Epäsuosion salaisuus
 |
| Paikka jossa haluaisin asua: vuoristomaisema. Kuva Pohjois-Italiasta Dolomiiteilta viime syksyltä. |
Minunkin kouluuni niitä tuotiin, mutta kukaan ei koskaan pyytänyt minua täyttämään sitä. Se vain meni niin, ja opin pitämään sitä itsestäänselvyytenä. En ollut suosittu, siinä kaikki.
Lukiossa jatkui sama linja. Epäsuosituksi synnytään, epäsuosittuna pysytään? Olin se verkkareihin tai hiphopahtaviin housuihin pukeutunut yksinäinen tyttö käytävän laidalla, kun suositut merkkivaateihmiset menivät ja pitivät meteliä toistensa kanssa. Käytävä oli iso ja kolkko yksinäiselle, mutta sitten tapasin toisen kaltaiseni eikä enää ollut merkitystä, mitä muut puuhasivat. Sillä olin löytänyt jotakin määrättömästi parempaa: elinikäisen ystävän. (Lue halutessasi aiheesta teksti Paras ja pysyvin asia, jonka lukiosta sain elämääni)
Elin lapsuuteni lestadiolaisessa yhteisössä, ja myös siellä epäsuosion sädekehä pysytteli tiiviisti päälläni. Yhteisö oli ääriään myöten täynnä lapsia ja nuoria, mutta en saanut sieltä ketään ystäväkseni tai edes kaveriksi. Kukaan ei tullut juttelemaan, tuskin katsoi edes päin. Näytit niin ylpeältä etten uskaltanut, on joku kertonut jälkikäteen, vaikka oikeasti olin vain pelännyt kuollakseni ja ollut kangistuneena omaan ujouteeni.
Let`s face the truth: olen epäsuosittu ihminen. Lapsuuden kokemukset sen tietysti jo kertovat, mutta viimeistään se on valjennut muutamien viime vuosien aikana some-taipaleeni myötä.
Minulla on hyvin pieni määrä seuraajia Instagramissa, vaikka olen ns.somevaikuttaja, eivätkä hekään kovin aktiivisia. Blogiani lukee vain pieni mutta uskollinen vakilukijajoukko (kiitos teille!),
En toki kirjoita blogia suuria lukijajoukkoja tavoitellakseni tai kaupallisessa hyötymistarkoituksessa vaan sisäisen pakon voimasta, eikä onnellisuuteni ole kiinni Instagram-seuraajien määrästä ja tykkäyksistä vaan paljon monimutkaisemmista seikoista.
Mutta olen sosiaalinen eläin kuten muutkin ihmiset ja elän vuorovaikutuksessa ja vuorovaikutuksesta muiden kanssa. Siksi aika ajoin pohdin, mikä on epäsuosioni salaisuus eli miksi tunnun olevan kuin samannapainen magneetti muiden kanssa eli hylkivän ympäriltäni muita ihmisiä. Ensin kouluissa ja yhteisöissä, ja nyt esimerkiksi nyt somessa, jossa periaatteessa teen asioita samaan tyyliin kuin muutkin: tuotan sisältöä nettiin, kerron elämästäni sanoin ja kuvin, käsittelen ajankohtaisia aiheita.
Avaudun, avaan kanavani, annan itsestäni paljon ja teen sen mielelläni sillä uskon, että mitä enemmän jaat rakkautta ja hyvää, sitä enemmän saat niitä itsekin. Ja vaikken saisikaan, jatkan silti koska saan niin paljon jo siitä, että jaan asioita jotka ovat sydäntäni lähellä. Että saan kertoa aiheista, joiden tiedän olevan tärkeitä vaikkeivat niistä isot massat pidäkään, usein siksi koska ne ovat niin epämiellyttäviä tajuta kuten kulutusyhteiskunnan mielettömyys, elämän mielettömyys ja pohjimmainen tarkoituksettomuus tai ilmastonmuutoksen väistämättömyys.
Mutta siinä missä muilla somevaikuttajilla on tuhansia seuraajia ja aktiivinen "pöhinä" kanaviensa ympärillä, oman some-ikkunani ympärillä vallitsee lähes unettava hiljaisuus ja rauha, jota rikkovat muutamat satunnaiset "tykkäykset" ja reaktiot.
Minulta tietenkin puuttuu kaikki ammattimaisuus, jota nykyään jo aivan aloittevillakin some-vaikuttajilla on. En brändää itseäni ja blogiani, en osaa mainostaa ja tuoda itseäni esille, en luo johdonmukaista ja korkealaatuista ulkoasua kaikille kanavilleni, en ole aktiivinen boostausringeissä joiden toimintaan iso osa esimerkiksi Instablogien kommentointiaktiivisuudesta perustuu.
Loppujen lopuksi kaikki olemiseni ja tekemiseni somessa ja suureksi osaksi muutenkin kumpuaa yhdestä samasta lähteestä: palavasta halusta kirjoittaa. Se on ainoa mitä osaan tässä elämässä tehdä ja lasten ja äitiyden ohella elämäni suurin onni ja sisältö.
Suosiosta ja tykkäyksistä viis, kunhan saan kirjoittaa! Ja jos joku vielä viitsii lukea kirjoittamaani ja mahdollisesti joku lukijoista vielä pitää lukemastaan, olen seitsemännessä taivaassa.
Päätän kirjoituksen vastaamalla ystäväkirja-haasteeseen, joka somessa on kiertänyt. Vihdoin pääsen täyttämään ystäväkirjaa minäkin. Olen haltioissani.
Haastan mukaan ystäväkirjaa täyttämään kaikki halukkaat. Kopioi kysymykset ja julkaise vastauksineen omassa some-kanavassasi ja kerro minulle missä, niin tulen lukemaan mielenkiinnolla vastauksesi.
Kuka minut haastoi ystäväkirjahaastetta tekemään? Ei kukaan, tietenkään. Jos haastetta olisin jäänyt odottelemaan, ehtisivät jo haasteet vaihtua toisiin ja mahdollisuus ystävänkirjan täyttämiseen menisi ohi. Sen verran olen elämästä sitten lapsuusvuosien oppinut, että tällaisissa tapauksissa pitää ottaa aloite omiin käsiin eikä jäädä odottelemaan että joku pyytää. Ystäväkirja tänne, nyt vastaan minä!
Nimi: Anna
Perheeseeni kuuluu: Aviomies, 3 lasta (10-vuotias tyttö ja 6- ja 4-vuotiaat pojat) sekä 15-vuotias Nera-koira
Lempiväri: Punainen
Lempiruoka: Spaghetti alle vongole (simpukkapasta), oliivit
Ikävin kouluaine: Matematiikka. Pääsin lukion kursseista rimaa hipoen läpi paitsi todennäköisyyslaskennasta, josta sain kympin. Epäilen kärsiväni numerofobiasta. Valitsin opiskelut sen mukaan, missä vähiten tarvitsee matematiikkaa (historia).
Kivoin kouluaine: Historia. Yläasteella aloin tykätä historiasta, ja lukiossa elin historiantunnilta toiselle. Ahmin kaikki mahdolliset kurssit joita oppiaineessa oli tarjolla ja kirjoitin reaalissa L:n historianvastauksillani.
Minusta tulee isona: Kirjailija
Paikka jossa haluaisin asua: Vuoristomaisema. Joka kerta kun näen edessäni vuoristot, mikä yleensä tapahtuu automatkoilla Roomaan Dolomiittien halki, siirryn zen-tilaan välittömästi.
Luonteenpiirteeni: Pohdiskeleva, analysoiva, rauhallinen, ujo, jahkailija, introvertti, yliempaattinen, miellyttämisenhaluinen. Ja kun sille päälle satun, villi ja vallaton.
Lempieläin: Koira
Harrastan: Kirjoittamista, lukemista, talviuintia, juoksua, haaveilua, pohdiskelua.
Lempi TV-sarja: Avara luonto
Lempikirja: Elena Ferranten Loistava ystäväni (Napoli-sarja)
 |
Epäsuosittu on eri asia kuin huomaamaton. Varjoon jää jos ei pidä itsestään meteliä. Itse olin huomattu, seuratu mutta en suosittu, en sitä kyllä kalastellutkaan, kunhan vain extroverttiyttäni halusin olla keksipiste, olin siis se joka huuteli opettajalle jos tuli tilaisuus höläyttää jotain hauskaa;) Olen myös aina ollut introkin eli tykkään olla kotona ja lukea, saatan viettää monta päivää ihan vain itsekseni eli olen siisn noita molenpia eli ambiverttikö se sana nyt on?
VastaaPoistaItse kun halusin blogilleni hieman enemmän lukijoita, tein muutaman kierroksen eli meninjonkun blogiin, sieltä vieraslistan kautta toisiin ja niin edelleen. Joka paikkaan kommentoin ja osaa aloin lukea ja seurata - sinä olet sellaiselta kierrokselta jäänyt lukuun. Olet yksi parhaimmista eli ei se määrä, vaan se laatu. Ja millä vimmalla jaksatkaan kirjoittaa, itsellä nyt samanlainen hetki menossa mutta mun postaukset paljon lyhyempiä ynnä asiaa vain kahdesti viikossa, muut hauskaa sälää;)
On paljon jotka eivät kommentoi, mulla saattaa tulla yksi kommentii mutta 80 käyntiä , alkaahan sitä miettiä etä miksi ei tule kommenttia mutta sellaisia ihmiset nyt vaan on ja mmitä asiallisempi javakavampi aihe, sen vähemmän kommenteja.
Tästä johtuen kommentoin itse lähes aina lukemaani, jo siksikin että se herättää itsessä aina jotain ajatuksia jotka tahdon jakaa kirjoittajan kanssa..ja siksi kun se kuuluu minun netikettiin.
Keep on writin' in the Free World!!
Tuo on muuten totta että harvat jaksaa kommentoida blogeissa nykyään, ja se että sinä jaksat on ihan mahtavaa! Oon käynyt sun blogia lukemassa mutta kerran vaan kommentoinut, hyi minä ja minun netiketti... =(.
PoistaKeskipisteenä olo on joillekin luontevaa, joillekin ei, enkä tiedä voiko sitä oikein väkisin muuttaa eli päättää alkaa itse olla toisin kuin luonnostaan on. Parasta tietysti on jos se sujuu luontevasti (ambivalentti olisko oikea sana, en muuten nyt ole ihan varma?), mutta sitten osaa myös olla yksinkin ja jopa nauttii yksinolosta. Monesti sitä on joko tai...
Somemaailma on niin haastava ja vaikea. Sulla on hieno blogi :)
VastaaPoistaNiin on tai ainakin vaatii vaivannäköä ja päämäärätietoisuutta sekä selkeää visiota omasta brändistä. Harrastuksena blogin pito on antoisaa ja hauskaa samoin kuin some-maailma, jos siitä haluaisi työn voisi olla eri juttu.... Ja kiitos!
Poistahttps://www.blogit.fi/top Olet 77. minun sijoitus jotain yli 500 eli kukas täällä nyt suosittu on ja kuka ei? Sulla on enempi lukijoita kuin luuletkaan;) niin ja perhe-osiossa olet 14. minä 48.muuta asiat osiossa. Hyvinhän sulla menee;)
VastaaPoistaOho, en olekaan käynyt tuolla blogit.fi:ssä aikoihin katsomassa sijoituksia. Varmaan vaikuttaa myös et nuo mun korona-tekstit vetää lukijoita, on niin kuumaperuna-aihe.
PoistaOho, tulipa yllätys vastaan. Kiitos kirjoituksestasi, pääni tuntui heräävän jokaisen lauseen kohdalla. 🙂
VastaaPoistaOlen myös ns. epäsuosittu pohdiskelija, joka syntyi lestadiolaiseen perheeseen. Ei ollut asiaa ystäväkirjaporukoihin, arvostettujen uskovien perheiden mukaan eikä nykyisen kouluni suosikkisakkeihin. Kirjoittaminen ja lukeminen ovat kulkeneet mukana vähän aaltoliikettä pitäen, mutta rakkain asia itselleni on musiikki. Opiskelen sitä paraikaa.
Sait ajatuksillasi minut kerralla niin koukkuun, että palaan lukemaan juttujasi vielä monta kertaa. Kiitos! 🙂 Niin ja mukavaa viikkoa sekä syksyn alkua!
Kiitos kommentista ja ihanasta palautteesta! Ja on kiintoisaa kuulla että tarinasi on niin samantyyppinen kuin omani...ei ole aina helppoa olla se hiljainen pohdiskelija mutta onneksi elämän myötä olen tajunnut, että parempi kuitenkin näin! En vaihtaisi sittenkään "osaani". =)
Poista