Mämmi, heinäkuun herkku
Mämmistä aina puhutaan hieman naureskellen ja toisaalta aavistuksen häpeillen, toisaalta hieman ylpeinä esitellään ulkomaalaisille tätä eriskummallista suomalaista perinneruokaa. Ottamatta kantaa siihen, onko sen enempää häpeään kuin ylpeyteen aihetta on todettava, että ainakin oma ruoka-asioissa peri-italialainen mieheni on ottanut mämmin täysin omakseen. Alussa oli toisin.
Kun hän ensimmäistä kertaa sai mämmiläjän eteensä, mieleen juolahti tietysti tyypillinen epäilys "ruuan" alkuperästä ja mahdollisesta kertaalleen kierrätyksestä. Muiden kovasti kannustaessa hän viimein sai syötyä pari lusikkaa, kunhan komeus oli ensin huolellisesti kuorrutettu sokerilla, uitettu kermassa ja valeltu vaniljakastikkeella. Seuraavina pääsiäisinä suuntaus oli sama: ruokalusikallinen mämmiä, kolme sokeria ja desi kermaa, ja pääsiäisperinne mämminsyönti saatiin kunnialla hoidettua.
Itse olen kova syömään mämmiä ja pidän sen mausta vähemmälläkin kermamäärällä, mutta arvelin silti,
ettei mieheni suhde mämmiin koskaan tulisi muuttumaan.
Vaan sitten tapahtui jotakin. Kerma- ja sokerimäärä pääsiäinen toisensa jälkeen väheni, mämmin lisääntyi. Milloin suhde kääntyi mämmivoittoiseksi, sitä en tarkalleen muista, mutta sen tiedän, että nykyisin se menee suurin piirtein näin: 2 desiä mämmiä, 0 sokeria ja 0 kermaa! Ainut kyytipoika on täysmaito, joka kuulemma on raikkaampi yhdistelmä mämmin kanssa kuin kerma, puhumattakaan sokerisista vaniljakastikkeista. Edes minä en pystyisi moiseen, vaan nautin aina mämmini kermalla ja sokerilla. Suoraan sanottuna mieheni mämminautiskelun katsominen on lievästi jopa ällöttävää. Mielestäni kun mämmistä tekee herkullisen juuri sen yhdistäminen kermaan ja sokeriin, pelkiltään sen maku on liian...mämmimäinen.
Kohta kaksi ja puolivuotias tyttäremme on perinyt mämmimieltymyksen. Toissa pääsiäisen aikaan tarjosimme sitä tietysti myös hänelle, ja heti upposi. Yksivuotiaat nyt syövät innostuksissaan mitä hyvänsä, ajattelimme, mutta sikäli kun mämmi oli oivana apuna tuolloin tyttöä vaivanneeseen kovaan vatsaan, sitä tuli syötyä pitkin kevättä, niin kauan kuin kaupoista löytyi. Ja aina kelpasi, ja aina hän kerjäsi sitä lisää. Monet muut makukokeilut olivat tyssänneet alkuunsa, mutta mämmi itsepintaisesti jäi. Herkun ulkonäkökään ei aiheuttanut tytössä mitään vastareaktioita, vaikka sattui joskus niinkin, että vaippatavara ja mämmi menivät häneltä sekaisin. Mämmiä, hän huudahti riemastuneena kerran vaippaa vaihtaessa, kun silmä sattui tutunväriseen- ja oloiseen tuotokseen.
Kun kevättalvella mämmi saapui taas kauppoihin, olin aivan varma, että talven aikana tytön makumieltymykset olisivat muuttuneet, olihan kuvioihin tullut jo mukaan suklaa, jäätelö ja muita herkkuja. Vaan ei, taas upposi ja kelpasi ja pyydettiin lisää. Ilman sokeria, täysmaidolla, aivan kuten isänsä. Toki kerma ja sokerikin kelpaavat, mutta ilman niitäkin herkku on yhtä hyvää. Mämmiä, mämmiä! kuuluu iloinen, toiveikas hihkaisu lähes joka aterian jälkeen. Paitsi jälkiruokana, mämmi kelpaa myös aamu- ja iltapalalla. Aina.
Niinpä meillä on näin kesäkuukausinakin pakastin täynnä mämmilaatikoita. Juhannusviikolla sain osakseni hitaita katseita kauppajonossa, kun lappasin kassahihnalle viisi laatikkoa Kymppi-mämmiä (sitä parasta), viimeiset joita sen kaupan kylmäaltaassa oli. Nyt heinäkuun lopulla lootia on jäljellä pakastimessa enää kaksi, eikä olisi niitäkään, ellen tarkoituksella käyttelisi niitä säästellen. Hullumpiakin - ja epäterveellisempiä - jälkiruokia toki on olemassa, joten mikäs siinä. Mämmihän on runsaskuituinen, vähäsuolainen ja kaikin puolin luonnonmukainen syötävä, jossa ei turhia lisäaineita ole. Maidon kanssa siitä tulee energiaa antava ja kaikin puolin ihan kelpo ateria. Ja lapsen kovaan vatsaan se auttaa edelleen.
Tämänpäiväisellä sunnuntailounaallakin mieheni ja tyttäreni herkuttelivat ruuan päätteeksi mämmillä. Itselleni helteinen heinäkuun päivä ei kuitenkaan herätellyt mämminhimoa, joten tyydyin hieman kesäisempään vaihtoehtoon:
Kun hän ensimmäistä kertaa sai mämmiläjän eteensä, mieleen juolahti tietysti tyypillinen epäilys "ruuan" alkuperästä ja mahdollisesta kertaalleen kierrätyksestä. Muiden kovasti kannustaessa hän viimein sai syötyä pari lusikkaa, kunhan komeus oli ensin huolellisesti kuorrutettu sokerilla, uitettu kermassa ja valeltu vaniljakastikkeella. Seuraavina pääsiäisinä suuntaus oli sama: ruokalusikallinen mämmiä, kolme sokeria ja desi kermaa, ja pääsiäisperinne mämminsyönti saatiin kunnialla hoidettua.
Itse olen kova syömään mämmiä ja pidän sen mausta vähemmälläkin kermamäärällä, mutta arvelin silti,ettei mieheni suhde mämmiin koskaan tulisi muuttumaan.
Vaan sitten tapahtui jotakin. Kerma- ja sokerimäärä pääsiäinen toisensa jälkeen väheni, mämmin lisääntyi. Milloin suhde kääntyi mämmivoittoiseksi, sitä en tarkalleen muista, mutta sen tiedän, että nykyisin se menee suurin piirtein näin: 2 desiä mämmiä, 0 sokeria ja 0 kermaa! Ainut kyytipoika on täysmaito, joka kuulemma on raikkaampi yhdistelmä mämmin kanssa kuin kerma, puhumattakaan sokerisista vaniljakastikkeista. Edes minä en pystyisi moiseen, vaan nautin aina mämmini kermalla ja sokerilla. Suoraan sanottuna mieheni mämminautiskelun katsominen on lievästi jopa ällöttävää. Mielestäni kun mämmistä tekee herkullisen juuri sen yhdistäminen kermaan ja sokeriin, pelkiltään sen maku on liian...mämmimäinen.
Kohta kaksi ja puolivuotias tyttäremme on perinyt mämmimieltymyksen. Toissa pääsiäisen aikaan tarjosimme sitä tietysti myös hänelle, ja heti upposi. Yksivuotiaat nyt syövät innostuksissaan mitä hyvänsä, ajattelimme, mutta sikäli kun mämmi oli oivana apuna tuolloin tyttöä vaivanneeseen kovaan vatsaan, sitä tuli syötyä pitkin kevättä, niin kauan kuin kaupoista löytyi. Ja aina kelpasi, ja aina hän kerjäsi sitä lisää. Monet muut makukokeilut olivat tyssänneet alkuunsa, mutta mämmi itsepintaisesti jäi. Herkun ulkonäkökään ei aiheuttanut tytössä mitään vastareaktioita, vaikka sattui joskus niinkin, että vaippatavara ja mämmi menivät häneltä sekaisin. Mämmiä, hän huudahti riemastuneena kerran vaippaa vaihtaessa, kun silmä sattui tutunväriseen- ja oloiseen tuotokseen.
Kun kevättalvella mämmi saapui taas kauppoihin, olin aivan varma, että talven aikana tytön makumieltymykset olisivat muuttuneet, olihan kuvioihin tullut jo mukaan suklaa, jäätelö ja muita herkkuja. Vaan ei, taas upposi ja kelpasi ja pyydettiin lisää. Ilman sokeria, täysmaidolla, aivan kuten isänsä. Toki kerma ja sokerikin kelpaavat, mutta ilman niitäkin herkku on yhtä hyvää. Mämmiä, mämmiä! kuuluu iloinen, toiveikas hihkaisu lähes joka aterian jälkeen. Paitsi jälkiruokana, mämmi kelpaa myös aamu- ja iltapalalla. Aina.
Niinpä meillä on näin kesäkuukausinakin pakastin täynnä mämmilaatikoita. Juhannusviikolla sain osakseni hitaita katseita kauppajonossa, kun lappasin kassahihnalle viisi laatikkoa Kymppi-mämmiä (sitä parasta), viimeiset joita sen kaupan kylmäaltaassa oli. Nyt heinäkuun lopulla lootia on jäljellä pakastimessa enää kaksi, eikä olisi niitäkään, ellen tarkoituksella käyttelisi niitä säästellen. Hullumpiakin - ja epäterveellisempiä - jälkiruokia toki on olemassa, joten mikäs siinä. Mämmihän on runsaskuituinen, vähäsuolainen ja kaikin puolin luonnonmukainen syötävä, jossa ei turhia lisäaineita ole. Maidon kanssa siitä tulee energiaa antava ja kaikin puolin ihan kelpo ateria. Ja lapsen kovaan vatsaan se auttaa edelleen.
Tämänpäiväisellä sunnuntailounaallakin mieheni ja tyttäreni herkuttelivat ruuan päätteeksi mämmillä. Itselleni helteinen heinäkuun päivä ei kuitenkaan herätellyt mämminhimoa, joten tyydyin hieman kesäisempään vaihtoehtoon:
MARJAJOGURTTIHERKKU
mansikoita ja mustikoita
1-2 rkl turkkilaista jogurttia
saksanpähkinöitä
hunajaa
Marjat ja jogurtti kuppiin, sekoitetaan, päälle pähkinöitä, lopuksi loraus hyvää hunajaa, luomua jos mahdollista. Helppoa ja hyvää, ja terveellistä: kalsiumia, magnesiumia ja kaliumia sekä C- ja B-vitamiinia mansikoista, antioksidantteja ja flavonoideja mustikoista, omega-3-rasvappoja saksanpähkinöistä, maitohappobakteereita ja kalsiumia jogurtista ja vastustuskykyä antibakteerisesta hunajasta.
Kommentit
Lähetä kommentti