Piikkikammoinen neulattavana

Makaan mukavan lämpimän peiton alla ja tuijotan aniliininpunaiseksi maalattua kattoa. Poskia kuumottaa mukavasti pakkassään ulkoilun jälkeen, kukkatapettien koristamassa kodikkaassa huoneessa voisi vaikka ottaa torkut. Mutta en pääse rentoutumaan nyt, kaikkea muuta, ja poskien kuumotus on pientä sen rinnalla mitä on edessä.

 Makaan kauneushoitolan pedillä ja aivan pian kasvojeni iho piikitetään kauttaaltaan. Toisin sanoen minulle tehdään mikroneulaus, ihonhoitotoimenpide jonka luvataan tehostavan ihon omaa kollageenituotantoa ja sitä kautta hyaluronihapon tuotantoa. Eli pitkäkestoisesti parantavan ihon laatua, kosteustasapainoa ja pieniä virheitä.

Olen vapaaehtoisesti tullut sellaiseen toimenpiteeseen, matkustanut junalla kaikkien korona-aikana omaksumieni tapojen vastaisesti ja tarponut rautatieasemalta lumisohjossa ja tuulessa Kaisaniemeen asti. 

Arveluttaa aika lailla. En pidä piikeistä. Verikokeen otto kammoksuttaa, hyödylliset rokotteet otan silmät kiinni puristaen, synnytyksissä epiduraalipiikin laitto on ollut pois laskuista sillä ajatuskin piikin työntämisestä selkään saa voimaan pahoin. 

Mikä on saanut minut tulemaan kasvojen mikroneulaukseen? Ammatillinen uteliaisuus ennen kaikkea ja se että tilaisuus kokeilemiseen tarjoutui, mutta myös halu vihdoinkin jollakin tavalla hoitaa kasvojen ihoa. Tähän asti ihonhoito on minulle tarkoittanut kosteusvoiteen, seerumin ja puhdistusmaidon käyttöä ja jos oikein innostun, niin satunnaista kuorintaa. 

Ja se kyllä näkyy ihossa. Ryppyä ja juonnetta on jos minkälaista, otsakurtuista ja sibeliusrypystä silmäkulman juonteisiin. Aurinkoa olen rakastanut aina ja kääntänyt sen valolle kasvoni aina kun vaan tilaisuus tulee (enkä kyllä hetkeäkään niistä kadu sillä elän auringosta). Olen antanut tunteiden näkyä kasvoilla eli olen nauranut ja hymyillyt yllin kyllin samoin kuin kurtistanut kulmani huolien hetkellä.

Kaikkine aurinko-, huoli- ja hymyryppyineni olen siis nyt tässä, kosmetologin kaikennäkevän katseen alla. Mutta hän katsoo minua lempeästi ja ystävällisesti ja yhtä ystävällisesti jutteleekin, ymmärtää vähäisen meikkaamiseni ja ihonhoitamiseni eikä tuomitse edes siitä, että kerron nuoruudessani oleskelleeni auringossa ilman mitään suojavoiteita. 

Haluatko puudutusvoidetta? hän kysyy ennen kuin aloittaa kasvojeni neulaamisen. No en, vastaan epäröimättä. Hammaslääkärissä pärjään reikien paikkaamisen ilman puudutetta, samoin olen kolme lastani synnyttänyt ilman minkään sortin kipulääkettä, joten eiköhän tämäkin suju ilman. 

Neulaaminen alkaa otsasta. Kosmetologi liikuttelee Dermapen-kynäänsä nopeasti ja tottuneesti, ja alkuvaikutelma on hämmästyttävän kivuton. Vaikka tiedän että ihooni tikataan parhaillaan noin millimetrin pituisia neuloja, ei edes hirvitä. 

Hoitaja puhuu verikontaktin tärkeydestä eli siitä, että neuloilla päästään sen verran syvälle että pieni veren tihkuminen on mahdollista. Siitä tietää, että hoito ylettyy riittävän syvälle ollakseen muutakin kuin pelkkää kosmeettista pintahierontaa. Vasta kun verikontakti syntyy ja ollaan riittävän syvällä, ihossa käynnistyy itsekorjaava mekanismi eli edellä kuvattu kollageenin ja hyaluronihapon tuotannon lisääntyminen. Mikä tarkoittaa esimerkiksi pienempiä ihohuokosia, tasaisempaa ihoa, näkymättömämpiä juonteita tai jopa huomaamattomampia raskausarpia ja aknearpia, joiden hoitoon mikroneulausta myös käytetään. 

Ennen kaikkea mikroneulauksen luvataan olevan vaikutukseltaan pitkäkestoinen, oikeasti hoitava kasvohoito. Monet hemmotteluhoidot kuten kuorinnat voivat kyllä tuntua ihanilta, mutta niillä päästään käsiksi vain aivan ihon pintakerrokseen ja saadaan aikaan vain hetkellistä vaikutusta. Mikroneulaus ei ole hemmotteluhoito, mutta sen tulokset puhuvat puolestaan, kosmetologi lupaa. Se aikaansaa ihon omien "nuorennusprosessien" käynnistymisen. 

Kaikenlaista sitä ihminen on keksinyt nuoruutta ja kauneutta pitkittääkseen, en voi olla ajattelematta siinä maatessani. Tällaista kaikkea outoa mutta ilmiselvästi kuitenkin toimivaa, koska näitä niin paljon tehdään, ja kysynnästä päätellen kiinnostus nuorempaan ja hyvinvoivempaan ihoon on suurta. Neulaus on nimittäin nykyään todella suosittua. 

Kynä on nyt siirtynyt otsalta poskille ja nenänpieliin, ja huomaan että minulla ne ovat otsaa herkemmät ihoalueet. Tuntemus on muuttunut viattomasta kirpistelystä epämiellyttäväksi poltteluksi.

Nenää alkaa kutittaa ja silmiä vetistää samaan tyyliin kuin kulmakarvoja nyppiessä. Kivun määrää verratessa kulmakarvojen nyppiminen tosin edelleen voittaa. Silti tekisi koko ajan mieli huitaista iholla piikittelevä kynä pois, lopettaa moinen inha tikkaaminen. 

Mutta kun tietää että vain vähän aikaa täytyy jotakin kestää, sen kestää. Eikä tämmöistä sitä paitsi voi kovaksi kivuksi tai edes vaivaksi valittaa, näin pinnallista ja itse haluttua haittaa. Se joka tätä ei kestäisi ei ole kivusta kuullutkaan, puhumattakaan kivun- tai epämiellyttävän tunteen sietokyvystä. 

Noin vartissa mikroneulaus on ohi. Ihoa pistelee ja polttelee kuin pahan auringossa palamisen jäljiltä, mutta onneksi kasvoille levitetään ihana, mintulta ja aloeveralta tuoksuva naamio, joka viilentää tunteen hetkessä pois. 

Mikroneulaus-hoidon jälkeen kasvot ovat yhtä punaiset kuin lempivillapaitani.

Hoitolan eteisessä tutkiskelen kasvojani. Ne on punaiset ja turvoksissa kuin rankan saunomisen, auringonoton, viini-illan tai vaellusreissun jälkeen - tai jopa kaikkien näiden yhdessä. Punoitus ja kuumotus on normaalia ja saattaa jatkua vielä huomennakin, minulle kerrotaan. 

Iho se siellä vain korjaa itse itseään, lohdutan itseäni ja lähden takaisin kohti helmikuun alun kirpeää pakkasilmaa ja kotia. Koko pandemia-aikana ensimmäistä kertaa olen iloinen mahdollisuudesta käyttää maskia. Sen laitamilta punainen iho paistaa kuin paprika.

Kotiin päästyäni tiirailen kasvojani kylpyhuoneen armottoman peilin edessä oikein urakalla. Punaistakin punaisempi. Eihän tämä nyt varsinaisesti kauniilta näytä, mutta ei auta kuin toivoa että hoidon lupaukset pitävät.

Illalla vietän pari tuntia kymmenen asteen pakkasessa koiranulkoilutuslenkillä ja sen perään lasten kanssa pulkkamäessä. Kylläpä pakkanen nipistelee poskia, ajattelen ennen kuin muistan, mikä käsittely onkaan takana. 

Kotona lämpimässä lämpöily vasta lehahtaakin. Iho on kuin tulessa, mutta toisaalta olo on terveen pirteä kuin saunan tai hikilenkin jälkeen. Juuri ennen nukkumaanmenoa huomaan vilunväreitä kehossa, ikään kuin kuume olisi nousussa ja posket hehkuisivat lämmönnousun vuoksi. Nytkö se omikron iskee, ajattelen hetken ajan, mutta kun lasken pääni tyynyyn, nukahdan saman tien oudoista tuntemuksista huolimatta.

Aamulla muistan ensimmäiseksi kasvot. Enää ei tunnu arkuutta, ei polttelua. Aamuvessan peilissä näen levänneet, ihmeen juonteettomat kasvot. Huoliryppyni on silennyt niin että sitä tuskin näkee. Ikään kuin olisin nukkunut neljätoista tuntia putkeen! Ihmeellistä. 

Päivän aikana huoliryppy kyllä uudelleen taas syvenee, siitä pitävät maailmassa meneillään olevat tapahtumat ja vallallaan vellovat voimat huolen: sote-alan rokotepakko tuli voimaan, kansan kahtiajako jatkuu, korona-ajan älyttömyydet jatkuvat, itänaapurimme uhittelu jatkuu ja siitä versoava hämmennys lisääntyy. 

Punoitus ja ärsytys on kuitenkin kasvoilta poissa, ja vaikka tiedänkin että mikroneulauksen lopullinen vaikutus näkyy vasta muutaman päivän kuluttua hoidosta ja toisaalta yhden hoitokerran jälkeen ei useinkaan paljon vaikutuksia vielä näy, olen ainakin kuvittelevinani että näytän vähän hehkeämmältä tänään. 

Paljonhan sillä onkin merkitystä ulkoillessani lasten kanssa lähiluonnossa, koiran kanssa lähimetsässä ja kotona näytön ääressä pakertaessani. 

Mutta silti. Mitäpä sitä ei tekisi (tai ainakin yrittäisi tehdä) näyttääkseen edes vähän nuoremmalta. Vai miten se nyt menikään? 

Suosittelisinko mikroneulausta kokemukseni perusteella? Kyllä vain, jos vain varallisuutta moiseen melko tyyriiseen kauneudenhoitoon riittää! Hoitolassa käynti oli oikein mukava kokemus (etenkin keskustelut kosmetologi Liisa Savolaisen kanssa olivat mahtavia, lämminhenkisiä ja olimme monessa asiassa täysin samalla aaltopituudella, plussaa myös paikan hyvästä fengshuista) Lisäksi loppuhieronta naamioineen oli jo lähellä hemmotteluhoitoa, mitä itse hoidosta ei tietystikään voi sanoa. 

Jos olisin rikkaampi, saattaisin ehkä jatkaa 150-180 euroa/ kerta maksavaa mikroneulaussarjaa 3-4 lisähoidon verran, mikä on suositeltavaa optimaalisten vaikutusten aikaansaamiseksi. Mutta koska en ole, jätän hoitokerrat ainakin toistaiseksi tähän yhteen ja palaan sille linjalle, jolla olen tähänkin asti ollut: että kauneus tulee sisältäpäin. Toisin sanoen syön ravitsevaa ruokaa ja lisävitamiineja, ulkoilen ja pidän terveydestä ja ihosta huolta esimerkiksi tupakoimattomuudella (ihon pahin vihollinen!) ja kohtuullisella alkoholinkäytöllä. 

Lisäksi uskon kuten tähänkin asti, että paras kauneusvinkki ihmiselle on iästä ja ihon kunnosta huolimatta vilpitön ja aito hymy. Rakkaus, empatia ja myötätunto, joka kumpuaa sydämestä. Sen mukana seuraa myös kauneus. 

Mikroneulaus tehtiin Kauneus by Liisa Savolainen -kauneushoitolassa. Tämä ei ole maksettu mainos tai kaupallinen yhteistyö vaan kirjoitus syntyi omasta halusta jakaa hyvä kokemus eteenpäin.