Murheellisista somekeskusteluista ja niiden tarkoituksesta

Some-maailma on julma maailma. Siellä pesii paljon pimeitä voimia, vihaan verhoutuneita pelkoja ja hämmennystä, myös silkkaa vihaa josta kumpuaa jotakin niin mustaa, ettei sitä edes peloilla tai hämmennyksellä voi selittää. 

Se maailma ei ole herkkiä varten, ei kilttejä, empaattisia ja hyvää muille tahtovia. Jotta herkkä siellä jaksaisi, on kasvatettava kuori pahuutta ja pahantahtoisuutta vastaan. Tai sitten on oltava tarpeeksi vahva motiivi, miksi olla keskusteluissa mukana ja laittaa itsensä alttiiksi, jakaa itsestään ja sydämestään ajatuksia ja asioita. 

Minä olen herkkä, tahdon muille aina ja kaikkialla vain ja pelkästään hyvää, empatiani ulottuu yksilöön ja joukkoihin, meihin ja muihin. Silti käytän somea ja säännöllisesti myös jaan siellä julkaisuja, kirjoitan tätä blogia, luen keskusteluja ja toisinaan myös osallistun niihin.

Etenkin viimeksi mainittu eli somen keskustelupalstojen lukeminen ja niiden keskusteluihin osallistuminen on (joitakin hyviä poikkeuksia lukuunottamatta) yleensä tuskallisen murheellista. Etenkin aivan viime vuosina ja kuukausina, jolloin ihan tavallistenkin ihmisten syvimmät pelot ja sitä kautta vihan tunteet ovat päässeet valloilleen ja purkautuvat töykeytenä, ilkeytenä ja empatiakyvyttömyytenä anonymiteetin turvin tai usein myös reilusti omalla nimellä.

Miksi sen teen? Miksi avaan itsestäni, miksi altistan itseni pahalle ja halveksunnalle, ihmisille jotka eivät ole valmiita ymmärtämään omasta näkökannastaan poikkeavasti ajattelevia ja tekevät kaikkensa, etteivät koskaan olisikaan? Niin, miksi?

Teen sen siksi, että haluan tietää, mitä voimia maailmassa liikkuu. Missä tilassa ihmisen sydän on, missä ihmiskunta on, meidän länsimainen yhteiskuntamme. Mihin se on kyennyt, se jo tiedetään historian kautta, mutta mihin se tälläkin hetkellä kykenee ja mihin tulevaisuudessa ehkä tulee kykenemään, jos merkit pitävät paikkansa. Siitä täytyy olla tietoinen, senkin uhalla että pahuus hämmästyttää ja vie voimia. 

Otan jokaisen töykeyden ja ilkeyden, joka somen mustasta maailmasta löytyy, erinomaisena tilaisuutena ymmärtää ihmisyyttä ja sen nykytilaa. Ne ovat tilaisuuksia havannoida pahuutta ja ilkeyttä niin läheltä kuin mahdollista ilman että oikeasti sattuu. Ymmärtää millaisia voimia on liikkeellä. Tajuta ne kehityskulut, jotka ennenkin historiassa ovat johtaneet hirveyksiin, joita jälkikäteen kauhistelemme ja kyselemme miksi ihmeessä niin pääsi tapahtumaan, miksi tavalliset ihmiset antoivat sen tapahtua eivät huomanneet mitään, tai mikä pahempaa, teeskentelivät etteivät huomanneet. Ja mikä pahinta, myös osallistuivat aktiivisesti siihen. 

On helppo aavistella, minkälaiset ihmiset kommenttien takana olisivat heitä, jotka innolla osallistuisivat vielä nykyaikanakin. He olisivat heitä, jotka ensimmäisinä olisivat jaottelemassa ihmisiä, ohjaamassa heitä pois julkisista tiloista, eri vaunuihin, osastoihin, pois siitä maailmasta joka ennen oli yhteinen mutta josta yhtäkkiä tuli "meidän" ja "niiden" välinen murhenäytelmän kulissi. 

Esimakua siitä saa kokea jo nyt, joka kerta kun ilman "puhtauden" (tai minkä lie, niin, minkä ihmeen lie?) osoittavaa k-passia tulee suljetuksi jonkin kahvilan, ravintolan, kaupan tai museon palveluista. Kun työntekijä kassalla puistelee päätään ja sanoo: jos passia ei ole, meille ei voi tulla. Tilanne joka tuntuu absurdilta ja surrealistiselta, huonon elokuvan kohtaukselta, joltakin josta ei tiedä muistuttaako se enemmän painajaista ja komediaa. 

Ja silti: kaikki on totta tänä päivänä, se on elämää jota nykyään elämme vaikka mikään pakko ei olisi. Meillä on vaihtoehto, mutta niin kauan kuin iso enemmistö jättää sen käyttämättä, olemme syvässä suossa. 

Suomessa tilanne on tällä hetkellä sikäli paljastava, että k-passi on pois käytöstä, koska siihen liittyy vakavia yhdenvertaisuus- ja ihmisoikeusongelmia eikä käyttöön ole lääketieteellisiä perusteita, minkä mm. THL on lausunnoissaan todennut. Silti palvelunharjoittaja halutessaan voi ottaa passin käyttöön. Ja yllättävän moni näin tekee. On ravintoloita ja kahviloita, joiden ovessa komeilee pahaenteinen, kaikkia historian pahimpia vaiheita (niiden alkuja) pelottavasti muistuttava lappu: tämä ihmisryhmä ei ole meille tervetullut. Siitäkin huolimatta, että ravintola tai kahvila sijaitsisi kauppakeskuksessa, tilassa jossa "kelvot" ja "epäkelvot" ihmiset joka tapauksessa ovat samaa ilmaa hengittäen. 

Huolimatta siitä, että r*kotteet eivät täytä alkuperäistä tavoitettaan eli estä tartuntoja, ja yhä vähemmän myös ensimmäisen tavoitteen epäonnistumisen jälkeen painotettua tavoitettaan eli vakavan taudinkuvan estämistä. Esimerkiksi Israelista on tuoreeltaan uutisoitu, että 80% vakavan taudinkuvan potilaista on  kolme tai neljä annosta saaneilla. 

Viha on siis siirtymässä netistä ja somesta yhä enemmän todelliseen elämään ja fyysiseen kanssakäymiseen ihmisten kesken. Kerrotaan, että ihmissuhteita ja perheitä on jo rikkoutunut r*kotestatuksen perusteella. Ei haluta kylään heitä, joilla ei ole "sitä". Pelätään heitä, joilla on "se". 

Kaikki tämä on hämmentävää ja pelottavaa, mutta sen ei pidä antaa uuvuttaa tai mikä pahinta, lamauttaa. Täytyy rohkeasti mennä kohti sitä, mikä pelottaa ja kauhistuttaa. Eikä koskaan, koskaan pidä alistua ja ajatella, ettei mitään ole enää tehtävissä koska enemmistö on kuitenkin näin halunnut ja päättäjät päättäneet. 

Aina on mahdollista sanoa pelolle, vihalle ja vastakkainasettelulle: ei, nyt riittää, en suostu tähän enää.