Tyyliä vai käytännöllisyyttä?

Italialaista "käytännöllisyyttä":söpöt mutta vuotavat kumisaappaat.

Mistä kumpuaa italialaisten sisäsyntyinen kyky tyylikkyyteen? Sitä pohdimme eilen leikkipuistossa tyttäreni leikkikaverin äidin kanssa. Keskustelu lähti käyntiin siitä, että sää on kylmennyt ja on taas aika kaivaa esiin talvivaatteet lapselle. Ne ihanat kokohaalarit, henkselitoppahousut, talvihanskat, kypärähatut ja muut suomalaiset ihmeellisyydet, jotka italialaisessa lastenhoitokulttuurissa ovat tuntemattomia käsitteitä. Siellähän lapset eivät ulkoile, kun on oikein kylmä tai jos sataa vettä. "Huonolla" ilmalla ollaan sisällä.

Keskustelukumppanini kertoi käyneensä Espanjassa viime talvena lapsensa kanssa, ja siellä kaikki olivat katsoneet hitaasti hänen lapsensa kokohaalaria. Ei ihme, jos meininki on yhtään samaa kuin Italiassa. Varmaan useimpien italialaisten vanhempien mielestä haalari on paitsi kummallinen myös niin ruma vaate, ettei sitä voisi lapselle laittaa.

Näitä asioita pohdimme verkkarihousuissamme, tuulitakeissamme ja villapipoissamme suomalaisen leikkipuiston laidalla. Vieressä lapsemme haalareissaan ja käytännöllisissä vedenpitävissä ja saumatuissa toppavaatteissaan kirmasivat hengitys huuruen kirpeässä pakkasilmassa ja rikkoivat kengillään (vedenpitävillä totta kai) vesilammikkojen jääpeitteitä rikki.

Onkohan vanhempien ja lasten vaatetuksella jokin yhteys?

Kysymys putkahti mieleemme kun aloimme katsoa omia kumisaappaitamme ja käytännöllisiä ulkoiluvaatteitamme. Italialaisessa leikkipuistossa niin lapset kuin aikuiset ovat aina niin hyvin puettuja, tuulipukuja tai kumisaappaita ei näy missään. Olisiko sittenkin niin, että pukeutumistyyli on vähän niin kuin peritty ja opittu ominaisuus?

Käytännöllisyys ennen kaikkea, se on suomalaisten lapsiperheiden motto vaateasioissa. Eikä pelkästään lapsiperheiden. Totta kai on järkevä omistaa kumisaappaat ja vedenkestävät ulkoiluvaatteet, että voi todella myös ulkoilla erilaisilla ilmoilla. Toinen vaihtoehto on keskittyä tyylikkäämpiin vaateostoksiin ja kököttää sisätiloissa puolet vuodesta - suomalaisen ilmaston huomioon ottaen.

Italiassa on paljon helpompi heittäytyä krantuksi sään suhteen ja ulkoilla vain auringonpaisteella, mutta onko tässä kuitenkaan kyse vain sään sallivuudesta? Jotenkin minusta tuntuu, että italialaiset onnistuisivat olemaan tyylikkäitä myös vesisateella sadevaatteissa. Pukeutuisivat varmasti design-sadetakkeihin ja hankkisivat oikeasti tyylikkäitä kumisaappaita (kyllä niitäkin on). Hai-saappaat eivät varmasti Italiassa saisi muodikkaan kumpparin leimaa.

Vaatekaapistani löytyy muuten yksi Italiasta ostettu sadetakki. Kyseessä on musta polvipituinen trenssitakki - ehkä kaikkein tyylikkäin takki minkä omistan. Sateella en sitä kyllä käytä, vaan silloin siirryn keltaiseen Rukka-sadetakkiini. Italialainen sadetakki on paljon käytännöllisempi vaikkapa silloin, kun on huono tukkapäivä tai muuten vain haluaa olla varma, että ainakin takin suhteen näyttää tyylikkäältä.

Näin syksyiseen vuodenaikaan Suomeen jälleen kotoutuneena on ollut taas kiintoisaa huomata, että suomalaiset todella osaavat sään mukaisen pukeutumisen. Ottaen huomioon lähimaaston ulkoilureiteillä sauvakävelevien, hölkkäävien ja juoksevien ihmisten määrän, on vaikea uskoa että suomalaiset ovat maailman lihavimpia kansoja. Tosin nythän lihominen on tainnut pysähtyä, mutta tähän tuskin on syynä sauvakäveleminen. Suurempi vaikutus on ihan varmasti hiilihydraattitietoisuuden lisääntymisellä ja karppauksella.

Kulttuurista toiseen sopeutuminen vaatetusasioissakin ottaa aina aikansa. Kun ensimmäisiä kertoja Suomeen paluun jälkeen olin lapsen kanssa leikkipuistossa, tunsin itseni erikoiseksi äidiksi korkokenkäsaappaat ja "parempi" nelirivitakki päälläni, kun muut äidit saapuivat paikalle tuulihousuissa ja core-tex -takeissa. Italiassa samainen nelirivitakki kävi rennosta ulkoilutakista, eikä se päällään taatusti ollut missään paikassa tai tilaisuudessa ylipukeutunut olo, päinvastoin. Suomessa takki taas tuntui, no, liioitetulta ja epäkäytännölliseltä ainakin leikkipuisto-olosuhteissa. Suomalaisessa leikkipuistossa kun on taatusti erilaista hiekkaa kuin italialaisissa. Suomessa se tarttuu vaatteisiin ja likaa hihansuut vaikka siihen tuskin koskee, mutta Italiassa lastenkaan vaatteet eivät likaannu, vaikka he istuvat hiekassa ja heittelevät sitä päälleen.

Italiassa voin laittaa ylleni vaikka hienoimman juhlamekkoni, mutta koskaan ei tule ylipukeutunut olo. Itse asiassa olen kuitenkin aina sieltä vähemmän tyylikkäästä päästä verrattuna kanssaihmisiin. Kävelen kumisaappailla tai jopa crockseilla jos sää niin vaatii ja koiraa ulkoilutan mukavissa lököhousuissa. Suomessa taas mietin, onkohan liikaa jos puen korkokengät tai italialaisen sadetakkini ostoskeskusreissulle. Monesti tuntuu, että tulikohan nyt laitettua liian hieno mekko, kun kaikki muut ovat farkuissa.

Karkeasti ja vähän liioitellusti sanoen, Italiassa olen tyylihasardeja säännöllisesti harjoittava boheemi, Suomessa tarpeettomasti hienosteleva vaatefriikki - vaikka tyylini on molemmissa maissa jotakuinkin sama.

Jos lähdetään siitä ajatuksesta, että tyylitaju tai sen puute periytyy, seuraan suurella mielenkiinnolla, millaiseksi tyttäreni kasvaa vuosien myötä tyyliltään. Omaksuuko hän suomalaisesta leikkipuistoelämästä käytännöllisen ulkoiluvaatetyylin vai isänsä kulttuurista täydellisen tyylitajun ja eleganttiuden?