"Jos rokottamaton sairastuu, hän saa mitä ansaitsee." Koronan ikävin seuraus on tässä.

Rokotuspiste korttelijuhlassa Roomassa.

Green pass eli koronapassi jota myös "kulkulupapassiksi" kutsutaan (il lasciapassare) tulee voimaan Italiassa ensi viikon perjantaina eli 6. elokuuta. Aikataulusta tai koronapassin sisällöstä ei ole joustettu eikä sitä muutettu useista passia vastustaneista mielenosoituksista huolimatta. Mediassa nämä mielenosoitukset on leimattu "pienen mutta äänekkään no-vax -vähemmistön rähinöiksi."

Mielenosoituksia on myös yritetty niputtaa (ääri)oikeiston järjestämiksi, vaikka niissä on ollut osallistujia politiikan kaikilta laidoilta ja eri yhteiskuntaluokista. Monet ilmoittavat kannattavansa rokotusta ja olevansa itsekin rokotettuja, mutta vastustavat koronapassia sen ihmisen perusoikeuksia rikkovana, kansaa kahtiajakavana ja liian radikaalina keinona tilanteessa, jossa muitakin keinoja olisi, kuten rokotuksen määrääminen rehdisti pakolliseksi. 

"Somesota" rokottamattomien ja rokotettujen välillä on ollut käynnissä jo pitkään, mutta tätä nykyä rokoteasia jakaa kansaa myös kasvokkaisen kanssakäymisen tasolla. Oletko jo ottanut rokotteen, on peruskysymys joka nykyään tutuille ja tuntemattomillekin esitetään kun tavataan. Kun vastaus on myönteinen, sille nyökkäillään tyytyväisenä, ja jos kielteinen, saatetaan vastaajaa jopa kavahtaa, ikään kuin tämä kantaisi automaattisesti virusta.

Vaikka oikeastaan pelkoreaktion pitäisi tapahtua toisinpäin jos se on tullakseen, sillä yleisesti tiedetään että rokotetutkin, etenkin vain yhden annoksen saaneet, voivat saada tartunnan ja levittää virusta eteenpäin, myös oireettomana. 

Monet rokotetut lisäksi elävät ja liikkuvat nykyään huolettomammin ja vapaammin kuin ennen tietäessään vähentäneensä riskiä sairastua vakaviin tautimuotoihin, joten heillä todennäköisesti on myös enemmän kontakteja ja tilaisuuksia saada tartunta. 

Tällainen älytön saivartelu ja tartuntojen ja tautimuotojen käsitteiden parissa askartelu jota itsekin parhaillani harrastan, on nykyään täyttä todellisuutta. Puoli maailmaa ellei enemmänkin tekee sitä parhaillaan.

Ei ihme, että välillä todella tuntuu maailman tulleen lopullisesti hulluksi. Loppuisi tämä hulluus jo, toivovat varmaan suunnilleen kaikki maapallon asukkaat tällä hetkellä. Niin minäkin. Tosin siinä missä suurin osa varmaan toivoo vain että covid menisi ohi, minä enemminkin toivon että loppuisi koko hullu maailma. 

Mikä näin epätoivoisiin ja synkkiin ajatuksiin on ajanut? 

Se että korona on nostanut ihmiskunnasta esiin sen alhaisimmat ja synkimmät puolet. 

Italialaisessa La Verità -sanomalehdessä oli viime keskiviikkona ajatuksia herättävä artikkeli. Lehti on italialaiseen tapaan poliittisesti hyvin värittynyt ja usein virallisia totuuksia kyseenalaistava, luen sitä hyvin kriittisesti enkä osaa suhtautua sen kirjoituksiin muutoin kuin ajoittain jopa ällistyneellä uteliaisuudella, mutta koska appeni ostaa sen lehtikioskista joka päivä tulee sitä täällä Roomassa luettua. 

Artikkelissa käsiteltiin Facebookista löydettyä keskusteluketjua, jossa kaksi pohjoisitalialaista julkisen terveydenhuollon sairaanhoitajaa vaihtoi ajatuksia rokotekriittisistä ja rokotuksista kieltäytyjistä. Sairaanhoitajien viesti oli selvä: jos heille tulee syksyllä eteen rokottamattomia covid-potilaita, ei heillä ole mitään aikomusta pitää kiirettä heidän hoitamisessaan.

Viemme heidät tehohoito-osastolle ilman mitään kiirettä, hyyyvin hitaasti. En aio hosua ja hätäillä heidän takiaan. He saavat mitä ansaitsevat.

Luulenpa myös, jatkoi toinen, että kun on aika laittaa heidän suoneensa tippaa, joudun pistämään aika monta kertaa ennen kuin löydän suonen. Huonot silmät, tiedäthän. 

Sairaala jossa sairaanhoitajat kertoivat työskentelevänsä, kiirehti irtisanoutumaan moisista puheista ja vakuutti kaikkien saavan samanlaista ja yhtä ammattitaitoista hoitoa sairaalassa, olipa rokotettu tai ei. 

Silti jo tietoisuus siitä että on olemassa näin ajattelevia sairaanhoitajia, saa voimaan pahoin ja ihokarvat nousemaan pystyyn. He saavat mitä ansaitsevat.  Se paljastaa niin paljon tästä maailmasta ja ajasta, jossa elämme. Se sinetöi sen, mitä olen jo jonkin aikaa pelännyt: että maailma on menossa suuntaan jossa toivoa ei enää ole. On vain kahtiajakautunut, toisiaan kyräilevä ihmiskunta, jossa vallitsee suhteeton, ylimitoitettu pelko toisin ajattelevia ja omista uskomuksista ja vakaumuksista poikkeavia kohtaan. 

Ja usein jopa sekaannus ja epätietoisuus siitä, mitä tarkalleen ottaen pitäisi pelätä ja mistä suunnasta uhka tulee, jos sitä on ollakseen.

Jokainen koronakuolema on ikävä asia ja henkilökohtainen tragedia, jokainen long covid- potilas on surullinen tapaus ja kaikki koronarajoitusten negatiiviset seuraukset ovat valitettavia. Koronaan sairastuminen ja myös usein ikävämpi juttu kuin pelkkä pikku flunssa. Olen käynyt hengitysvaikeuksia aiheuttaneen koronan läpi itsekin ja toipunut siitä kuukausikaupalla, joten tiedän hyvin mistä puhun. (Ja kirjoittanut aiheesta paksun kirjan verran tekstiä, esimerkiksi postauksessa Oliko minulla korona vai ei?)

Silti sanon, että koronan kaikkein ikävin seuraus on se, mistä näiden sairaanhoitajien keskustelu on elävä esimerkki. Viha, suvaitsemattomuus ja kiukku niitä kohtaan, jotka tekevät tai ilmaisevat omista valinnoista, mielipiteistä ja käsityksistä poikkeavia valintoja, mielipiteitä tai käsityksiä. 

On nimittäin niin, että vaikka kuinka kiihkeästi ajattelisi, että juuri tässä asiassa olen aivan oikeassa, että toisen mielipiteellä ei ole merkitystä eikä toinen osapuoli voi mitenkään järkevästi ja hyväksyttävästi perustella omia näkemyksiään, ei mikään asia ole niin mustavalkoinen että kukaan voi sanoa omistavansa siitä lopullisen totuuden.

Sen eli asioiden monimuotoisuuden kyllä huomaa, jos empaattisesti ja toista ymmärtää yrittäen pysähtyy kuuntelemaan, mitä eri tavalla ajattelevalla on sanottavana. Mutta monille tämä on ylitsepääsemättömän vaikeaa.

Siksi maailma kiehuu nyt vihassa ja kahtiajakautuneisuuden tilassa, rokotekriittiset "no-vaxit" nousevat barrikadeille ja syyttävät rokotteen kannattajia lammasmaisesta laumakäyttäytymisestä, ja rokotetta kritiikittä kannattavat pitävät siitä kieltäytymistä lähes tuomittavana tekona ja ovat valmiita ruoskimaan kieltäytyjiä julkisesti, jos ei muuta niin nettikeskusteluissa heille teho-osastoilla pitkää kärsimystä toivottaen.  

Sellaista vihaa ja epäinhimillisyyttä en ymmärrä, en sitten millään. Mutta olenkin varmasti aivan liian pehmo ja herkkä tähän maailmaan, liian täynnä rakkautta kaikkia ja kaikkea kohtaan. En osaa toivoa pahaa pahimmalle vihamiehellenikään, saati sitten ihmiselle joka vain ajattelee vähän eri tavalla kuin minä. 

Ja laitan heikon toivoni yhä siihen, että rakkaus joka sisältäni virtaa ja valuu ei ole ainoa rakkaus joka tässä maailmassa yhä on olemassa, elää ja kasvaa. Tiedän ettei se ole, vaikka välillä muulta tuntuukin. Ja ehkä jonain päivänä tämä rakkaus myös voittaa kaiken pahuuden, vihan ja hulluuden, jonka keskellä juuri nyt eletään.