaa kuin kotimaiset mustikat, puolukat ja tyrnimarjat. Oma rajani kulkeekin juuri marjoissa, ja mielummin hankin tai poimin pakastimen täyteen mustikkaa ja puolukkaa kuin ostelen kalliita gojimarjoja. Superruokien joukossa on kuitenkin ihan varteenotettavia tuotteita, kun haluaa parantaa ruokavalion laatua ja ravintoaineiden saantia.  Eivät ne ihan humpuukia ole, vaikka monet niin haluavatkin uskoa.

Erityisesti lääkärikunnan ja virallisen ravitsemustieteen edustajien tuntuu olevan mahdottoman vaikea myöntää ja uskoa, että lisäravinteista olisi mitään muuta kuin korkeintaan lumevaikutushyötyä. Vastikään lääkärikäynnillä törmäsin suorastaan agressiivisen kielteisesti luontaistuotteisiin suhtautuvaan lääkäriin, joka armotta teilasi kurkkukipuun käyttämäni sinkkiä, mehiläisen siitepölyä, eucalyptusta ja muita hengitystieinfektion oireita lievittäviä aineita sisältävän suihikeen. Hassua on, että tätä suihketta minulle (tai oikeammin lapselleni) oli suositellut italialainen lastenlääkäri, joka nimenomaan terotti, kuinka hyvää tällaisten lisäravinteiden nauttiminen on sairastaessa eli hetkenä, jolloin vitamiinien ja hivenaineiden tarve kasvaa entisestään.

Suomalaisen lääkärin mielestä kaikki luontaistuotteeseen vivahtavatkin tuotteet ovat sekä epämääräisiä että epäluotettavia ja pahimmassa tapauksessa jopa pahentavat sairautta. Ties vaikka nuhanikin pahenisi suihkeen sisältämästä siitepölystä, hän varoitti. Ei auttanut, kun yritin varovasti selittää, kuinka suihke tosiaan heti hetkellisesti helpotti kurkkukipua ja sen käytölle oli italialaisen lääkärin siunaus. Luontaistuotteita ei ole tarpeeksi tutkittu, ja siksi ne ovat potentiaalisesti kaikki vaarallisia, kuului perustelu.

Jätin vastaamatta, että tällä perusteella suurin osa syömästämme ruuastakin on potentiaalisesti vaarallista. Onko kaikkia syömiämme lisäaineita tutkittu tarpeeksi, puhumattakaan tehomaatalouden tuotteita ja niitä lukuisia ruokahyllyn pitkälle prosessoituja tuotteita, joita isovanhempiemme sukupolvi ei ruuaksi edes tunnistaisi? Jätin myös kertomatta, että aion jatkossakin käyttää kurkkusuihketta, silläkin uhalla että siitepöly ärsyttäisi nenää. Oireita ei ole tullut, ja tuskin nuhani suihkeesta sen enempää pahentuu kuin vaikkapa Rooman ilmansaasteista.

Myös toinen lääkäri Roomassa, jonka luokse lapsemme kiikutimme, oli tietoinen kurkkusuihkeesta ja piti sitä tehokkaana. Kiinnostavaa olisi tietää, mikä on yleisemmällä tasolla Suomen ja Italian lääkäreiden ero suhtautumisessa luontaistuotteisiin ja samalla koko luontaislääketieteeseen. Aavistus on, että eroa voisi löytyä.

Sairauden jälkimainingeissa terveellinen syöminen on edelleen vähän hakusessa: suklaa maistuu ja leipää ja jopa ranskalaisia perunoita olen jonkin verran syönyt.  Ristiriitaista tai ei, samaan aikaan aloittelen superfood-lisävitamiinikuuria. Mutta tunnustankin auliisti: syön lisäravinteita siksi, että tiedän olevani kykenemätön syömään aina ja ikuisesti pelkästään terveellistä ruokaa. En saa joka päivä kasaan vähintään puolta kiloa kasviksia ja haluan herkutella välillä ajattelematta ruuan terveellisyyttä. Eli elän juuri niin kuin suurin osa ihmisistä elää enkä saa tarvittavia vitamiineja ruuasta.

Mikä onkaan siis loppupäätelmä? Superruuasta voi ihan hyvällä syyllä olla vähän sekaisin ja haksahtaa luontaistuotekauppojen viruspelottelumainontaan. Voi sitä huonompiinkin ja epäterveellisempiin asioihin haksahtaa.

Lopuksi kuva viikonlopun herkuttelusta eli pakastekalahampurilaisesta ja ranskiksista. Hampurilaisen välissä on paitsi kalafilee myös salaattia, tomaattia, punasipulia ja juustoa sekä kermaviilikastike, jossa tuoretta tilliä, muutama tippa sitruumehua, reilusti chiliä ja mustapippuria ja vähän suolaa. Ja ne ranskikset, kuinka ne maistuivatkaan hyvälle! Ja syykin on hyvin selvillä (ks. heinäkuun kirjoitus Ranskalaisista perunoista insalata capreseen)...