Lämpöä talven kylmimpänä päivänä - talviaamun pukemissessiot lapsiperheessä

Ulkoilua 20 asteen pakkasessa.

Silmät rävähtävät auki kello 6.58, vain kaksi minuuttia ennen kuin herätyskellon on määrä soida. Unenlämpöinen kuopus vieressä havahtuu, kun nostan peittoa pois hänen päältään. Herätys, on aamu. Lause joka on yhtä nurinkurisen tuntuista sanoa täydellisen pimeässä makuuhuoneessa. 

Tavallisesti emme joudu aivan näin aikaisin heräämään, mutta tänä aamuna kuopuksella on hammaslääkäriaika kello kahdeksan. Huikean aikaisin meille. Köpöttelemme pimeään keittiöön, ja iholle lehahtaa kylmiä, kovasta pakkasesta ulkona kertovia ilmavirtauksia. 80-luvun talomme ilmanvaihto perustuu vuotavista ikkunoista ja ovista tulevaan korvausilmaan, ja talvipakkasilla sen huomaa.

Katson mittaria: - 21,5 astetta. Vaikka se tietääkin järkyttäviä lämmityslaskuja, riemastun sydämeni pohjasta. Vihdoinkin tällaisia lukemia, vihdoinkin talvi! Olen odottanut näitä päiviä ja tätä kylmyyttä niin kauan, että jokainen uusi pakkaspäivä on suloinen lämmön läikähdys sisälläni. 

Nopea aamupala, ja sitten tuleekin totiset paikat. En tullut ajatelleeksi, mitä tarkoittaakaan lähteä aamuiselle hammaslääkärireissulle kahdenkymmenen asteen pakkasessa. Täytyy tietenkin pukea paljon päälle. Villatakkia, villahousua, villasukkaa. Kypärähattua pipon alle. Kahdet hanskat, vähintään. Missä villakerrastoni on, kyselee koulululainen, vaikka jo tietenkin muuten on aivan omatoiminen. Pengotaan, etsitään, viimein onneksi löydetään.

Aikataulumme mättää pahemman kerran, ja lopulta meidän on turvauduttava autokyytiin, vaikka yleensä periaatteenani on että tällaiset lyhyet matkat kuljetaan joko yleisillä, pyörällä tai jalan. Autoa käytetään vain kun on aivan pakko. Se on oma mitättömän pieni mutta periaatteellisesti tärkeä osuutemme päästöjen vähentämisessä. 

Pakkasaamu Helsingissä.

Lapsi tietenkin hikoilee autossa kaikissa vaatteissaan. Hammaslääkärissä on riisuttava haalari, kypärähattu, hattu, hanskat ja villahousut. Lääkäri tarkistaa parissa minuutissa hampaat, kyllä, kaikki on kunnossa, vuoden takaisesta hammastapaturmasta ei ole jäänyt vaurioita (voit lukea tapahtumasta postauksesta otsikolla Huuli auki, hampaat irti - väärä valinta risteyksessä ja suunta kohti tapaturmaa) Sitten taas pukemaan. 

Kotona odottaa eskarilainen, joka on ryhtynyt jo pukemaan ulkovaatteita lähestyvää eskariinlähtöä varten. Eikö alla ole villahaalaria, kyllä se täytyy laittaa. Ulkohaalari pois siis ja villahaalari päälle. Villasukat. Villakauluri. Lapaset ja päälle rukkaset, jotka ovat todella konstikkaita menemään paikoilleen lapsen haluamalla tavalla, kun alla on ne lapaset. Neljännellä yrityksellä onnistuu.

Kynnyksellä lapsi ilmoittaa, että on pissahätä. Etkö käynyt aamulla herättyäsi? Kävin, mutta täytyy mennä uudestaan. Etkö pärjää eskariin asti? En, pissattaa kauheasti. 

Vaivalla laitetut hanskat pois, ulkohaalari alas, villahaalari alas, kengät pois (villasukat tietysti lähtevät siinä samalla). Vessakäynnin jälkeen kaikki taas takaisin. Kolmannella yrityksellä menevät hanskatkin hyvin. 

Kun eskarilainen on saatu oppivelvollisuuttaan hoitamaan, on kuopuksen aamupäiväulkoilujen vuoro. Pakkohan sitä on lähteä ulos kuten aina ennenkin, kun kuopus kerjää liukurimäkeen ja ilma on vielä niin upea: aurinko, tuo talven ihme, on ruvennut paistamaan matalalta taivaanrannasta, jossa se vielä tähän aikaan vuodesta parhaimmillaankin kellottaa. 

Mutta onko se on aavistuksen korkeammalla kuin ennen? Ainakin päivät ovat pidentyneet varmaan jo tunnilla, sen alkaa jo huomata iltapäiväneljän korvilla. Vielä vähän aikaan sitten oli aivan pimeää jo ennen neljää, nyt valoa häämöttää vielä puoli viidenkin aikaan, eikä se johdu pelkästään lumesta. 

Ja koska ulkovaatteet on hammaslääkärireissun jäljiltä jo riisuttu aamupalan nauttimisen jatkamista varten, täytyy kaikki aloittaa taas alusta: villakerrastot, villasukat, kaulurit, kahdet hanskat jne. 

Kello kymmeneen mennessä olen käyttänyt yhteensä varmasti jo puoli tuntia päivästä pukemiseen ja riisumiseen. Lounaan jälkeen on edessä seuraava pukemissessio, kun eskarilaista lähdetään hakemaan päiväkodilta. 

Mutta ei se mitään! Mielummin käytän vaikka koko talven tällaiseen kuin kärvistelen siinä lumettomuudessa ja leudossa masentavassa säässä, joka koko viime talven ja tänäkin talvena jouluun asti vallitsi. (Lue viime talven oudosta leutoudesta esimerkiksi teksti Myrskyn jälkeen ja uutta myrskyä päin - ilmastonmuutos NYT)

Minulle tällainen talvisää on parasta talvisäätä mitä voi olla. Kun lumi narskuu kengänpohjien alla, askel ei voi olla muuta kuin onnellinen. 

Äiti onko lumi kristallia, kysyy kuopus kun narskuttelemme hankeen muotoutunutta polkua pitkin kohti luistelukenttää. Tajuan heti että hän tarkoittaa sitä miten se välkehtii auringonpaisteessa, olin juuri ihastellut sitä itsekin. Tavallaan, vastaan. Lumi on tehty pienenpienistä kiteistä jotka ovat kuin kristallia, ne loistavat valossa ihan samalla tavalla. 

Luistelukentällä käynnin jälkeen palaamme kotiin. Posket punaisina, varpaat ja kädet molemmilla jo ihan jäässä vaikka toppaa ja villaa on yllä enemmän kuin laki sallii ja ulkoilua takana vasta vajaa tunti. Tottumatonta kova pakkanen puree yllättävän kovaa, meitä eteläsuomalaisia raukkoja joille kunnon kylmyys alkaa olla eksotiikkaa. Lapsi vielä puolet geeneistään Italiasta perinyt, mikä ei välttämättä kovin hyvää tarkoita kylmänsiedon kannalta.

Parhaimpia asioita kylmässä säässä onkin tietenkin se, että sen jälkeen voi tulla lämpimään kotiin. Kuoria kaikki ne toppakerrokset joihin on sonnustautunut, tuntea miten lämpö alkaa taas palailla varpaisiin ja nenänpäähän, ripustaa lasten talvivaatearsenaali kylpyhuoneeseen kuivumaan ja odottamaan seuraavaa ulkoilukertaa. Lämmittää kupin teetä, katsoa ulos ikkunasta ja nähdä auringonpaisteessa kimmeltävä hanki. Tuntea miten veri kiertää ihon alla, lämmittää ihon ja kehon ja mielen. 

Eikä mikään voisi elämässä juuri nyt olla paremmin, tällaisena hetkenä. Kylmänä talvipäivänä joka on täynnä lämpöä: onnea talvesta ja kaikesta siitä, mitä elämä sittenkin antaa. Vaikka ei välttämättä oikeasti kaikki niin täydellisesti olisikaan, kylmyys harhauttaa ihanasti uskomaan niin. Lumen narskunta askelten alla. Hangen kimallus. Valkoisuus joka tekee kaikesta, aivan kaikesta kauniimpaa.

On niin kylmää ja kaunista, ettei siitä voi tulla muu kuin lämmin ja onnellinen olo. 

Pakkaspäivän ulkoilun jälkeen
sisällä on ihana olla.