Jälleen uusi alku - ja uusi perheenjäsen!

Laskiaispullia.

Lähes puolentoista vuoden hiljaiselon jälkeen, olisiko aika polkaista blogi taas käyntiin? Mikäs sen parempi ajankohta kuin tämä, helmikuun viimeinen ja laskiaistiistai, kun keittiössämme tuoksuu tuore (laskiais)pulla. Ulkona sataa vettä ja lumi sulaa, ilmassa on jo lupaus keväästä.

Ja ennen kaikkea, perheeseemme on putkahtanut jälleen uusi jäsen, pian seitsemänviikkoinen poikavauva. Väki ruokapöydän ympärillä siis sen kun kasvaa. Jo nyt olemme huomanneet, ettei puolen kilon pastapaketilla enää kovin pitkälle pötkitä.

Mihin puolitoista vuotta on kulunut?

No, ainakin kotiäitinä olemiseen, puolimaratonille treenaamiseen, uuteen kimppamökkiprojektiin, raskaana oloon, esikoisen eskarin aloitukseen, romaaninlukumaratoneihin, hiivantappodieettiin, terveellisten ja vähemmän terveellisten ruokien kokkauskokeiluihin...

Iso muutos on ollut että viime vuoden aikana jätin ne vähätkin toimittajan työt, joita tähän asti olen tehnyt, minimiin tajuttuani, ettei kahden kotihoidossa olevan lapsen kanssa yksinkertaisesti enää voi tehdä päiväsaikaan töitä, puhua puheluita, kirjoittaa, keskittyä lähdemateriaaleihin. Illalla ja yöllä en enää jaksanut, lähes kuuden vuoden jälkeen. Joskus pitää nukkuakin.

Olen nyt siis 100% kotiäiti. Ensimmäistä kertaa koskaan. Vuosi on ollut onnellisempi kuin koskaan ja vähävaraisempi kuin koskaan. Koen tekeväni työstä tärkeintä, omien lasteni hoitamista. Varsinkin nyt kolmen lapsen äitinä olen huomannut, että tässä olen parhaimmillani, äitinä ja huushollin pyörittäjänä. On mahtavaa kokkailla ja leipoa, kun ruuat ja pullat eivät enää jää kaappeihin pilaantumaan!

Toisaalta olen tulojen pienentymisen myötä ymmärtänyt alkaa säästämään ja luopunut elämän pienistä ylellisyyksistä kuten aikakauslehdistä (lainaan niitä nykyään kirjastosta), uusista kengistä ja vaatteista (ostan niitä nykyään netin kierrätysryhmistä) ja turhista heräteostoksista (jota on edesauttanut se, että olen vaihtanut jättimarketit houkutuksineen lähikauppaan).

Italiassa emme ole käyneet kohta puoleentoista vuoteen - sitten viimeisimmän blogikirjoituksen, mutta se ei johdu Roomassa tapahtuneesta naapuririidasta tai siitä että olisimme niin vähissä varoissa, vaan siitä, että raskaana ollessani en uskaltautunut Etelä-Eurooppaan. Zika-virus on nyt jo mennyttä aikaa, mutta vielä viime kesänä siitä varoiteltiin italialaisessa mediassa ja pidettiin ainakin pienimuotoista epidemiaa myös Italiassa mahdollisena ellei  jopa todennäköisenä.

Eihän sitä sitten tullut, mutta ainakin olimme pelanneet varman päälle. Nyt alkaa olla jo kova Italia-ikävä, ja muutaman kerran olemme käyneet jo katselemassa lentoja pääsiäisen tienoille. Saa nähdä, miten käy...

Ja nyt kun blogikirjoittelu on päässyt taas käyntiin, en malta odottaa päästä kirjoittamaan monen monituisista aiheista, joita kirjoitustauon aikana on päässyt kertymään.

Meistä on muun muuassa tullut entistä supisuomalaisempia, järvenrantamökin (osa)omistajia. Mökkimme sijaitsee keskellä kauneinta Suomea Haukiveden rannalla Oravissa, eikä edes sisävessan puuttuminen ole estänyt paljasjalkaista roomalaismiestäni kiintymästä mökkimme maisemiin ja savusaunan lämpöön. Minähän olen ollut hurahtanut Oraviin koko elämäni, onhan kyseessä edesmenneen isäni kotipaikkakunta ja monien sukulaisten mökki- tai asuinpaikka. Ja ihan oikeasti maailman kaunein paikka.

Isovanhemmat Italiasta ovat käyneet vierailulla, olen aloittanut lastenkirjaprojektia ja minusta on yhtäkkiä tullut himolukija; ahmin 1-3 romaania viikossa.

Ruokaa ja terveellisyyttäkään en ole unohtanut. Erityisesti raskauteeni liittyen olen tehnyt yhtä jos toista omakohtaista havaintoa terveellisen ruuan tärkeydestä - kaikki kun ei raskauden aikana välillä mennyt ihan putkeen. Ei mitään kovin vakavaa, mutta joka tapauksessa muistutus siitä, että hyvällä syömisellä voi monia asioita saada korjattua jopa ilman lääkkeitä.

Juoksemisesta ehti tulla minulle yhä rakkaampi ja totisempi harrastus, ennen kuin raskaus katkaisi tiiviin harjoittelun. Puolimaratonin ehdin kyllä juosta, vauvanalku mahassa tosin, mutta kuitenkin. Kunhan synnytyksestä vielä vähän toivun, tarkoitus on aloittaa juokseminen pikku hiljaa uudelleen.

Näihin ja moniin muihin aiheisiin palaan myöhemmin. Nyt kutsuu laskiaispullavälipala.