Kahdeksannen lomamatkapäivän onnea

Rannalla rentoutuu.

Luin äskettäin lehdestä, että lomamatkan ideaali pituus on kahdeksan päivää. Joku on keksinyt tutkia lomalaisten onnellisuus- ja rentoustasoja ja päätynyt siihen tulokseen, että kahdeksan päivän jälkeen ne ovat korkeimmillaan, eivätkä siitä enää nouse, vaikka lomamatka jatkuisi.

Näin kahdeksantena lomapäivänä voin sanoa, että mielenkiintoinen tutkimus, ja miksei myös paikkaansapitävä. Olo on onnellinen ja rentoutunutkin, kunhan muistan piiloutua tarpeeksi hyvin vauvan imetyshetkien ajaksi anopilta, jonka ikuisuuspelko on riittämätön maidontuotanto, ja jota hän mielellään tarkkailisi nenänmitan etäisyydeltä ja suureen ääneen huolensa ilmaisten.

Aurinko on paistanut Roomassa kiitettävästi, vaikkakin eriskummallisen "kylmissä" ilmoissa mennään. Koskaan ennen en ole palellut keskellä elokuuta Italiassa, enkä varsinkaan tuntenut halua juoda kuumaa teetä iltaisin. Suomen vasta päättyneisiin helteisiin tottuneelle aurinkoisiakin päiviä täällä viilentänyt tuuli on tuntunut välillä oikeasti kylmältä. Jopa aamupalacappuccinon on voinut joinakin aamuina nauttia terassin aurinkoisella puolella - varjossa olisi ollut kylmä.

Kahdeksan lomapäivän onnellisuutta olen voinut testata reaaliolosuhteissa:

En ole vuosiin viettänyt näin lyhyttä Italiankesälomaa kuin tänä vuonna. Enää kolme päivää, ja palaamme takaisin Helsinkiin. Silti tuntuu, että nyt kahdeksan päivän Roomassa oleskelun jälkeen olisimme olleet täällä jo kuukauden. Olemme ehtineet tehdä kaikkia niitä asioita, joita tavallisesti teemme paljon pidemmässä ajassa: uima-altailua, kaupunkikävelyjä, sukulaisvierailuja, cappuccinoaamiaisia, jäätelönsyöntiä, ystävien tapaamista, ostoksilla käymistä, iltapäiväkävelyjä, leikkipuistokäyntejä, sekä tietysti hyvän ruuan syömistä.

Koko roomalainen kesä komeudessaan, mutta ikään kuin nopeutetulla rytmillä. Eikä silti ole ollut kiireen tuntua, vaan on ehditty viettää siestaakin ja välillä jopa pitkästyä. Ja mikä ihmeellisintä, olemme ehtineet myös käydä Ikeassa ja kiertää koko loppumattomalta tuntuvan huonekalunäyttelyn päästä päähän, ennen kuin pääsimme lastenosastolle eli sitä mitä tulimme ostamaan.

Lastensänky löytyi, mutta koskaan ennen en ollut tuntenut oloani niin epämukavaksi Ikeassa kuin täällä. Oli ensimmäinen ja toivottavasti myös viimeinen kerta, kun minun tarvitsee tuhlata Italiassaoloaikaa Ikean käytävillä. Roomalaiset eivät tuntuneen niin ajattelevan, sillä liike oli ääriään myöten täynnä ja parkkihalli italialaiseen tyyliin täynnä kaksoisparkkeerattuja autoja.

Kahdeksan päivän lomatutkimus toi mieleeni erään toisen lomailuun liittyvän ajatuksen, josta pidän ja jota olen viljellyt blogissa ennenkin. Ensimmäiset lomapäivät tuntuvat aina ihanan pitkiltä siksi, että silloin kaikki on uutta, rutiineista on juuri päässyt eroon ja joka hetkestä nauttii täysillä kuin lapsi ikään. Sama pätee kaikissa uusissa paikoissa olemiseen. Kun rutiinit pääsevät syntymään eikä uusia asioita enää niin huomaa, aika alkaa taas juosta.

Viikon aikana uutuudenviehätys ei vielä katoa, siksi kai tämä minilomamme on tuntunut niin pitkältä ja täydeltä. Jo tänään on ollut ilmassa ajankulun nopeutumista, sillä tuskin olemme ehtineet uima-altaalta kotiin lounaalle, kun kello lähestyy jo neljää ja pian onkin ilta ja huominen. Niin käy aina. Olen viettänyt Roomassa monta kertaa kuukauden tai kaksikin kerrallaan, ja joka kerran pian ensimmäisten päivien jälkeen päivät ovat alkaneet seurata toistaan sellaisella vauhdilla, että tuskin on perässä pysynyt.

Olisipa mukavaa osata elää niin, että joka hetki olisi ihmettelemisen arvoinen ja siksi verkkainen. Ei olisi aina niin kiire, vaan huomaisi joka ikisen tielle osuneen ötökän ja kuulisi pienimmänkin linnun laulun kaiken metelin seasta (kuten tyttäreni tekee). Lapsena sen taidon osaavat kaikki. Tosin, muistan lapsuudesta myös sen, miten inhottavan hitaasti aika kului koulutunneilla, puhumattakaan siitä kun odotti joulua tai syntymäpäivää.

Nyt, kun rentoutumis- ja onnellisuustasoni ovat todistetusti korkeimmillaan, taidan kruunata kaiken vetätymällä päiväunia vetelevän vauvani viereen yläkertaan. Isovanhempien luona lomailun ylellisyyttä on se, että niin voi tehdä siitäkin huolimatta, että esikoinen ei suostu enää päiväunia nukkumaan.

Oi tätä kahdeksannen lomamatkapäivän onnea!