Rakas vaarallinen jokapäiväinen tomaattini!

Tomaatti, vihollinen numero yksi?

Nytkö se sitten löytyi, kaikkien terveysongelmieni alku ja juuri? Löytyikö vastaus infektiokierteiden alkusyihin?

Jotain vastauksia toivoinkin saavani, kun avasin muutama päivä sitten kirjan Syö oikein oman tyyppisi mukaan (Adamo, P.-Whitney C.) Veriryhmäruokavalio on kiinnostanut jo jonkin aikaa, ei siksi että sitä aukottomasti totena pitäisin vaan siksi, että uskon vahvasti sen antavan joitakin suuntaviivoja eri tyyppisten ihmisten syömiseen.

Kovin monet sanovat, että jo ennen kuin tiesivät veriryhmäänsä ja sen mukaista ideaalia ruokavaliota, he kuin vaistomaisesti söivät veriryhmälleen sopivia ruokia ja pitivät sille sopimattomia ruokia pahanmakuisina, huonosti sulavina tai pahaa oloa aiheuttavina. Siksi kiinnostus oli suuri, kun alkoin perehtyä omalle veriryhmälle eli B-tyypille sopiviin ruokiin. Löytäisinkö sieltä lempiruokani, ja vastaavasti inhokkini B-veriryhmäläisille sopimattomien ruokien joukosta?

Paljon vastauksia sain, eivätkä kaikki suinkaan olleet mieluisia. Joukossa muhi eräs suorastaan masentava yllätys:

Tomaatti kiellettyjen ruokien listalla. Tomaatti! Ruokavalioni kulmakivi, jokapäiväinen ruoka-aine, aterian kuin aterian osa ellei suorastaan kruunu. Tomaattiruuat ovat ruokavaliossani ehkä suurin yksittäinen ruokaryhmä, kun ottaa huomioon tomaatin kaikissa muodoissaan. Ja sen kaikki muodot ovat B-veriryhmälle sopimattomia: murska, keitto, mehu, ketsuppi.

Ei! Minkä tahansa muun voisin ruokavaliostani antaa pois, mutta en tomaattia. Sehän tarkoittaisi hyvästejä ihanille italialaisille pizzoille, suurimmalle osalle lempipastaruuistani, tonnikalalla täytetyille uunitomaateille, vakioruualleni tomaattirisotolle. Puhumattakaan salaateista, joiden tärkeimpänä osana ovat erilaiset tomaatit: pisaratomaatit, kirsikkatomaatit, miniluumutomaatit, tavalliset tomaatit. Kiellettyjen listalle joutuisivat myös lempialkupalani insalata caprese eli tomaatti-mozzarellasalaatti, satunnaiset herkuttelut rehdillä suomalaisella ruisleivällä (joka sekin tekee uuden tiedon mukaan minulle haittaa) voin, juuston ja tomaattiviipaleiden kera sekä maanmaino roomalainen alkupala suppli eli friteeratut risottopallot.

Hyväksyn sen, että avokado, kananliha, kilpikonnanliha, oliivit, auringonkukansiemenet, etanat, peltopyy, amarantti, tofu ja sinihomejuusto ovat minulle vahingollisia, eikä niistä kieltäytyminen aiheuta suuria ponnistuksia siitäkään huolimatta, että pidän kanasta ja auringonkukansiemenistä. Muiden mausta en satu pitämään, kuten oliiveista, tofusta ja sinihomejuusosta enkä erityisemmin avokadostakaan (ehkä tämä kertoo, että kehoni on vaistonnut mikä sille on hyväksi ja mikä ei?). Peltopyytä, kilpikonnaa tai etanoita en ole maistanut, mutta en usko että jäisin makua kaipaamaan. Amarantista minulla ei ole hajuakaan.

Mutta tomaatti. Ei tomaattia. Ottakaa mikä tahansa muu minulta pois, mutta ei tomaattia.

Ottaen huomioon, että iso osa ruokavaliostani koostuu tomaatista, on siis jären loogista ajatella kroonisen nuhani, infektioherkkyyteni, väsymykseni ja ajoittaisten mahankurinoiden johtuvan siitä. Se onkin viattoman oloinen, pieni pyöreä punainen hedelmä, jota virheellisesti vihannekseksi kutsutaan, joka on kaiken aikaa ollut romuttamassa terveyttäni.

Tosin syön paljon myös kanaa, cashewpähkinöitä, sianlihaa, äyriäisiä, jäätelöä, pistaasipähkinöitä, musta-ja valkopippuria, jotka kaikki ovat esimerkkejä B-ryhmälle sopimattomista ruuista. Myös ruista, vehnää ja mannaryynejä, vehnäleseitä ja tahinia menee jonkun verran, kaikki kiellettyjä.

Ei mikään ihme, että terveyteni on romuna ja olo niin usein vetämätön.

Virallinen tiede tunnetusti teilaa veriryhmäruokavalion täysin, eikä sillä ole tieteellistä pohjaa ja tukea takanaan. Minäkään en mieluusti uskoisi, että tomaattia ja kilpikonnaa syömällä aiheuttaisin itselleni aivoinfarktin tai romuttaisin terveyteni täydellisesti. On vaikea käsittää, miksi mozzarella tekee B-ryhmäläiselle hyvää mutta mozzarellatyyppiset juustot huonoa. Miksi speltti käy mutta vehnänalkiot eivät, hammasahven sopii mutta aurinkoahven ei, miksi palsternakka on erittäin hyödyllinen mutta retiisi haitallinen?

Vastaus piilee tietenkin ruoka-aineiden sisältämissä lektiineissä ja niiden yhteensopivuudessa tai -sopimattomuudessa eri veriryhmäläisten antigeenien kanssa. Mutta vaikka asian lukeekin kirjasta, ei sitä ole ainakaan heti kovin helppo sisäistää. Onko tosiaan näin? Jos on, miksi virallinen tiede ei sitä tunnusta? (No, eipä se tunnusta monia muitakaan relevantteja asioita, joten tämä argumentti ei välttämättä ole niin painava kuin äkkiseltään tuntuisi...)

Jotakin perää veriryhmädieetissä kuitenkin on, siitä olen vakuuttunut. Moni asia osui kohdalleen, kun vertasi omia ruokatottumuksia, makumieltymyksiä ja huomioita oman elimistön sietokyvystä erilaisia ruoka-aineita kohtaan oman veriryhmän ominaispiirteisiin. Olen aina tiennyt pystyväni hyvin syömään ja sulattamaan niin lihaa, kananmunia, maitotuotteita kuin useimpia kasviksia ilman ongelmia. Ruisleipä aiheuttaa vatsaongelmia, samoin vehnäleipä saa olon tuntumaan tukalahkolta, mutta ei niin kestämättömältä kuin ruisleipä. Mannaryyneihin tehdyn puolukkapuuron syömisen jälkeen olo ei ole kauhean hyvä, kuten ei myöskään pistaasipähkinöiden, katkarapujen tai maissin.

Kaikki edellä lueteltu on B-ryhmän ominaispiirrettä. B-ryhmäläinen tarvitsee sekä kasviksia, lihaa että maitotuotteita voidakseen hyvin ja on "perinyt" muista veriryhmistä parhaimmat puolet. Kyseessä on kestävä veriryhmätyyppi, joka pystyy vastustamaan monia nykyajan pahimmista sairauksista kuten sydänsairauksia ja syöpää - kunhan vain syö veriryhmänsä mukaan. Jos ei syö, kiusana ovat usein immuunijärjestelmän häiriöt, tulehdukset ja krooninen väsymysoireyhtymä.

Voilà! Tässä sitä taas tultiin ongelman ytimeen eli infektioherkkyyteeni, krooniseen nuhaani ja väsymykseeni. Kirjassa luvataan, että jos veriryhmän mukaista ruokavaliota jaksaa kokeilla vain pari kolme viikkoa, niin väärästä ruokavaliosta johtuvat vaivat katoavat saman tien. Melkein tekisi mieleni kokeilla.

Kokeilisinkin, ellei tiellä olisi pientä punaista estettä: tomaattia. Miten minä osaisin olla sitä ilman kokonaiset kolme viikkoa, ja periaatteessa pitäisi olla koko elämä? Nyt menee oman terveyden hoito todella vaikeaksi.

Yhdestä asiasta olen keholleni erityisen katkera. Kun kerran olen veriryhmältäni B, miksei kehoni ole koskaan millään pienelläkään tavalla kertonut, että tomaatti, ohrahiutaleet tai maapähkinät eivät minulle sovi? Miksi tomaatti ei saa oloani huonoksi ja vetämättömäksi, miksi se ei laita mahaani protestoimaan ja suoltani paukkumaan? Mikään vaaran merkki ei ole antanut minun ymmärtää, että olen koko elämäni kyllästänyt kehoani sille haitallisella panhemagglutiniinilla, jota tomaatti sisältää ja joka siis on sen vaarallisuuden syy.

Kuten kirjassa todetaan, tämä hankalan kuuloinen lektiini aiheuttaa voimakkaita reaktioita A- ja B-tyypeillä. Nämä reaktiot ilmenevät tavallisesti mahalaukun limakalvojen ärsytyksenä, mutta sikäli kun oma mahani on pysynyt tomaatista huolimatta ilmeisen rauhallisena (tiedä sitten, mikä lie haitta siellä on oireettomasti kehittymässä...), voisiko panhemagglutiinin ärsytys paikallistua nenän limakalvoihin?? Nehän minulla ovat ärtyneinä jo ainakin seitsemättä vuotta.

Voi tomaatin tomaatti! Näinköhän meidän on jätettävä vaikeat haikeat hyvästit toisillemme?