Rikkautta on rupuinen porkkana

Oman maan porkkanaa.

Naapurustossamme asuu joukko elähdyttävän sosiaalisia lapsia, jotka kiertävät talosta taloon jutustelemassa talon väen kanssa ja kyselemässä koiria talutettavaksi. Harva se päivä lapset saapuvat notkumaan meidänkin portin taakse (sisälle asti epäluuloinen Rolle-koiramme ei heitä laske), juttelevat ja kyselevät niitä näitä. Aina en ehdi muilta hommiltani heihin edes niin kiinnittää huomiota ja kaikkiin kysymyksiin kunnolla vastata, ja lapseni hoitaa vieraiden viihdyttämisen kaksivuotiaan kielitaidollaan.

He saattavat kysyä esimerkiksi sellaista, miksi koiramme haukkuvat (vaikka he metelöivät niiden reviirillä portin takana ja huitovat niitä kepillä), miksi lapsellamme on kolmet crocsit (sitä ihmettelen minäkin) ja miten kummassa tuoksun niin hyvältä (on mukava kuulla, että aurinkovoiteeni haju ei ole niin pistävä kuin se joskus omaan nenään tuntuu).

Eilen he esittivät kuitenkin kysymyksen, joka pysäytti.

"Oletteko te rikkaita?" Kysymys esitettiin miehelleni, joka oli siihen nauraen vastannut kieltävästi. Minuakin kieltämättä nauratti, kun kuulin tapahtumasta. Olisimmekin. Meillä on järkyttävän suuri asuntolaina, hieman pienempi autolaina ja toinen meistä edustaa freelancereiden ammattikuntaa, joka ei tunnetusti ole kuuluisa ainakaan isoista palkoistaan. Me emme voi matkustella luksuskohteissa, emme ostella kalliita merkkivaatteita, emme vaihtaa tietokone-, matkapuhelin- ja muita elektroniikkahärpäkemalleja aina siihen uusimpaan ja parhaimpaan. Ei, me emme todellakaan ole rikkaita.

Kysymys palasi mieleeni tämän tästä eilisen illan aikana. Tiedä sitten, mistä lapset olivat päätelleet meidän rikkautemme, mutta illalla riippukeinussa maatessani mieleeni äkisti tuli oivallus. Aloin pohtia, mitä rikkaudella tarkoitetaan. Mietin kaikkea, mitä elämässäni olen saanut kokea ja mitä minulla on nyt, ja tunsin oloni hyvin kiitolliseksi. En ikinä vaihtaisi asuntolainaamme velattomaan merenrantahuvilaan, jonka seinien sisällä avioliitto rakoilisi, mieheni pettäisi tai olisin muuten vain onneton, pahimmassa tapauksessa kaikkia niitä yhtä aikaa.
En vaihtaisi yhteisiä elokuvankatseluiltoja putkitelkkarista kotiteatterivarustukseen, jos joutuisin käyttelemään sitä yksin ja onnettomana. En vaihtaisi onnellisessa arjessa käyttämiäni halpaketjuvaatteita Pradan kauden mallistoon, jos pukisin sen ylleni peittääkseni tyhjyyttä sisälläni.

Rikkautta on niin monenlaista. On harmillista ja kertoo osaltaan jotain meistä tämän päivän ihmisistä, että yhdistämme sanan heti rahaan ja mammonaan. Jos lapset kysyisivät eilisen kysymyksen nyt, vastaukseni olisi toisenlainen: Kyllä, me olemme hyvin rikkaita. Me olemme onnellisia ainakin useimmiten, meillä on toisemme ja se merkitsee meille enemmän kuin mikään muu, meillä on terve ja elinvoimainen lapsi jota rakastamme yli kaiken. Osaamme sopia riidat ja meillä on hauskaa yhdessä. Meillä on katto pään päällä, koiria rapsuteltavana ja kaksi kieltä ja kulttuuria, se vasta tosi rikkautta se.

Lisäksi meillä on oma piha, jossa touhuta. Nyt kun olen selvinnyt rokotteen jälkivaikutuksista, tämä päivä onkin mennyt pääasiassa pihahommissa. Olemme tyttäreni kanssa kaivelleet kasvimaata ja ihmetelleet satoa, joka alkaa olla jo maisteltavissa. Mustaherukoita:

 

Ennätyksellisen paljon omenoita:

 

Ja jotka vielä ovat isoja siihen nähden, että omenapuumme on ikivanha, hoitamaton ja leikkaamaton puolivarjon puu, joka yleensä tekee minikokoista hedelmää:

Vedin maasta kesän ensimmäisen porkkanankin.Varsi oli mahtava ja enteili hyvää, mutta juures osoittautui kummallisenmuotoiseksi möykyksi, josta harotti lukuisia sivujuuria. Kun kuorin komeuden, jäljelle jäi tuskin minitomaattia suurempi syötävä osa. Mutta oikealle porkkanalle se maistui!

Ei, en vaihtaisi näitäkään oman pihan minikokoisia, muotopuolia kasviksia eksoottisissa lomakohteissa apein mielin syötyihin hedelmiin!