Päänsärkyä spaghetti alle vongolen tähden
On päiviä, jolloin ei saa mitään aikaiseksi. Ja sekin vähän mitä saa, menee jollain tavalla pieleen. Kun yrittää siivota, jälkiruokakulho putoaa lattialla ja särkyy tuhannen sirpaleiksi. Kun on aika valmistaa ruokaa, se palaa pohjaan. Kun päättää istuttaa krysanteemeja ruukkuihin, multasäkki repeää ja sisältö valuu vaatteille.
Tänään on ollut sellainen päivä. Paras ratkaisu olisi tietenkin painua sängynpohjalle, minkä taidankin kohta tehdä. Päätäkin nimittäin särkee niin kovaa, että tekisi mieli kuvailla sitä voimasanoin. Lisäksi pää tuntuu muutenkin töhnäiseltä ja oudon painavalta, silmäluomeni lurpsottavat ja väsymys kangistaa ajatuksia. Tämä kaikki siitäkin huolimatta, että olen viime yönä nukkunut keskeytymätöntä raskasta unta 10 tuntia - minä maailman herkkäunisin en herännyt edes siihen, kun lapsi jossain vaiheessa yötä kömpi viereen. Kun vain ajattelenkin sitä, että viikon päästä tähän aikaan pitäisi olla reippaana suuntaamassa kohti satamaa ja Travemündea, alkaa väsyttää entistä armottomammin. Jos tämä olo jatkuu, mistä kummasta revin energian pakkaamiseen ja kodin ja työasioiden järjestelyyn yli kuukauden poissaoloa varten.
Krapulaako?
Ei, vaan normaali olotila eilisaamusta asti, jolloin kävin terveyskeskuksessa ottamassa rokotteen A-hepatiittia vastaan. Rokotteen, jota olin jo vuosia suunnitellut ottavani, mutta olin aina siirtänyt myöhemmäksi. Ja jonka takia Italian-reissuilla olen joutunut arastelemaan mieliherkkujeni merenelävien syömistä. Spaghetti alle vongole tai alle cozze, mustekalarenkaat ja tuoreista merenelävistä tehty pizza, kuinka olenkaan teitä kaivannut. Olen myös vuosikausia riskeerannut terveyteni syömällä Italiassa etupäässä jäätelöä, salaatteja ja uhkarohkeasti joskus myös edellä mainittuja mereneläviä, kaikki ruokia joiden välityksellä A-hepatiitti etupäässä tarttuu.
Nyt rokote on otettu, ja toivotaan että siitä on hyötyä - muuten tulisi turhan kallis hinta merenelävien syömisen ilosta. En mielelläni kärsisi näistä haittavaikutuksista turhan päiten. Tuoreessa muistissa on vielä se parin vuoden takainen joukkohysteriaa lähennellyt sikaflunssafarssi, johon minäkin osallistuin säikähtymällä varoituksista ja ryntäämällä hankkimaan rokotteen ensimmäisten joukossa - raskaana olevana kuuluin vielä siihen "etuoikeutettujen" ryhmään, jolle rokotemahdollisuus ensiksi tarjottiin. Rokotetta seuraavat kaksi päivää ja yötä menivätkin ennenkokemattomassa kuumerhorkassa ja käsivarsisäryssä. Hampaani kalisivat holtittomasti ja kylmä hiki virtasi, enkä jaksanut edes nousta sängystä ylös. Luulin lähestulkoon kuolevani. Kunpa minulle olisi annettu sen verran harkintakykyä, että olisin ymmärtänyt suhteuttaa sikaflunssavaaran ja äkisti kokoon kyhätyn rokotteen vaarat, mutta ei. Kun terveysviranomaiset neuvovat, kansa tai ainakin sen tyhmä enemmistö tottelee.En lakkaa kiittämästä onneani, että vältyin narkolepsialta ynnä muilta näkyviltä vaurioilta, ja ennen kaikkea että sisälläni kasvava lapsi säästyi haittavaikutuksilta.
Ainakin toivottavasti. Normaalilta hän ainakin vaikuttaa, vaikka joskus laskemmekin leikkiä vakavalla asialla sanomalla, että jos lapsemme jossain vaiheessa kiikuttaa kotiin vitosen matikankokeesta, voimme syyttää sikainfluenssarokotetta.
Vakavasti puhuen rokotteet eivät ole leikin asia. Niiden olemassaolo ja antaminen vauvaiästä lähtien on niin jokapäiväinen ja totuttu asia, että harvoin sitä tulee kyseenalaistaneeksi. Ei vaikka kuulisi ja kuuntelisikin soraääniä, jotka kertovat rokotteiden sisältämän elohopean yhteydestä autismiin tai siitä, millainen isku rokotteen antaminen on immuunijärjestelmää vastaan. Mielellään ei halua uskoa edes niitä tutkimustuloksia, jotka antavat osviittaa rokotteiden ja monien autoimmuunisairauksien ja allergioiden yhteydestä. Liian monet vanhemmat myös kertovat, että rokotteiden antamisen jälkeen alkoi korvatulehdusten ja muiden sairastelujen kierre.
On vain niin kovin vaikeaa jättää rokottamatta, varsinkin kun on kyse omasta lapsesta. Oman A-hepatiittirokotteen kanssa vitkuttelin kyllä, koska en kokenut sitä tarpeeksi tärkeäksi, mutta lapsen turvallisuuden, terveyden ja hengen ollessa kyseessä mitään ei halua jättää sattuman varaan. Mitä minusta, vaikka olisin niin epäonninen että sairastuisin, kunhan ei vaan lapseni. Mutta kuka kertoisi, kumpi loppujen lopuksi onkaan turvallisempaa lapselle: rokottaa vai ei? Tämän asian kanssa pähkäillessä on pääsärky yltynyt joskus jopa rokotehaittavaikutussärkyä suuremmaksi. Rokotteet tuntuvat toisaalta niin suojaavilta ja turvaa tuovilta, toisaalta ajatus raskasmetallien, erilaisten eläin- ja ihmisperäisten aineiden ja elävien heikennettyjen virusten yhdistelmän ruiskuttaminen pieneen avuttomaan vauvaan kauhistuttaa.
Viime viikolla sukulaislapsen syntymäpäivillä saimme seurata lähietäisyydeltä samana päivänä rokotettua pientä kolmekuista vauvaa. Lapsi oli saanut tavanomaisen rokoteannoksen eli kaksi yhdistelmärokotetta, yhden molempiin reisiin, sekä suun kautta annettavan rotavirusrokotteen. Äkisti laskien siitä tulee rokotetta yhdeksää eri sairautta vastaan. Illan aikana vauva parkui lähes lakkaamatta, ja hänen itkusta vääntyneitä kasvoja katsellessani tuli tietenkin kovasti sääli. Ymmärrän häntä enemmän kuin hyvin, sillä jos hän tunsi olonsa edes osittain yhtä huonoksi kuin minä nyt, itkuun on todellakin aihetta. Rokoteohjelma on varmasti pohdittu ja päätetty lukuisten asiantuntijoiden voimin, mutta silti en voi olla miettimättä, onko rokotukset todella aloitettava ihan niin pieninä - ja miksi kummassa kaikki rokotteet on otettava kerralla, kun neuvolakäyntejä kuitenkin on tämän tästä?
Lapseni on saanut kaikki rokotusohjelman mukaiset rokotteet, mutta osallistumisen pneumokokkirokotteen tutkimukseen jätimme ensimmäisen rokoteannoksen jälkeen kesken - kaikki venkslaaminen juuri sen takia, että en tiedä, mikä on lapselleni parasta. Ensin olin vakuuttunut pneumokokkisuojan tarpeellisuudesta, mutta kesken kaiken vaihdoinkin mielipidettä ja tajusin, että rokote on turha ja ehkä jopa haitallinen. Sen jälkeen mielipide on muuttunut monet kerrat, aina sen mukaan olenko lukenut lähiaikoina Rokotusinfo ry:n nettisivuja vai lehtien otsikoita pneumokokkivirukseen kuolleista pikkulapsista. Epätietoisuus on raastavaa ja valinnan vaikeus lähes sietämätöntä. Teit niin tai näin, aina on riskejä. Se on kai hinta, jonka elämän parhaimmasta asiasta eli vanhemmuudesta joutuu maksamaan: ikuinen menettämisen pelko.
 | |||
| Krysanteemit onnellisesti ruukussa. |
Krapulaako?
Ei, vaan normaali olotila eilisaamusta asti, jolloin kävin terveyskeskuksessa ottamassa rokotteen A-hepatiittia vastaan. Rokotteen, jota olin jo vuosia suunnitellut ottavani, mutta olin aina siirtänyt myöhemmäksi. Ja jonka takia Italian-reissuilla olen joutunut arastelemaan mieliherkkujeni merenelävien syömistä. Spaghetti alle vongole tai alle cozze, mustekalarenkaat ja tuoreista merenelävistä tehty pizza, kuinka olenkaan teitä kaivannut. Olen myös vuosikausia riskeerannut terveyteni syömällä Italiassa etupäässä jäätelöä, salaatteja ja uhkarohkeasti joskus myös edellä mainittuja mereneläviä, kaikki ruokia joiden välityksellä A-hepatiitti etupäässä tarttuu.
Nyt rokote on otettu, ja toivotaan että siitä on hyötyä - muuten tulisi turhan kallis hinta merenelävien syömisen ilosta. En mielelläni kärsisi näistä haittavaikutuksista turhan päiten. Tuoreessa muistissa on vielä se parin vuoden takainen joukkohysteriaa lähennellyt sikaflunssafarssi, johon minäkin osallistuin säikähtymällä varoituksista ja ryntäämällä hankkimaan rokotteen ensimmäisten joukossa - raskaana olevana kuuluin vielä siihen "etuoikeutettujen" ryhmään, jolle rokotemahdollisuus ensiksi tarjottiin. Rokotetta seuraavat kaksi päivää ja yötä menivätkin ennenkokemattomassa kuumerhorkassa ja käsivarsisäryssä. Hampaani kalisivat holtittomasti ja kylmä hiki virtasi, enkä jaksanut edes nousta sängystä ylös. Luulin lähestulkoon kuolevani. Kunpa minulle olisi annettu sen verran harkintakykyä, että olisin ymmärtänyt suhteuttaa sikaflunssavaaran ja äkisti kokoon kyhätyn rokotteen vaarat, mutta ei. Kun terveysviranomaiset neuvovat, kansa tai ainakin sen tyhmä enemmistö tottelee.En lakkaa kiittämästä onneani, että vältyin narkolepsialta ynnä muilta näkyviltä vaurioilta, ja ennen kaikkea että sisälläni kasvava lapsi säästyi haittavaikutuksilta.
Ainakin toivottavasti. Normaalilta hän ainakin vaikuttaa, vaikka joskus laskemmekin leikkiä vakavalla asialla sanomalla, että jos lapsemme jossain vaiheessa kiikuttaa kotiin vitosen matikankokeesta, voimme syyttää sikainfluenssarokotetta.
Vakavasti puhuen rokotteet eivät ole leikin asia. Niiden olemassaolo ja antaminen vauvaiästä lähtien on niin jokapäiväinen ja totuttu asia, että harvoin sitä tulee kyseenalaistaneeksi. Ei vaikka kuulisi ja kuuntelisikin soraääniä, jotka kertovat rokotteiden sisältämän elohopean yhteydestä autismiin tai siitä, millainen isku rokotteen antaminen on immuunijärjestelmää vastaan. Mielellään ei halua uskoa edes niitä tutkimustuloksia, jotka antavat osviittaa rokotteiden ja monien autoimmuunisairauksien ja allergioiden yhteydestä. Liian monet vanhemmat myös kertovat, että rokotteiden antamisen jälkeen alkoi korvatulehdusten ja muiden sairastelujen kierre.
On vain niin kovin vaikeaa jättää rokottamatta, varsinkin kun on kyse omasta lapsesta. Oman A-hepatiittirokotteen kanssa vitkuttelin kyllä, koska en kokenut sitä tarpeeksi tärkeäksi, mutta lapsen turvallisuuden, terveyden ja hengen ollessa kyseessä mitään ei halua jättää sattuman varaan. Mitä minusta, vaikka olisin niin epäonninen että sairastuisin, kunhan ei vaan lapseni. Mutta kuka kertoisi, kumpi loppujen lopuksi onkaan turvallisempaa lapselle: rokottaa vai ei? Tämän asian kanssa pähkäillessä on pääsärky yltynyt joskus jopa rokotehaittavaikutussärkyä suuremmaksi. Rokotteet tuntuvat toisaalta niin suojaavilta ja turvaa tuovilta, toisaalta ajatus raskasmetallien, erilaisten eläin- ja ihmisperäisten aineiden ja elävien heikennettyjen virusten yhdistelmän ruiskuttaminen pieneen avuttomaan vauvaan kauhistuttaa.
Viime viikolla sukulaislapsen syntymäpäivillä saimme seurata lähietäisyydeltä samana päivänä rokotettua pientä kolmekuista vauvaa. Lapsi oli saanut tavanomaisen rokoteannoksen eli kaksi yhdistelmärokotetta, yhden molempiin reisiin, sekä suun kautta annettavan rotavirusrokotteen. Äkisti laskien siitä tulee rokotetta yhdeksää eri sairautta vastaan. Illan aikana vauva parkui lähes lakkaamatta, ja hänen itkusta vääntyneitä kasvoja katsellessani tuli tietenkin kovasti sääli. Ymmärrän häntä enemmän kuin hyvin, sillä jos hän tunsi olonsa edes osittain yhtä huonoksi kuin minä nyt, itkuun on todellakin aihetta. Rokoteohjelma on varmasti pohdittu ja päätetty lukuisten asiantuntijoiden voimin, mutta silti en voi olla miettimättä, onko rokotukset todella aloitettava ihan niin pieninä - ja miksi kummassa kaikki rokotteet on otettava kerralla, kun neuvolakäyntejä kuitenkin on tämän tästä?
Lapseni on saanut kaikki rokotusohjelman mukaiset rokotteet, mutta osallistumisen pneumokokkirokotteen tutkimukseen jätimme ensimmäisen rokoteannoksen jälkeen kesken - kaikki venkslaaminen juuri sen takia, että en tiedä, mikä on lapselleni parasta. Ensin olin vakuuttunut pneumokokkisuojan tarpeellisuudesta, mutta kesken kaiken vaihdoinkin mielipidettä ja tajusin, että rokote on turha ja ehkä jopa haitallinen. Sen jälkeen mielipide on muuttunut monet kerrat, aina sen mukaan olenko lukenut lähiaikoina Rokotusinfo ry:n nettisivuja vai lehtien otsikoita pneumokokkivirukseen kuolleista pikkulapsista. Epätietoisuus on raastavaa ja valinnan vaikeus lähes sietämätöntä. Teit niin tai näin, aina on riskejä. Se on kai hinta, jonka elämän parhaimmasta asiasta eli vanhemmuudesta joutuu maksamaan: ikuinen menettämisen pelko.
Kommentit
Lähetä kommentti