Tarvitseeko koira takkia?

Koiranpentumme Greta on nyt asustellut meillä kolmisen viikkoa. Kahdeksanviikoisen, eläväisen ja energisen koiran tupsahtaminen keskelle lapsiperheen arkea on sujunut mutkattomasti - hän on päässyt kaltaistensa seuraan eli vauhtia, ääntä ja leikkiä riittää. Niin sisäsiisteyskasvatus kuin unirytmi ovat hyvällä mallilla, .itä nyt muutama yö kului emoikävää vinkuvan pennun kanssa heräillessä. 

Nykyisin koira nukkuu sikeästi jo aamukahdeksaan ja onneksi nukkuukin sillä päivät ovat sitten täynnä touhua. Olin ehtinyt jo unohtaa, että koiranpennut tosiaan nappaavat ihan kaiken suuhunsa jos silmä välttää. Kokeilevat hampaitaan joka tuolin jalkaan. Luulevat että kaikki kodin esineet ovat sen leikkikaluiksi tarkoitettuja viihdykkeitä. Mukaan lukien joulukuusi näin joulun aikaan.

Olemme sosiaalistaneet koiraa parhaamme mukaan ja tautiajan rajoitukset huomioon ottaen. Se on tarkoittanut muun muuassa Tuomaan markkinoilla Helsingin keskustassa käyntiä autokyydillä, jossa yhteydessä tuli tutuksi niin pelottavan kaikuva parkkihalli kuin Stockmannin elektroniikkaosasto, jonka läpi jouduimme luovimaan parkkihallista poistuttaessa. 

Loput sosiaalistamiset ovat olleet ulkoiluja eri paikoissa, lenkkipoluilla, metsissä, vilkkaiden autoteiden varsilla, puistoissa ja työmaiden lähistöillä. Juuri nyt ulkoiluja rajoittaa yli kymmeneen asteen pakkanen, joka on parin viikon tauon jälkeen taas palannut. 

Sen myötä ja tosin jo aiemminkin eli pentua vasta perheeseen odottaessamme, olen tehnyt kiinnostavan havainnon koiramaailmasta: yksi jos toinen koira kävelee ulkona asustettuna. Toisin sanoen yllä on jonkin sortin takki, villavaate, ehkä jopa kengät, joskus jopa nämä kaikki. 

Milloin koiria on ruvettu niin innokkaasti pukemaan? Milloin on keksitty, että citykoirakin tarvitsee ulkoiluissaan liivit tai takin, eivät pelkästään metsästyskoirat?

Kun edellinen koiramme, keväällä kuukautta vaille 16-vuotiaana kuollut Nera oli pentu, ei tällaista takkibuumia ollut, eikä sen aikuisiässäkään. Puhumattakaan toisesta edesmenneestä koirastamme, 1999 syntyneestä Rollesta. Edellisillä koirillamme ei ollut takkeja eikä kenkiä. Ainoa vaate oli heijastinliivi, jota sitäkin tuli käytettyä aika harvakseltaan (lue: vain mökillä). 

Asuja näkee todella monipuolisesti erilaisia, nättejä kuoseja, kotikutoista villaa, sadetakkeja, teknisillä ominaisuuksilla varustetuilta näyttäviä. Kun katselin hiukan netistä tarjontaa, huomasin että koirien vaatteissa tosiaan myös on teknisiä ominaisuuksia, ne eivät vain näytä siltä. Koirankin takin täytyy hengittää, lämmittää ja kestää vesisadetta. 

Huomasin myös, etteivät vaatteet ole suinkaan ainoa hyödyke, joita koirille on markkinoilla tarjolla. Nykykoirat tarvitsevat myös ortopedisia sänkyjä, mitä erilaisimpia valmisruokia eri ruoka-aineyliherkkyyksiin ja elämäntapoihin (paljon liikkuvien ja vähän liikkuvien dieettiruuat jne.), lisäravinteita, aktivointileluja ja osteopatiaa.

Kyseessä täytyy olla iso bisnes, kun ottaa huomioon että Suomeen rekisteröidään joka vuosi reippaasti yli 40 000 koiraa (vuonna 2019 rekisteröitiin uusia koiria noin 45 00 ja vuonna koronakoiravuonna peräti 49 000) Yhteensä koiria on Suomessa arvioiden mukaan noin 700 000. 

Täytyykö meidänkin nyt hankkia koiralle oma takki? ajattelin aikani ohikulkevien koirien takkeja katsellessa. Ne alkoivat näyttää koko ajan paremmilta koirien yllä, vaikka aluksi olivat tuntuneet täysiltä turhakkeilta. Kyllähän Suomen talvessa lämmike koiralle kieltämättä on tarpeen, ja kurakeleillä suojahaalari, ehkä. Tässä on markkinarako selvästi ollut ja kysyntää riittää, kun niin paljon takkeja koirilla näkyy. 

Ja kun pentumme saapui kahdeksanviikkoisena pienenä pallerona keskelle poikkeuksellisia marraskuun lopun pakkasia, tajusimme koko perhe nopeasti että kylmähän sillä ulkona on. Pieni tärisi ulos joutuessaan jo minuutin jälkeen, eikä ulkoiluista tullut oikein mitään. 

En kyllä lähde takkia koiralle ostamaan, päätin kuitenkin, kun en ihmistenkään vaatteita lähde näinä aikoina ostoskeskuksiin ostelemaan. 

Onneksi on netin kierrätysryhmät! Niistä löytyi alta aikayksikön myynnissä oleva juuri sopivankokoinen ja uudenveroinen toppa-asu koirallemme vain kilometrin päästä kotoa. Hain takin parahiksi pakkasten loputtua eli kun sitä ei enää tarvittu, mutta olipahan meilläkin nyt koirantakki. 

Plussakeleillä onnistuivat jo pidemmätkin ulkoilut. Vatsastaan ja tassuistaan valkoinen koira kuraantuu loskassa nopeasti likaiseksi, mutta tulipahan tärkeänä sosiaalistamiskautena koiralle pesupuuhatkin tutuksi. Tätä touhua vähentääkseenkö ihmiset ostavat koirilleen niitä kurahaalareita, mietin suikuttaessani koiran tassuja neljättä kertaa saman päivän aikana. 

(Samalla tajusin myös sen, mikä ero on omistaa musta tai (tassuistaan)valkoinen koira. Valkoisen koiran kuranruskeita tassuja ei kukaan katsele kodissaan, mutta mustan koiran karvoissa lika säilyy katseilta autuaallisen salassa.) 

Nyt pakkaset ovat palanneet ja takkia taas tarvitaan. Pentu on hyväksynyt sen osaksi ulkoiluja mukisematta, tyyppi on osoittautunut oikein mukautuvaiseksi ja reippaaksi pikku koiraksi, mutta kyllä se edelleen ulkona kylmästä tärisee hienon takkinsa kanssa. Emme uskalla luottaa takin lämpöön vaan lenkit jäävät koiravauvan kanssa kuitenkin lyhyiksi. Onko takki siis tarpeellinen? Ehkä on, ehkä ei. 

Mutta onpahan tyylikkään näköinen koira takissaan, eikö vain olekin?