Kevättä - ja ruokaähkyä - kohti

Tuliaisia Italiaan.

 

Kuulutko sinä niihin helsinkiläisiin, jotka kaipailevat jo kevättä? Jotka valittavat yöpakkasista ja päivästä toiseen jatkuvasta viimasta, manaavat paikalleen jämähtäneitä lumimassoja ja pelkäävät niiden viipyvän ilonamme vielä kesäkuussa?

Minä en. Pitkälle jatkuva talvi tarkoittaa nimittäin yhtä tärkeää asiaa: hiihtokauden jatkumista. Yksi parhaimmista asioista joita kuvitella saattaa, on nimittäin hiihtäminen auringon sulattamilla ja yöpakkasten uudelleen jäädyttämillä kevätladuilla, parhaimmassa tapauksessa häikäisevän auringonpaisteen kera.

Vaan nyt taitaa tulla hiihtokaudelleni loppu, enkä kyllä laita sitä tällä kertaa pahakseni. Syy on nimittäin sen verran mukava:

Rooman kevät, joka odottaa ihan kulman takana eli myöhemmin tänään lentomatkan päässä. Lämpötilakartat lehdessä näyttävät mukavaa 17 lämpöastetta ja auringonpaistetta lähipäivinä, ja matkalaukut on toiveikkaasta pakattu täyteen iloisia kevätvaatteita. Monesta vahingosta viisastuneena puuvillavaatteiden joukossa on myös muutama kunnon villavaatekin, eikä sormikkaitakaan ole syytä unohtaa matkasta. Rooman kevät voi nimittäin halutessaan olla todella oikukas.

Olen viettänyt ainakin kaksi pääsiäistä Italiassa hytisten, palellen ja hampaita kalistellen liian kevyissä vaatteissa ja pipoja ja hanskoja lämpimästi kaivaten. Tänä vuonna pääsiäinen osuu vielä aikaiseen eli maaliskuuhun, jolloin italialaisten mielestä kaikki on sään puolesta mahdollista: puhutaan hullusta maaliskuusta, marzo pazzo, jolloin taivaalta voi odottaa niin rankkasateita, rakeita kuin lämpöaaltoakin.

Ensimmäisen kerran kevätaikaan Italiaan matkustaessani naureskelin ääneen nähdessäni toppatakkiin pukeutuneet italialaiset aurinkoisessa kevätsäässä, mutta melko pian huomasin, ettei toppatakki todellakaan ole liioittelua kosteankylmässä maalis-huhtikuisessa illassa, jolloin lämpötila saattaa pudota reippaasti alle kymmenen asteen. Italialaisilla taitaa tosin olla se piintynyt tapa, että he unohtavat toppatakin päälleen myös +19 asteen päivälämpötilassa,jolloin turistit jo rientävät uima-asuissa rannalle. 

Matkalaukkujen sisällön pohtimisen lisäksi Rooman-matkan valmistautumiseen on kuulunut rutkasti sisäistä valmistautumista (ja vahvistautumista). Edessä on ruuansulatukselle rankka kymmenpäiväinen,  ja vielä pahimpaan tautiaikaan. Viime viikkoina anoppilaan Skypellä soitettaessa yleisin taustaääni on ollut hakkaava, räkäinen yskä, jonka kourissa appi ja muut perheenjäset ovat olleet.

Influenssarokotus on kuulemma koko perheelle otettu, mutta silti on jokin sitkeä tauti iskenyt ja antibiootit otettu käyttöön. Sivumennen sanoen, uutiset antibiooteille resistenteistä superbakteereista eivät hämmästytä lainkaan niin paljon sen jälkeen, kun olen appivanhempieni kautta oppinut ymmärtämään italialaista (ja ilmeisesti yleisemminkin eteläeurooppalaista) antibioottiensyöntikäytäntöä. Penisiliiniä syödään milloin mihinkin vaivaan kuten pitkittyneeseen yskään tai yleiseen huonovointisuuteen, sen enempää ajattelematta, onko kyseessä virus- vai bakteeritauti. Ja kun olo tuntuu paremmalta, kuurin voi lopettaa siihen.

Viime päivät ovat siis kuluneet vitamiinitankkauksessa ja yrityksessä pitää syömiset edes suhteellisen kevyenä. Tärkeimpinä tavaroina matkalaukussa ovat sinkki-C-vitamiinitabletit, maitohappobakteerit ja echinaforse, ja takana muutama päivä kevyempää salaatti-keittolinjaa. Niitä tarvitaan, kun tiedossa on päiväkaupalla italialaista mozzarella di bufala -pizzaa, herkullisia pastaruokia, pääsiäisen Kindersuklaamässäilyä ja loputonta jäätelönsyöntiä.

Sokerina pohjalla pääsiäiseen kuuluu myös vierailu mieheni sukulaisten luo, jossa keittiössä hääräilee lähes pakkosyöttöä harrastava Maria-täti. Hänen valmistamansa ruoka on niin huikean hyvää, että se aiheuttaa omatoimista ylensyöntiä helposti ihan ilman tuputtamistakin. (ks.  Friteerattua uutta vuotta ja paljon linssejä!)

Harmi, ettei Roomassa pääse hiihtämään, sillä siellä jos missä hikiliikunnalle ja kalorien tehopoltolle on aina tarvetta. Onneksi juoksulenkille pääsee aina, ja eräänlaista hikiliikuntaa ovat myös kaupunkipäivät Rooman turistiruuhkakeskustassa kävellen.

Tänä pääsiäisenä mämmi siis vaihtuu tiramisùun ja pasha panna cottaan, enkä tiedä panenko sitäkään pahakseni. Lapselle tosin voi tulla mämmiä ikävä, mutta tavoitteenamme onkin löytää sitä lentokentältä tuliaiskassiin Mignon-munien, Fazerin sinisen, Halvan salmiakin ja mustikkaliköörin seuraksi (kolme viimeksi mainittua vakiotuliaisia, ja niistä kaksi viimeksi mainittua erityisesti anopille. En ole tavannut toista yhtä vahvasti salmiakkiin hurahtanutta italialaista kuin hän, ja mustikkaliköörikin maistuu paremmin kuin parhainkaan punaviini. Sitä hän nauttiikin harvakseltaan ja yleensä vielä jatkaa aina vedellä, jotta "saisi terveyshyödyt talteen ilman epämiellyttävää humaltumista". )

Koti koristeltiin viime viikolla lapsen kanssa silti pääsiäiskuntoon koiria ja niiden hoitajaa varten ja vähän omaksi iloksikin, totta kai: