La nuvola di Fantozzi

Vihdoin uima-allaskelit!

Italialainen vastine Uuno Turhapurolle on Ugo Fantozzi-niminen epäonninen, onnettomuusaltis ja muiden päällepäsmäröimäksi joutuva toimistotyöntekijä. Kaikki mitä Fantozzi yrittää, menee jollain tavalla pieleen, ja yleensä vielä pahimman kautta. Työelämässäänkin Ugo on mitä ahkerin, mutta yleensä ilman minkäänlaista tulosta ja kollegoiden - etenkin suuren ihastuksensa - hyväksikäyttämä ja ylenkatseen kohde.


Kotona Fantozzia odottaa ylihuolehtiva hiirulaisvaimo ja maailman rumin tytär, jonka ulkonäköä säikähtävät gorillatkin. Ikäkriisikin vaivaa, ja etenkin eläkkeelle joutuessa. Rikastuminen, kauniit naiset, maine ja kunnia houkuttelisivat, mutta tietenkin niiden tavoittelu päättyy aina huonosti.

Ugo Fantozzi -elokuvia (näyttelijänä Paolo Villaggio) on tehty pitkä liuta. Niitä katsoessa on parasta laittaa aivot hyllylle ja valmistautua nauramaan - sillä nauru tulee ihan varmasti ennen pitkää, vaikka kuinka yrittäisi pysyä vakavana ja suhtautua Fantozzi-komediaan joutavana ajanvietteenä.

Etenkin erään klassisen Ugo Fantozzi -elokuvakohtauksen muisteleminen saa itseni hymyilemään lähes joka kerta. Viime päivinä se ei tosin ole aina pelkästään naurattanut:

Kyseessä olevassa kohtauksessa Fantozzi matkaa perheineen rantalomalle pienellä autonkotterollaan, ja sitä seuraa kerrassaan luonnoton sääilmiö:  juuri auton kokoinen sadepilvi, joka liikkuu yhtä matkaa auton kanssa vain muutaman metrin sen yläpuolella. Pilvi seuraa Fantozzia myös uimarannalle ja minne hän lomallaan meneekin, sillä välin kun muut nauttivat täydellisestä kesäsäästä.

Viime viikkojen oudot sääilmiöt ovat olleet niin kummallisia, että välillä on totta tosiaan melkein tuntunut, että sään jumalilla on jotakin minua vastaan. Kun saavuin Italiaan, täällä vallitsi vuodenaikaan nähden ennenkuulumaton kylmä rintama, ja Suomeen saapui vuodenaikaan nähden erikoinen helle. Mainittakoon vielä, että lähtöpäivänäni Helsingissä oli vielä viileää, mutta jo seuraavana päivänä lämpötila kipusi yli kahdenkymmenen ja jatkoi kohoamistaan pysyäkseen hellelukemissa juuri sen viikon, kun täällä Roomassa paleltiin villatakissa ja luettiin lehdestä, kuinka Pohjois-Italiassa oli satanut lunta.

Kun Roomassa vihdoin alkoi lämmetä ja kotimatka lähestyä, hellerintama väistyi Helsingin yltä. Viimeiset pari päivää ovat olleet Roomassa mukavan lämpimiä, mutta myös pilviä on näkynyt taivaalla eikä mistään kunnon italialaisesta helteestä voi vielä puhua. Oikein lämpimän ilmamassan on luvattu saapuvan Italian ylle huomisesta eli lähtöpäivästäni eteenpäin - ja Suomessa tietysti sen kuin kylmenee. Perjantaiksi on jo luvattu oikein kunnon sadetta, jota ei olekaan siellä nähty kuin ehkä kerran näinä kahtena Rooman-viikkonani.

Jo tätä taustaa vasten ajateltuna on ymmärrettävää, että Fantozzi-elokuvien pilvi, la nuvola di Fantozzi, on välillä putkahdellut mieleeni. Viimeistään tänä aamuna reissun ensimmäisellä uima-allaskeikalla alkoi tuntua todella fantozzimaiselta. Tein lähtövalmisteluja - aurinkovoiteen laittoa, lapsen valmistelemista aamupäivään isovanhempien kanssa, parin työjutun hoitoa pois alta - noin puolitoista tuntia aamulla, ja koko ajan paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta. Kävelin vajaan kilometrin matkan uima-altaalle ja kävin matkan varrella lehtikioskilla lukemista hakemassa sekä ostoksilla läheisessä vaatekaupassa, ja jälleen koko ajan paistoi aurinko.

Kun saavuin uima-allasalueen portista sisään, olin maksanut pääsymaksun ja asettautunut lehteni kanssa aurinkotuoliin, havaitsin auringon menevän pilveen. Eikä kyseessä ollut mikään pikkupilvi kuten Fantozzissa, vaan komean kokoinen, hidasliikkeinen kiusankappale.

Ellen olisi ollut niin innoissani tilaisuudesta lekotella kokonaisen aamupäivän ihan vain tekemättä mitään ja uida turkoosinsinisessä uima-altaassa, olisin varmasti vaipunut oikeasti epätoivoon. Nyt tyydyin vain mielessäni ajattelemaan Fantozzia ja tuntemaan syvää yhteenkuuluvuutta tämän italialaisen, elämän hylkimän elokuvahahmon kanssa.

Elämä ei mene niin kuin elokuvissa, sen sain onneksi pian todeta. Aikansa auringon edessä vetkuteltuaan pilvi vihdoin suvaitsi liukua kauemmas ja liueta pois, ja pääsin kuin pääsinkin viettämään edes yhden aurinkoisen ja suorastaan paahtavan puolipäivän tällä kylmyydestään mieleen jäävällä Rooman-reissulla. Pari muuta taivaalle myöhemmin ilmaantunutta pikku pilveä eivät enää harmittaneet, sillä ne osoittautuivat nopeaksi liikkeissään.

Santa Maria delle Molen Green Housen uima-allas. Siellä kelpasi hankkia rusketusraitoja kaikessa rauhassa, sillä olimme mieheni siskon kanssa aamupäivän ainoat asiakkaat!

Ilta on sujunut auringonotosta toipuessa (suojakertoimista huolimatta iho punoittaa) ja matkalaukkuja pakatessa. Ensimmäistä kertaa parvekkeella tulee vielä iltakymmenen aikaan kuuma pitkähihaisella ja tarkenee pelkässä hellemekossa.

Illallista tehdessä silmiin osuin anoppilan ruokakaapissa mielenkiintoinen vanha purnukka. Olen sen tosin kaapissa nähnyt joka kerta pastaa keittäessäni ennenkin, mutta vasta nyt aloin lukea purkin tekstejä. Fruktoosia, hyvää sokerin korviketta (!) erityisesti urheilijoille, lapsille, vanhuksille ja niin edelleen. Purkki on kuulemma ainakin  vähän yli 30 vuotta vanha ja todennäköisesti enemmänkin, sillä anopin mukaan se oli heillä jo edellisessä asunnossa, josta he muuttivat nykyiseen vuonna 81.

 Purkin iästä kertoo paitsi ulkonäkö myös se, että sen kyljessä varoitetaan diabeetikkoja nauttimasta sisältöä eli fruktoosia liikaa. 50 grammaa eli 4-8 teelusikkaa on sopiva määrä. Lisäksi muistutetaan, että nautittu fruktoosi tulee ottaa huomioon päivän kalorimäärää laskettaessa. Oltaisiinpa nykyaikanani yhtä fiksuja diabeetikkojen ravitsemuksen kanssa!

Mutta mutta, missä purkin sisältö olikaan tehty: