Itse tehty terassi

Onni on uusi terassi.

Neljäkymmentä neliötä, kolmesataa metriä ja viivasuoraa riviä sileää, tummanruskeaa, 145-millistä kestopuulautaa.  Tuoreen puutavaran nenäähivelevä tuoksu. Kyllä on meidän Halloween-kurpitsalla tänä vuonna hulppeat puitteet, kunhan se illan hämärtyessä pääsee ulos loistamaan.

Vaikka uusi etupihan terassimme tähän vuodenaikaan näyttääkin avaran tyhjältä puutarhakalusteiden ja kesäkukkien puuttuessa, on sitä silti silmiähivelevää katsoa. Aikaa mokoman kasaamisessa meni velitalkoovoimin lopulta monta viikkoa, mutta projektin hitaus ei millään tavalla haitannut. Kuka on sanonut, että kaiken pitää aina tapahtua sillä samalla sekunnilla? On vain ihanaa, että elämässä ei koskaan ole niin kiire, että kattoremontti pitäisi valmistua kolmessa päivässä ja terassi kahdessa.

Terassin valmistumista seuratessa (itse osallistuin ruokahuollon lisäksi lähinnä pihakivien purkutöihin) ehti kokonainen vuodenaika vaihtua:

 Kun irroittelin vanhan terassin kiveytystä, oli piha vielä vihreässä kesäasussa ja niin kuuma, että hihattomassa tarkeni. Viimeiset päätylaudat velipoika naputteli terassin päätyyn lumihiutaleiden leijuessa hiljaa ja huomaamattomasti lehtimaton peittämään maahan.


Ei siinä mennyt kuin kolmisen viikkoa, mutta juuri sen kolmen viikon aikana kesän rippeet vaihtuivat talven odotukseen. Olen aina rakastanut vuodenaikojen kiertoa, mutta harvoin kahden vuodenajan vaihtumiseen on liittynyt näin mukava projekti. Uusi terassi on ollut haaveissa jo monta vuotta, ja vaikka sen tieltä joutuikin väistymään rakas vanha mongolianvaahteramme oven edestä, niin kyllä kannatti.

Ennen terassille mahtui hädin tuskin pieni pyöreä pöytä ja kolme tuolia, joista yksi joutui aina keikkumaan reunalla, mutta nyt tilaa on vaikka puolen suvun kestittämiseen. Joku on ehdottanut lavatansseja ja muotinäytöstäkin.

Miehelleni terassiprojekti on ollut hyvää oppipoikana olemista. Kuten useimmat italialaiset, hän ei ole eläissään tehnyt mitään käsillään puusta tai  rakentanut leikkimökkejä, roskakatoksia tai kokonaisia taloja, kuten yksi jos toinenkin suomalainen puolestaan tekee. Italiassa talot ostetaan valmiina, eikä itse rakentamista edes pidetä tavoiteltavana tai tuskin edes järkevänäkään. Kauhean vaivalloisena ja turhana voimien hukkaamisena lähinnä vain. Muutenkaan en ole törmännyt Italiassa kovinkaan moneen mieheen tai ihmiseen, joka osaisi korjata ja rakentaa asian kuin asian itse. Lähimmäs tätä pääsee vähän Rooman ulkopuolella omakotitalossa asuva sukulaismies, mutta hänellä onkin ammattina autokorjaaja (ja omakotitalo, joka opettaa vähän kuin väkisin).

Eikä italialaisissa kouluissa ole edes kuultukaan sellaisesta aineesta kuin puukäsityö. Itse taas olen kasvanut sellaisten miesten ympäröimänä, joilta onnistuu niin pieni pintaremontti kuin isompikin rakennusurakka.  Ja olen käynyt puukäsitunneilla peruskoulussa monta vuotta (vaikka mitään pysyviä taitoja en niiltä oppinutkaan vaan valitsin puukäsityön lähinnä siksi, että olin tavallisessa käsityössä vielä tumpelompi).

Voiko terassin muka tehdä itse? oli mieheni ensimmäinen reaktio, kun aloin puhua häntä ympäri terassintekoon.

Tottahan toki sen voi, jos kerran talojakin voi rakentaa itse. Onneksi veljet (jotka muuten osaavat sen talonrakennuksenkin) kuitenkin tulivat apuun, sillä pelkästään tee se itse -kirjaa lukemalla terassintekoa tai muutakaan rakentamista on mahdotonta oppia. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin innostus ja halu oppimiseen. Perusitalialaisesta puukäsitöitä tuntemattomasta miehestäni onkin kuoriutunut Suomen-vuosien myötä koko ajan osaavampi kodin hommien kanssa.  Enää emme joudukaan aivan pulaan, jos keittiön vesihana alkaa vuotaa, kylpyhuoneen lattian silikonisauma halkeilee tai rännit päästävät vettä. Pintaremonttikin alkaa jo onnistua.

Ja nyt onnistuu myös terassinteko. Taidoille ja lisäopillekin on käyttöä, sillä vanhenevassa omakotitalossa riittää puuhaa. Itsekin voisin toki palata sinne puukäsityötunneille, sillä olisihan minustakin toisaalta kivaa osata tehdä muitakin kodin korjauksia kuin vaihtaa lamppu. Sitä odotellessa voinen vedota italialaisesta casalinga-perinteestä ammentavaan, joidenkin mielestä varmaan auttamattoman vanhanaikaiseen ajatteluuni, jonka mukaan nainen tekee enemmän ruokaa, siivoaa ja hoitaa muut pienet kodin työt, mies hoitaa remontit, renkaidenvaihdot ja muut sellaiset hommat, joihin tarvitaan työkaluja autotallin puolelta. Tähän roolijakoon olen enemmän kuin tyytyväinen, sanovatpa tasa-arvoaktivistit mitä hyvänsä.