Kahvila kotikulmilla - oi onnea!

Kahvila-aamupalalla kotikulmilla.

Miten ihminen voikin tulla onnelliseksi pienistä, arkisista asioista. Kuten uudesta kahvilasta: minun syksyni sai raikkaan ja onnellisen alun, kun ihan kotikulmille avattiin sellainen. Koko kesän sitä odotettiinkin, Kaffekievarin avautumista Pitäjänmäentie 19:een. Kevään korvilla liikehuoneiston ikkunaan ilmestyi lappu, jossa lupailtiin uutta kahvilaa toukokuussa. Kirjoitinkin asiasta tuolloin, jännästi ennakkoaavistaen: Lue teksti täältä.

En oikein tiennyt mitä odottaa kun avasin kahvilan oven ensimmäistä kertaa. Haaveilin hyvistä kahveista, mukavasta tunnelmasta, voisarvista, ripauksesta italialaista kahvilakulttuuria, mutta kovin paljon en etukäteen uskaltanut toivoa. Varauduin siihen, että odotettavissa on joku kotikeittiön (sanan nukkavierrussa merkityksessä) tapainen sumppipaikka pullahyllyineen, hyvällä tuurilla cappuccinonkin voisi sieltä ehkä saada mutta mausta ei olisi takeita.

No, mitä minua sitten odottikaan?

parempaa, kuin uskaltin toivoakaan: ihastuttava, ihan oikea, täysvarusteltu, täyden kympin kahvila! Oikeine espressokoneineen, laajoine kakku-, pulla-, leipä- jne valikoimineen ja mikä parasta, lehtevine, rapeine voisarvineen. Ja aina vain parani. Kun tilasin cappuccinoni, myyjä ystävällisesti tiedusteli, haluanko sen lehmän- vai kauramaitoon. No kauramaitoon tietenkin, tällaista minulta ei vielä ole kysytty missään käymässäni kahvilassa, ei Italiassa eikä Suomessa.

Voisarvi oli kuten sanottua erittäin makoisa, lehtevä ja rapea, juuri niin kuin pitääkin. Italiassa sellaisia saa vain harvoista paikoista. Kaiken kruunasi itse tehty mansikka-raparperihillo croissantin välissä. Harvinaisen hyvää sekin, yleensä en pidä täytteistä vaan syön croissantit mielummin sellaisenaan, semplice, tai korkeintaan alla crema eli makealla kananmunakreemillä, mutta tämä hillo sopi voisarveen kuin vaahto cappuccinoon.

Kauramaitocappuccino oli sekin oikein mainion makuista. Olen kotona oppinut juomaan cappuccinoni kauramaidolla niin, että lehmänmaito maistuu jo pahalta. Näin kahvilassa juotuna kauramaitocappuccino oli aivan yhtä hyvää ja parempaakin kuin lehmänmaitovastineensa, vaahtoineen kaikkineen. Suosittelen kaikille. Oma nuhani on vähentynyt minimiin sen jälkeen, kun jätin lehmänmaidon kahvista pois.

Olemme maistelleet kahvilassa myös muun muuassa samana aamuna leivottua korvapuustia (älyttömän hyvää) sekä banaani-pinaatti-kauramaitosmoothieta (erinomaista, koostumus ja maku juuri oikeita). Karjalanpiirakat munavoilla ovat niin ikään todella maistuvia.

Kaffekievarista saa myös lounasta, ja lounaslista vaikuttaa sellaiselta, että sitä täytyy joskus testata. Lounaan kanssa voisi nauttia vaikka lasin punaviiniä lauantaisin, jos sille päälle sattuu. Tuleekohan tästä paikasta arkemme pelastaja ja kiillottaja, kun haluaa vähän hemmottelua tai on kiire päivä eikä lounasta ehdi tehdä?

 Pisteenä iin päälle, paikka on kotoisasti mutta silti selkeästi tyylillä sisustettu. Pöydillä farkkuliinat, sohvilla farkkutyynyjä, katossa kiertää räsymatto. Jos siitä iskee matonkutomishalu päälle, niin sekin onnistuu, sillä kahvilan takahuoneessa ovat ihan oikeat kangaspuut odottamassa käyttäjäänsä.

Tämähän on ihan täydellistä! Luojan lykky meitä pitäjänmäkeläisiä, kun meidän arkeamme tuli piristämään näin mahtava kahvila. Toivottavasti alueen asukkaat ja ihmiset kauempaakin ymmärtävät arvostaa tämmöistä helmeä ja muistaa käydä kahvilla muulloinkin kuin avajaisviikolla.

Mistä tulemmekin seikkaan, joka rajoittaa vahvasti suomalaisen kahvilakulttuurin rakentamista: hintoihin. Suomalaisilla kahvilahinnoilla ei niin vain käydäkään kahvilla joka päivä, varsinkaan jos on rahasta vähänkään tiukkaa. Kaffekievarissa meidän perheen aamupala (cappuccinot, voisarvet ja /tai pullat) tulee meille maksamaan noin 18-20 euroa, yli puolet siitä mitä Italiassa maksamme.

Normihintoja nämä tietenkin ovat täällä Suomessa, ja mielelläni hyvästä ruuasta, kivasta palvelusta ja mukavasta paikasta maksankin.

Mutta silti kirpaisee joka kerta, kun ajattelen italialaisia hintoja: caccuccino euron, voisarvi toisen samanlaisen. Niillä hinnoilla syömme Roomassa aamupalan kahvilassa lähes joka aamu. Suomessa emme valitettavasti ihan samaan pysty, vaikka mukava olisi.

Mutta jospa edes viikonloppuisin. Jos minusta on kiinni, Kaffekievari ei kaadu ja häviä liikehuoneistosta niin kuin edeltäville (muiden alojen) yrittäjille on käynyt. Vähistäkin rahoistani laitan mielelläni joitakin säännöllisesti kahvilaan. Ja kun meitä samanlaisia on tarpeeksi, nousee Suomeenkin samantyylinen kahviloiden verkosto kuin Italiassa: joka korttelissa oma baari, il bar, eli kahvila.

Meidän korttelissa oma kahvila jo onkin, Pitskun sydämessä.