Kevätyllätyksiä

Tässä postauksessa kirjoitan kymmenen asteen keväästä, etelästä saapuvista jarrutuulista ja muista tämän kevään yllättävistä asioista ja ilmiöistä.

Käenkaali kukkii kylmästä huolimatta, terälehdet 
supussa mutta kuitekin.

Kun tänä aamuna puin kuopukselle hanskoja hänen lähtiessään kerhoon, italialainen mieheni tokaisi paljonpuhuvan kommentin: Jos asuisimme Italiassa, hanskojen pukemisen sijasta nauttisimme nyt 30 asteen lämpötiloista.

Niinpä. Tällaisina hetkinä ja keväinä se houkuttelee, lämpimimmillä seuduilla asuminen. Siitäkin huolimatta että Etelä- ja osin Keski-Euroopassakin nyt vallitseva aikainen hellesää on todennäköisesti ilmastonmuutoksen aikaansaamaa eli kaikkea muuta kuin hehkutuksen arvoista.

Toukokuussa alkavat hirmuhelteet voivat kuulostaa äkkiseltään kivalta, mutta jos ne jatkuvat kuukausitolkulla syyskuuhun asti, ei enää niin kivaa olekaan. Ihmisellä on viilennyskeinonsa, mutta eniten ilmiöstä kärsii luonto: kuivuutta, puutetta ravinnosta, lajin sopeutumiin vieraita olosuhteita. 

Erittäin kylmä talvi ja yhä vain jatkuva, nyt jo erittäin epämiellyttävältä tuntuva kylmyys on yksi tämän kevään yllätyksistä. 

Saniaisen sykkyrät avautuvat tänä vuonna
tavallista hitaammin.

Kukapa olisi uskonut, että aikana jolloin ilmastonmuutoksesta puhutaan lakkaamatta, kylmä sää yhtäkkiä jumittaa pohjoisessa ilman mitään aikomuksia vaihtua lämpöisempään. Ninja-sääilmiön tulosta tai ei, lopputulos on sama: Joka aamu valkenee sitkeästi 6-10 asteen lämpötiloissa, eikä siitä päivän mittaan paljonkaan nousta ylemmäs. 

Yhden päivän muistan, se oli tällä viikolla, jolloin päästiin 17 asteeseen. Se tuntui ihastuttavalta! 

Mutta se päivä tuli ja meni, ja nyt ollaan jo palattu tämän kevään normaaliin. Tällä hetkellä eli kello 9.25 mittari näyttää 9.9 astetta. Eli täsmälleen sen, jossa koko kevät on jumitettu. Oikea kymmenen asteen kevät.

Sää ei ole ainoa seikka, joka tänä keväänä on saanut pohtimaan asuinpaikan sijaintia ja mahdollista muutosta eteläisempään. Maailmanpolitiikka kuohuu ja Suomen turvallisuuspolitiikka suorastaan kiehuu, ja ilmapiiri koko ihmiskunnassa on vastenmielinen ja musta.

Valtiot varustautuvat sotilaallisesti, ihmiset elävät laput silmillä tyhjänpäiväisyyksiin takertuen kuin viimeistä päivää, ilmassa on monia samoja merkkejä kuin suurten sotien alla on ollut. 

Siinä sivussa luonnon tuhoaminen ja tuhoutuminen jatkuu, mutta silti näperrellään vielä käsitteillä ja juututaan ilmastonmuutoksen uhkaan (jonka senkin jotkut kieltävät), vaikka ilmastonmuutos on vain yksi ja lopulta ehkä jopa pienin monista suurista uhkista, jotka luonnon monimuotoisuutta ja toimintamekanismeja uhkaavat - ja samalla ihmisen olemassaoloa ja elämää sellaisena kuin se nyt tunnetaan. 

Toisin sanoen myös ilman ilmastonmuutosta ihmiset ovat tehokkaasti maapalloa ja itseään lajina tuhoamassa. Ja pian siinä onnistuvatkin, vain tapa jolla se tehdään on vielä arvoitus. 

Tänä keväänä vahvaksi ehdokkaaksi on noussut mustana hevosena maailmanloppuskenaarioissa pidetty ydinsota. Venäjän toimet ovat karuudessaan ja pahuudessaan käsittämättömiä, ja niiden seurauksena Suomi on kiireesti muuttanut turvallisuuspolitiikkaansa ja muuttanut asemaansa. Toisin sanoen hakeutunut Naton jäsenehdokkaaksi. 

Kova vauhti ja yksimielisyys jolla se tehtiin on ollut yksi kevätyllätyksistä. Menossa ei ole ollut pysyä mukana, eikä varsinkaan niissä käänteissä joilla päätöstä on yritetty saada näyttämään "kansan ylivoimaisen enemmistön päätökseltä", vaikka asiasta on tehty pari mitättömän pientä internetpaneeli-gallupia.

Ei siinä mitään, jos Natoon päättäjät päättävät mennä niin sitten mennään, mutta miksi väittää sitä kansan tuella tehdyksi päätökseksi koska se ei sellaista ole?

Kirsikankukat ovat yhtä kauniita kuin aina,
kylmästä huolimatta. Kuva muutaman päivän 
takaa Kivenlahden rannasta.

Joka tapauksessa prosessi on nyt aluillaan eli hakemus jätetty. Kevään yksi suurimmista yllätyksistä tuleekin sitten etelästä, jarrutuuli Turkista. 

Sieltä 30 asteen helteestä kylmässä kangistelevaan Suomeen on lähetetty kärventävä tuuli, joka uhkaa pitkittää ja pahimpien skenaarioiden mukaan joka kaataa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden. 

Tämä yllätys taitaa selittää Putinin tyynen reaktion Tasavallan Presidenttimme soittoon ja ilmoitukseen Natoon hakemisesta. Mahtoi Putinilla olla hauskaa naureskella partaansa puhelun aikana, kun kulisseissa oli sovittu asiat kätevästi Turkin kanssa, ilman että itse tarvitsee käsiään liata.

Taidamme Suomessa joutua kärvistelemään kylmässä vielä aika kauan. Ainakin jos pitkän ajan sääennusteita on uskominen, ne nimittäin lupaavat keskimääräistä kylmempää vielä pitkälle kesäkuuhun. 

Ja siitä ei enää olekaan kuin muutama hassu viikko niihin aikoihin, jolloin helle käy maantieteellisten faktojen valossa mahdottomaksi ja edessä alkaa avautua viileneminen kohti uutta talvea. 

Ja silloin vasta kylmä taas onkin! Etenkin näiden energianhintojen aikana, jolloin sähkölämmitykseen voi mennä koko kuukausipalkka eikä sähkösaunaa raaski pitää päällä. 

Keto-orvokkeja Kivenlahdessa.

Toisaalta, talvi on Italian seuduillakin nykyään kovaa aikaa tästä näkökulmasta katsottuna. Italian riippuvuus venäläisestä kaasusta on suurta, ja nykyinen kriisi on näkynyt kaasun hinnan rajuna nousuna, muiden hintojen ohella. 

Talvisin lämpötila laskee Italiassa monin paikoin jopa pakkasen puolelle ja eristykset ovat taloissa huonoja tai puuttuvat jopa kokonaan. Vuonna 2021 Italiassa oli 17,5 miljoonaa asuintaloa, jonka lämmitysmuoto on kaasu. Anoppilani kuuluu tähän joukkoon, ja appeni valitukset lämmityskustannusten kohoamisesta ovat tulleet kevään aikana tutuksi. Myös italialaisten hellat toimivat pääosin kaasulla.

Kun samalla sähkö, ruoka ja kaikki muukin kallistuu, alkavat aina niin iloisilla ja positiivisilla italialaisillakin olla vitsit vähissä. 

Ketunleipiä syömässä.

Tätä kirjoittaessani aikaa on kulunut puolisen tuntia. Siinä ajassa lämpötila on kohonnut puolisen astetta 10,5:een. Vau. Sen enempää tänään on turha odottaa, sillä taivas on tukevasti pilvessä ja koko päiväksi on luvattu pilvistä. 

Hyvä puoli viileässä on ollut se, että kevään eteneminen on hidastunut ja siitä on ehtinyt nauttia. Kuumina toukokuina keväthumaus vyöryy päälle niin nopeasti ettei mitenkään ehdi havannoida kaikkea pientä ja ihanaa, mitä se tuo mukanaan. Muutamissa päivissä niin valkovuokot kuin tuometkin ovat kukkineet ja se on jo ohi, vuoden paras hetki. 

Nyt lehtien avautumista on voinut seurata päivä päivältä, tuomen kukat pullottavat nupuissa jo toista viikkoa ja vasta ensimmäiset varovaiset avautuvat. Viime keväänä eli kun lämpöä oli täälläkin se 25-30, tuomi oli tähän aikaan kovalla kiireellä jo kukkinut. Kylmä kevät ei sittenkään ole pelkästään huono yllätys.

Ensi kevääksi toivon silti vähän vähemmän yllätyksiä - ja vähän enemmän lämpöä, hyvyyttä ja ennen kaikkea rauhaa ihmisten kesken.