Viikonlopun resepti: Nutellakakku palmusunnuntain suklaaöverin kruunuksi

Pieni mutta innokas virpoja.  

Sinne ne nyt menivät, pienet virpojat. On taas se päivä vuodesta, jolloin oven taakse ilmestyy noitia värikkäine vitsoineen, vanhaa itä-suomalaista kristillistä siunaamislorua tapaillen: Virvon varvon tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks, vitsa sulle, palkka mulle. Harva enää lisää tuohon loruun sen perinteisintä osaa ennen palkkapyyntöä, Jeesuksen Kristuksen Jerusalemiin ratsastamisen muistoks. Niin kuin niin monessa muussakin asiassa, perinne sekoittuu nykyaikaan, eikä sen pohjimmaista tarkoitusta muista enää kuin harva, ja lopulta, kun aikaa tarpeeksi kuluu, ei ehkä kukaan (paitsi Google).

Pääsiäinen esimerkiksi on ollut juutalaisten keväinen juhla Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi (Pesah) jo ennen kristinuskoa, ja sitä juhlimaan Jeesuskin Jerusalemiin ratsasti kansan kunnioittaessa häntä laskemalla palmunlehviä hänen aasinsa askelien alle. Palmu taas on ollut jo pakanallisessa antiikin Roomassa voiton symboli, ja voittajanahan vielä palmusunnuntaina kansa Jeesusta juhli - mutta kuten hyvin tiedetään, mikään ei ole häilyvämpää kuin kansanjoukkojen suosio.

Kevään saapumista juhlittiin monin muodoin muutenkin pakanallisessa Roomassa, ja monet nykypääsiäisenkin perinteet juontavat pisimmät juurensa sinne:




Muna on ollut jo ennen kristinuskoa uuden elämän symboli. Voittoa symboloivat palmut ovat nekin kulkeneet pitkän matkan, muuttuneet ortodoksikirkon vitsoiksi ja sieltä levinneet koko suomalaiseen pääsiäiskulttuuriin.

Italiassa oliivipuun oksat symboloivat palmunlehviä. Koti koristellaan oliivipuun oksilla samaan tapaan kuin Suomessa pajunkissoilla, ja pääsiäisjumalanpalveluksessa kirkosta jokainen ottaa mukaansa oman oksan. Ennen pääsiäistä pappi saapuu kotiinkin oliivipuun oksan kanssa kodinsiunauskäynnille. Nyt palmusunnuntaina tuhannet ihmiset kokoontuvat Pietarinkirkon aukiolla kuuntelemaan paavin puhetta, ja oliivipuun oksat ovat esillä myös siellä. Katolisessa kirkossa pääsiäinen on vuoden suurin juhla, tietysti sen tärkeän uskonnollisen merkityksen takia mutta myös  ikivanhojen, pakanallisten kevätjuhlaperinteiden takia - kevättä on juhlittu niin kauan kuin ihmisiä on olemassa ollut, onhan se uuden satokauden ja uuden elämän tärkeä juhla.

Noitia liikkeellä. 

Minusta on aina kiehtovaa pitää mielessä omien perinteidemme juuria. Se tekee perinteiden noudattamisesta syvempää, muutakin kuin pelkkää tyhjää ja merkityksetöntä vuodenkierron rutiinien toteuttamista. Vaikka ei osaisikaan enää maallistuneena nykyihmisenä liittää virpomaoksiin niiden kristillisiä ja henkisiä merkityksiä, vähintä mitä voi tehdä on olla niistä tietoinen. Se on tärkeää maadoittumista sukupolvien ketjuun, juurien tuntemista, oman elämän liittämistä johonkin suurempaan.

Sillä jos joskus tuleekin miettineeksi elämän tarkoitusta, oman pienen elämän merkitystä kaikessa tässä kaoottisuudessa ja tunteneeksi siitä ahdistusta tai jopa esksistentiaalista hätää, juurien tunteminen auttaa. Paikkani on tässä, en ole yksin, olen osa sukuani ja yhteisöäni. Se ei ehkä ratkaise elämän tarkoituksen arvoitusta, mutta rauhoittaa tajuamaan, että ehkä meidän ei tarvitsekaan sitä koskaan ymmärtää - emme suinkaan olisi ensimmäisiä siitä ymmärryksestä osattomaksi jääneitä sukupolvien pitkässä ketjussa.

Tätä kirjoittaessani ja samalla ja ruokaa laittaessani ovat lapset saaneet virpomiskierroksensa tehtyä. He palasivat kotiin korit täpötäynnä suklaamunia, eikä kaikki ollut edes mahtunut niihin ja piti taskuihin tunkea. Ihmisten anteliaisuus on jotain aivan ihanaa, ja vaikka hampaiden ja muun terveyden kannalta herkkujen määrä hirvittää, en voi muuta kuin hymyillä lasten innolle. Joillekin palmusunnuntai voi olla rasittava päivä, kun oven taakse ilmestyy lapsia kerjuupuuhissaan, mutta ei onneksi läheskään kaikille.

Siitä hyvästä olemme mielellämme viettäneet viikon oksia koristellen (vaikka tiukimman perinteen mukaan virpomisoksat pitäisi koristella edellisenä päivänä). Innostuimme tekemään muun muuassa pyykkipoikaperhosia ja hilemunia, ja sitten tietysti päälle perinteiset höyhenet ja piippurassit.

Viimeiset kaksi pääsiäistä olemme viettäneet Roomassa, ja lapsilta on siis jäänyt kaksi virpomiskertaa väliin sillä Italiassa ei virpomisperinnettä ole.  Nyt olikin sitten into kahta kauheampi, tätä on odotettu!

Suklaata on nyt niin paljon, että koko pääsiäiseksi taitaa riittää. Suklaan runsaan määrän kunniaksi tämän viikonlopun reseptikin on suklainen, jos olisi käynyt niin ettei virpomisessa sitä ole tullut tarpeeksi. Pääraaka-aine tai ainakin hallitsevin maku kakussa on peri-italialainen Nutella ja välissä on lempiherkkuani eli blogini lukijoille jo tutuksi tullutta crema pasticceraa. Pääsiäisen kunniaksi kakun voi koristella vaikka kindersuklaalla, niin johan on italialainen suklaaähky taattu!

NUTELLAKAKKU

Kakkupohja:

4 kananmunaa 

1 1/2 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

(1 rkl tummaa kaakaojauhetta)

Pinnalle 1 purkki Nutellaa.

Vatkaa munat ja sokeria vaaleaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut jauhot, leivinjauhe ja jos haluat oikein suklaisen kakun, myös kaakaojauhe) Siivilöi jauhot varovasti sekoittaen munavaahtoon. Voitele ja korppujauhota vuoka ja kaada taikina siihen. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Jäähdytä ja kumoa kakku. 

Tee crema pasticcera täältä löytyvän ohjeen mukaan (tekstin lopussa). Jäähdytä kreemi tai tee se mahdollisesti jo vaikka edellisenä päivänä. 

Halkaise kakku ja kostuta (kaura)maidolla,  laita väliin crema pasticcera.  Levitä päälle Nutellaa ja koristele haluamallasi tavalla, vaikkapa pääsiäismunilla. 

Valitettavasti minulla on kakusta vain tämä synttäriteeman mukaisesti koristeltu ja sekin huono kuva. Maku on kuitenkin erinomainen, voin taata sen. Varsinkin jos pitää suklaasta! 

PAROLA DEL GIORNO: domenica delle palme (f) = palmusunnuntai