Uimahallin saunassa energiaa säästämässä ja tulevaisuuteen katsomassa

Kävin tällä viikossa uimassa uimahallissa, kymmenen vuoden tauon jälkeen. Kyllä, kymmenen vuoden.

Säännöllisestä  uimahallissa käymisestä eli yliopistovuosista, jolloin kävin uimassa 2-3 aamuna viikossa ennen luentojen alkua, on puolestaan kulunut jo yli 15 vuotta.

Edellinen uimahallikerta sijoittuu niihin aikoihin, jolloin kävin silloin parivuotiaan esikoiseni kanssa taaperoiden uimakoulussa. 

Kun nyt avasin uimahallin oven, nenään tulvahti heti kloorin ja korvapuustin tuttu tuoksu. On kuin kymmenet ja viidettoista vuodet olisivat häipyneet samoin tein. Kaikki aikaiset yliopistoaika-aamut tulvahtivat mieleen, ne jouluaatonaatotkin, jolloin Töölön uimahallissa uitiin kynttilöiden valossa - ja juuri siksi halusin olla monena vuonna paikalla. 

Nyt kun vuosia on kulunut ja maailma on ajautunut kaoottisempaan tilanteeseen kuin olisin ikinä opintovuosinani tai esikoisen syntymän jälkeen osannut kuvitellakaan, uimahallissa käyminen(kin) on saanut uusia vivahteita. 

Kun avasin saunan oven ja astuin sisään suloiseen lämpöön, huomasin kuinka paljon saunaa olinkaan kaivannut. Nyt kallistuvan sähkön ja muiden kasvaneiden elinkustannusten aikana (inflaatio, korkojen nousu jne.) oma kotisaunamme on ollut poissa käytöstä jo puolisen vuotta, ja ne ajat jolloin Harvia-merkkinen aina valmis -saunamme oli itsestään selvästi aina päällä ja muutamassa minuutissa valmis saunomiseen ovat kuin jotakin kaukaista, outoa, epätodellista muistoa.

Oliko joskus tosiaan sellainen aika, että saatoin napsauttaa saunan päälle koska vain, lenkin jälkeen, avantouinnin jälkeen, tai ihan vain milloin sattuikaan olemaan vähän kylmä ja tarve lämmitellä ja rentoutua? 

Saunamme on melkoinen sähkösyöppö, olihan siinä aiemmin aina 40 asteen peruslämpö päällä ja saunavalmius laskettiin minuuteissa. Sen jälkeen kun sauna on ollut pois päältä, sähkönkulutus on laskenut yli kolmanneksella. 

Onni on uimahallin sauna, näinä aikona! Mäkelärinteen uimahallissa jossa kävin, oli peräti kolme saunaa, lämmin sauna, kuuma sauna ja höyrysauna.

Lämpimään saunaan en edes vaivautunut, himosaunoja kun olen, vaan suuntasin suoraan kuumaan saunaan. Heitin heittämistäni löylyä, välillä toki kohteliaasti kysyin kanssasaunojilta, vieläkö voi heittää, ja heitin joka tapauksessa.

Saattoivathan he, jotka eivät löylyjä kestäneet, siirtyä lämpimään saunaan tai höyrysaunaan, joissa lämpö on lempeämpää. Höyrysaunaa kokeilin kuuman sauna jälkeen itsekin ihan vain hengitysteitä avatakseni. 

Mäkelärinteen uimahalli.

Kuumassa saunassa vietin kuitenkin eniten aikaa. Mitä ylellisyyttä se nykyään onkaan! 

Uimahallin saunassa törmää väistämättä muiden kävijöiden vartaloihin katseellaan. Saunoissa on uimapukukielto, mikä tarkoittaa sitä että lauteille istuvat kävijät näyttävät joka poimunsa, arpensa, muhkuransa ja ylikilonsa. 

Vaikka niitä ei aktiivisesti katselisikaan, ne näkee silti. Napaan asti roikkuvia tissejä, vatsamakkaroita toisensa jälkeen, vuosien rypistyttämiä luikerokehoja, elämänsä voimissa olevia lihaksikkaita kehoja, nuoruuden pyöreyttä ja kimmoisuutta - ja kaikkea siltä väliltä. 

Uimahallin saunassa näkee niin menneisyyteensä, nykyisyyteensä ja tulevaisuuteensa. Menneisyys esittäytyy nuorten urheilijakehojen tai muuten vain kimmoisten, pyöreiden nuorten kehojen muodoissa, nykyisyyden näet katsoessasi omaa kehoasi, joka rutistuu lauteilla kasaan puristaessasi kuumuuden vuoksi jalkoja koukkuun ja kietoessasi käsivartesi niiden ympärille - vatsamakkarat, pakaramakkarat, lantiomakkarat kaikki tyynni ovat siinä silmiesi edessä saunan hämärässä - tulevaisuuden näet katsoessasi rypyttyneitä, kuihtuneita ja kumaraisia vanhusten kehoja, kipujen ja vaivojen madaltaneita ryhtejä ja haparoivia askeleita. 

Kun edellisiä kertoja kävin uimahallin saunassa, minulla oli esikoinen vatsassani, kannoin ylpeänä pyöristyvää vatsaani. Seuraavat uimahallimuistot ovat ajoilta, jolloin imetin esikoistani ja maito alkoi saunan lämmössä itsekseen herua ja suihkuta, kun vauva oli jo tunteja ollut kotona isänsä hoidossa. 

Kehon varjo italialaisella uimarannalla.

Nyt kehoni on kovin pienentynyt ja kuihtunut edellisiin, raskauden ja imetyksen pyöristämiin kertoihin nähden. Hoikasta ruumiinrakenteestani johtuen tunnen saunassa olevani pienimmästä päästä, mutta vuosien vaikutuksen tunnen myös. Rintani ovat tyhjentyneet maidosta mutta pienet kun ovat, ne voisivat hyvin käydä vuosikymmeniä nuorempien rinnoista - riippurinnoista ei ole pelkoa. 

Kuitenkin tiedän, että kun aika yhä kuluu ja vuosien päästä istun jälleen yleisessä uimahallin saunassa, näen ajan kulun jälleen kehossani ja siinä, miten se vertautuu kanssasaunojieni kehoihin. Rypistyn, painun kasaan, maan painovoima on vastustamaton.

Naisen kehon kaikki vaiheet, kaikki iät ja kaikki poimut ja rypyt, ne ovat uimahallin saunassa läsnä. Menneisyyteen katson hieman kaihoten, niihin aikoihin joihin maan painovoima ei vielä yltänyt, mutta tulevaisuuteen katson vastentahtoisesti. Mielummin käännän katseeni pois, sillä vaikka ihmiskeho on omalla tavallaan joka iässä kaunis, en sittenkään tahdo katsoa sitä mikä minua odottaa: maksaläiskiä, poimuja, ryppyjä, kurtistuneisuutta, nilkuttavaa, kumaraista, kivun kangistamaa askelta. 

Sen sijaan suljen silmäni ja annan saunan lämmön ympäröidä kehoni ja mieleni. Haluan jäädä tähän, juuri tähän hetkeen ja lämpöön ja ajattomuuteen, kauaksi solujen hapettumisesta, luiden haurastumisesta ja lihasten heikentymisestä. 

Suljen silmäni tulevaisuudeltani ja menneisyydeltäni ja vain nautin lämmöstä, ihmiselle elintärkeästä. Jos energiatilanne talvella pahenee enkä edelleenkään raaski kotisaunaa lämmittää, voi olla että löydän itseni täältä uimahallin saunasta yhä useammin. 

Säästämässä energiaa ja katsomassa menneisyyteeni, nykyisyyteeni ja tulevaisuuteeni, ryppyiseen ja ryhmyiseen, kutistuvaan ja raihnaistuvaan. Siihen pisteeseen joka odottaa meitä kaikkia: kuolemaan joka vaanii meitä kaikkia, kutsuu vuorollaan, vaatii päästämään irti kehosta ja ymmärtämään, ettei keho ole kuin häilyvä kuori joka ihmisen sielua maan päällä ympäröi.