Italia dappertutto!

Kyllä cappuccino juhlamokat voittaa!

Viime kesän aikana elämäämme avautui yhtäkkiä uusi italialainen ikkuna. Olimme jotenkin onnistuneet elämään vuosikausia tietämättä, että ihan lähinaapurissamme asuu yksi jos toinenkin italialainen. Lyhyessä ajassa tulimme heistä tietoisiksi yksi toisensa jälkeen. Muutaman sadan metrin säteellä asuu kaksi muutakin suomalais-italialaista paria lapsineen, hieman kauempana vielä (ainakin) yksi lisää.

Lisäksi naapurustossamme asui kesällä kuukauden ajan kahdeksanvuotias suomalais-italialainen tyttö, joka oli kesälomavierailulla suomalaisen mummonsa luona. Ja vielä lähipuistossamme törmäsimme myös perheeseen, jonka äiti oli isän puolelta italialainen. Joinakin päivinä leikkipuistossa kuuli melkein yhtä paljon italiaa kuin suomea.

Nyt kesä on mennyt ja leikkipuiston italialainen tunnelma (aurinkoa ja lämpöä myöten) on vaihtunut peruskoleaan suomalaiseen syksyyn. Italia on silti ollut silti tavallista vahvemmin läsnä syksylläkin:

Meistä on kuin vaivihkaa tullut Circolo degli Italiani in Finlandia, Italialaisten yhdistys Suomessa ry:n jäseniä, ja sen tiimoilta olimme jokin aika sitten italiankielisessä nukketeatteriesityksessä Malmitalossa. Kohtuullisenkokoinen teatterisali oli täynnä suomalais-italialaisia pareja ja lapsia, mutta myös paljon täysverisiä italialaisia. Tunnelma oli sen mukainen: eloisuutta, iloisuutta ja vilkkaita lapsia. Monilla oli väliaikaa varten eväitä mukana eli kakkukuvullinen pikkupizzoja tai cornettoja, sunnuntaiaamu kun oli kyseessä. Keskusteltiin siitä, milloin yhteistilaus oliiviöljyä, parmesan-juustoa ja espressokahvia saapuisi Italiasta. Vaihdettiin poskisuukkoja, puhuttiin tuntemattomillekin, eikä suomen kieltä kuulunut missään.

Syöttäessäni vauvaa takarivissä ihmettelin jännittävää ja hauskaa Punahilkka-näytelmää seuranneiden lasten riemunkiljahdusten seasta erottuvaa kaikkein kovaäänisintä naurua. Kukahan vilkasluontoinen italialaislapsi siellä mahtoi mellastaa, ehdin pohtia jonkin aikaa, ennen kuin tajusin, että kyseessä on oma tyttäreni.

Ensimmäiset vuoden tytär tuntuikin ikään kuin säästelleen vilkkauttaan, muistuttavan suomalaisia juuriaan ja vaikuttavan jopa ujolta. Viime aikoina hänestä on kuitenkin kuoriutunut juuri sellainen hyvässä mielessä rasavilli sosiaalisuuspakkaus, jollaisia italialaiset leikkipuistot ovat täynnä. Kun kylään tulee vieraita, hän on pian heidän sylissään, olipa sitten tavannut heitä ennen tai ei.

Kun mukaan lisätään jo nyt viisikuukautisena huomattavaa äänenkäyttöä kaikenlaisen jokeltelun, päristelyn ja äännähdysten muodossa harrastava vauva, on elämämme toden totta muuttunut viime aikoina perin italialaiseksi - ääntä ei ainakaan puutu.

Keittiössämmekin on tapahtunut pienimuotoinen vallankumous, kun espressokahvinkeitin on pitkästä aikaa peitonnut suomalaisen kahvin keittimen käyttämäärillä mitattuna. Jossakin välissä mieheni ehti nimittäin suomalaistua niin paljon, että keitti ja joi melkein pelkästään suomalaista kahvia. Nyt asia on korjaantunut oikealla tolalleen, tosin osaltaan myös kiitos minun, joka olen alkanut jälleen juoda cappuccinoa, tai oikeammin espressokahvia runsaalla määrällä lämmintä maitoa höystettynä.

Voisi siis sanoa, että olemme huomattavasti italialaistuneet viime kuukausina. Tätä asiaa pohdimme  jokin aika sitten jonottaessamme kassalle Bauhausissa terassiremonttihankintoja tehdessä. Italialaisia on nykyään joka puolella, dappertutto, mieheni totesi huvittuneena ja minä myötäilin yhtä huvittuneena. Si, avete ragione, olettepa oikeassa, kuului silloin aivan takaamme. Meidän perässämme kassajonossa seisoi perisuomalaisiin raksavaatteisiin pukeutunut - Italian kansalainen.