Uusi mies, uusi alku
 |
| Voi voi Italia! |
Tosin lähdin heti vastustajan tehtyä ratkaisevassa pelissä maalin vähin äänin muihin puuhiin ja muka lakkasin kannustamasta. Mutta huonosta karmasta ei päässyt niin vain eroon ja lopputulos on jälleen jalkapallokatastrofi saapasmaassa.
Täytyy varmaan kaivaa kaapista Nutella-purkit ja muut herkut ja alkaa lohdutella tuota raukkaa. Vaikka totta puhuen en ole lainkaan varma, miten paljon minulla siihen tänä iltana riittää aikaa. Tässä välissä nimittäin julkistan pitkän blogitaukoni puolivirallisen syyn ja tunnustan, että elämääni on tullut uusi, rinnoissani sangen innokkaasti roikkuva mies:
Kysymys ei kuitenkaan ole salasuhteesta vaan tietenkin vauvasta. Perheemme on saanut miesvahvistusta ja Suomen tai Italian jalkapallomaajoukkue uuden tulevaisuuden toivon pikkuisen poikamme synnyttyä kevään korvilla. Äsken hän katseli sitteristään pieni hampaaton suu hymyssä, kun Italia hävisi ja tippui, ja luulenpa että tämä näky oli miehellenikin kaikkein parasta piristystä.
Neljä vuotta sitten syntyi tyttäremme, ja vauva sylissään mieheni sai katsella Italian häviämistä kynnysmattojoukkueille ja jäämistä pudotuspelien ulkopuolelle. Jos meille vielä siunaantuu lapsia, täytyy toivoa etteivät he synny MM-kisavuosina. Ties vaikka Italian putoamiselle ja vauvan syntymällä olisi vaikka joku yhteys...
Totta puhuen en usko, että mieheni ottaa jalkapallotappioita raskaimmalla italialaisella tavalla. Hän sentään katsoi pelin kiltisti loppuun eikä edes näyttänyt raivostuneelta vaan päinvastoin hyvin tyyneltä jälkeenpäin. Sitä paitsi se olin minä eikä hän, joka jätti pelin katsomisen raukkamaisesti kesken.
Palatakseni pitkään blogitaukooni, sen syynä ei ihan pelkästään ollut vauva, ainakaan suoranaisesti. Välillisesti ehkä, sillä pelkäsin blogistani tulevan raskaus- tai vauvablogi. Jossakin vaiheessa sitä paitsi syömiseni muuttuivat loppuraskauden takia niin kummallisiksi, että blogi olisi voinut saada lisänimen epäterveellisyysblogi, jos olisin jatkanut sen kirjoittamista. Vauvan syntymän jälkeen taas kaikki aika on mennyt vauvan ihailuun, uuteen elämäntilanteeseen totuttelemiseen ja vauvan ensimmäisinä elinpäivinä kertyneiden univelkojen kuittaamiseen, niin että kirjoitushalut ovat jääneet. Ja jos ylimääräistä aikaa olisikin ollut, se on mennyt työntekoon tai nyt kesäkuun aikana jalkapallon katsomiseen.
Ehkäpä tästä jalkapallotappiosta alkaa blogissanikin taas uusi alku. Entiseen tyyliin tarkoitus on kirjoittaa suomalais-italialaisesta elämänmenosta perheessämme, matkoista, ruuasta, terveellisyydestä ja milloin mistäkin mieleen juolahtavasta aiheesta. Uusia aiheita tulevat takuuvarmasti olemaan vauva-aika, imetys ja fyysinen raskaudesta palautuminen sekä ylipäätään se, mitä tapahtuu kun perheessä on kolmen sijasta neljä jäsentä. Ylikiloista ei raskaudesta palautumisessa ole kyse ( suurin osa jäi synnytyslaitokselle ja lopuista pidän kynsin hampain kiinni, että rahkeet riittävät imetykseen), vaan aikomuksena on aloittaa keskivartalonpalautusprojekti eli kadonneiden ja kokonaan uusien vatsa- ym.lihaksien hankinta.
A presto, siis. Nyt onkin jo kiirehdittävä huolehtimaan perheen miehistä eli lohduttamaan murheellista isoa miestä ja ruokkimaan nälkäistä pikkumiestä.
Oho aika hämmentävä otsikko, mutta kiva taas lukea kuulumisiasi :)
VastaaPoistaOnnea! tätä en osannut odottaa, luulin että olet mennyt pariksi kuukaudeksi pitkälle Italianmatkalle..
Jalkapallossa minua ihmetyttää etenkin se mikseivät Pohjoismaat koskaan menesty? kumminkin esim. Saksallekin on kertynyt menestystä ja ovat päässeet etenemään jalkapallokentillä.
Kiitos onnittelusta ja kiva, että olet iloinen paluustani! Kannustaa taas jatkamaan kirjoittamista =). Otsikon perusteella varmaan tosiaan saattoi kuvitella ties mitä. Pohjoismaissa on ehkä niin paljon vähemmän harrastuspohjaa, jalkapallo kun on sellainen maailman harrastetuin laji, jossa taso on kova. Tanskallahan kai on jonkin verran menestystä. Ehkä jonain kaukaisena päivänä Suomikin pelaa MM-kisoissa!
PoistaOnnittelut myös täältä - ja kiva päästä taas lukemaan blogiasi! Myös itse kannan syyllisyyden taakkaa Italian kehnosta jalkapallomenestyksestä (ja joka arvoturnauksessa kehitän tietysti uuden sopivan syyn). Tänä vuonna meni plörinäksi, koska epähuomiossa menin ääneen uskomaan Italian pärjäävän helposti erään vastustajan kanssa..
VastaaPoistaTiedän. Se oli todella anteeksiantamattoman ajattelematonta.
Kiitos onnitteluista ja kiva, että tykkäät lukea juttujani. Jatkossa niitä varmaan kirjoitankin taas säännöllisemmin, kun olen päässyt jälleen vauhtiin. =) Hauskaa, että sulla näyttää olevan ihan samanlainen syyllisyyskompleksi Italian huonon jalkapallomenestyksen suhteen. Minä syyllistyin myös aliarvoimaan tätä nimeltä mainitsemantonta vastustajaa, joka sen kun vaan porskuttaa eteenpäin kisoissa Italian jäätyä alkulohkoon... Tästä opimme, että seuraavissa kisoissa on pidettävä suu supussa ja odotukset matalalla. Ehkä menestys on sitten parempi.
Poista