Kuuleeko talouskriisi? Tunnelmia täpötäydestä tavaratalosta
 |
| Apua, kodissani on keltainen kassi! |
Ei auttanut, vaikka olin liikkeellä heti aamusta, sillä alennusmyyntien aikaan kello 10 on jo myöhä, sekaan mahtuu enää juuri ja juuri ja parhaat tarjoukset on jo aikaa sitten hamstrattu hyllyiltä keltaisiin kasseihin.
Raivatessani itselleni ja lapselleni tilaa tupaten täysissä hyllyjenväleissä (vaikka olin ollut kaukokatseinen ja jättänyt rattaat suosiolla kotiin, eteneminen kävi silti työstä), hikoillessani matelevassa kassajonossa ja seuratessani ihmisten maksamien ostosten kokoa ja hintaa en voinut olla ajattelematta, että meidänhän pitäisi olla keskellä mitä vakavinta talouskriisiä, jossa vaakalaudalla on yhteisvaluutan tulevaisuus ja kuka ties koko Euroopan vakaus. Siltä ei tänään länsimaisen kulutusjuhlan mahtipontisimmassa (tai irvokkaimmassa, riippuu miltä kantilta katsoo) ilmentymässä vaikuttanut.
Lähes kymmenen vuoden Hullut Päivät -boikotin jälkeen sain itsekin huomata, että kampanjapäivien nimessä on itua:
Hulluksihan siinä tulee, kun silmien eteen vyöryy suurten keltaisten hintalappujen saattelemana yhtä jos toista värikästä, jota tuhannet muut ihmiset kanssasi ovat ostoskiilo silmissään saapuneet hypistelemään ja hamstraamaan. Joka puolella on tavaraa, ihmiset ostavat ja kantavat ostamisen tuoma mielihyvä ilme kasvoillaan hillittömän kokoisia keltaisia kasseja, jotka sisältävät luoja ties mitä kummallista krääsää, josta takuulla ainakin puolet on täydellistä heräteostosta. Tuolla on talvikenkiä hyvään hintaan, täällä tarjouskirjoja, tässä ongelmaihon seerumia huomattavasti halvemmalla ja tuossa ihan välttämätön leikkuulautasetti vain viisikymppiä. Kukkasipuleita! Alushoususettejä! Kahvinkeittimiä! Toppatakkeja! Velourpukuja! Savusiikafileitä! Poljinroskiksia! Päiväpeittoja! Macaron-leivoksia! Meikkejä, mattoja, matkalaukkuja, merkkifarkkuja, mekkoja ja My little pony-linnoja!
Toisin sanoen kaikkea mitä tarvitset ja ennen kaikkea mitä et tarvitse. Ihanasti esillä, keltaisin hinnoin ja tarjouskampanjan tuomalla tekosyyllä helposti ostettavissa.
Kun tarkemmin pysähtyy katselemaan hintoja, voi huomata, että eivät niistä monetkaan itse asiassa ole kovin alhaisia. Ei tuotteiden edes luvata olevan halvempia kuin tavallisesti, sillä ovh:ta ei esillä ole. Viimeistään tässä vaiheessa pitäisi kuluttajan alkaa pohtia, mihin verrattuna nämä hinnat ovatkaan alemmat. Ehkä eivät mihinkään, mutta sehän ei keltaisessa hullutuksessa ole pääasia, vaan ostaminen, hinnalla millä hyvänsä; onhan nyt hullut päivät.
Vastaavaa halpojen hintojen illuusiota ja sen tuomaa ostosryntäystä tarvittaisiin isossa mittakaavassa myös Italiassa. Voi olla, että täällä Suomessa talouskriisin vaikutukset eivät vain vielä oikeasti näy ainakaan niiden ihmisten elämässä, joita käynnissä oleva eri yritysten irtisanomisaalto ei ole vielä koskettanut, ja ostoshuuma jatkuu. Italiassa taas tilanne on tuntumani mukaan toinen: ihmiset todella tuntevat, että ajat ovat muuttuneet eikä enää ostetakaan mitä sattuu huvittamaan.
Jopa kulutusasioissa tavallisesti täysin pitelemättömät appivanhempani ovat muuttaneet kulutustottumuksiaan. Appeni ei enää ostakaan joka aamu kolmea erilaista leipää (jokaiselle perheenjäsenelle omanlaistaan) ja heitä sitten illan päätteeksi niitä roskiin, koska myös anoppini on omalla ostosreissullaan ostanut itselleen leipää, vaan he sopivat päivän aluksi, kuka ostaa mitä. Eräs ystäväperheemme taas on lakannut käymästä ostoskeskuksissa lastaan leikittämässä launtai-iltapäivisin, niin kuin heillä on ollut tapana tehdä, ettei mukaan vain tartu ostoksia.
Kaikkein kouriintuntuvammin kriisin on kokenut Italian-naapurimme, joka viime kuussa joutui sulkemaan koru- ja laukkuliikkeensä vähentyneiden asiakkaiden takia. Satuimme törmäämään häneen rappukäytävässä tuona syyskuisena päivänä, kun hän oli jättänyt konkurssihakemuksen - yhden niistä 35:stä, joita Italiassa on tämän vuoden jokaisena päivänä jätetty. Mitäpä tälle mahtaa, hän totesi italialaiseen tyyliin ja jaksoi sentään hiukan hymyillä tyttärellemme, joka aurinkoisesti häntä tervehti.
Apea mieli siitä itsellekin tuli, ja seuraavan kerran kävellessäni hänen suljetun liikkeensä ohi tunsin mielipahaa ja jopa huonoa omaatuntoa siitä, että minusta oli aina ollut niin kauhean kiusallista, kun anoppini raahasi minut liikkeeseen ja pakotti valitsemaan lahjaksi jonkin omaan tyyliini täysin sopimattoman korun tai laukun. Liikkeen sisustusesineet taas olivat olleet niin kauheita, etten uskonut kenenkään niitä ostavan - kunnes anoppini viime vierailullamme ilmoitti innoissaan ostaneensa pikku tuliaisen kaikille sisaruksilleni: noin viiden kilon painoiset pronssinväriset koriste-esineet, jotka esittivät koristeltua norsua, itämaista kamelia, vanhaa saapasta tai muuta sellaista, jonka on lähes mahdoton kuvitella sopivan kenenkään sisustukseen, etenkään sisarusteni skandidaavisiin sisustustyyleihin.
Onhan se totta, että tämä maailma nyt vain on aivan liian täynnä tavaraa. Ihmekös on, jos ei kaikelle löydy ostajaa ja vielä niin, että kaikki kauppiaat aina vain rikastuisivat. Ja silti meidän kaikkien pitäisi vain ostaa ja ostaa - siihenhän nykytalouden tasapaino perustuu. Italiassakin talouskriisin syveneminen sen kun pahenee sitä mukaa, mitä enemmän ihmiset harkitsevat ostoksiaan. On meillä kuluttajilla hullu vastuu.
Hulluilta päiviltä poistuin tänään minäkin kirkuvankeltainen kassi kädessäni keikkuen eli kannoin kiltisti korteni kollektiiviseen kulutusvastuukekoon. Talvikengät, 85 euroa. En kyllä hetkeäkään kuvitellut, että kengät olisivat jonkin sortin alennuksessa, mutta koska tarvitsen talvikenkiä ja ulkonäkö miellytti, kaupat syntyivät:
Huomioitavaa on, että ostosseuralaiseni eli veljeni, jonka en ole koskaan nähnyt ostavan mitään, kantoi kassalle vaikuttavan määrän tavaraa: pyyhkeitä, paitoja, kirjoja, haamumunkkeja ja sen sellaista. Kulutushulluus ulottuu siis keltaisina päivinä myös miehiin.
Shoppailun jälkeen tuli tietenkin nälkä. Tavaratalon hulinasta pois päästyäni kokkailin makaronilaatikon parempaa korviketta, kukkakaalilaatikkoa. Sillä talttui keltaisten haamuvaniljakreemimunkkien näkemisestä herännyt makeanhimo.
KUKKAKAALILAATIKKO (neljälle):
1 iso tai 2 pientä kukkakaalia
400 g jauhelihaa
1 sipuli
voita paistamiseen
4 dl maitoa
3 kananmuna
mustapippuria
suolaa
nippu tuoretta tinjamia
juustoraastetta
Höyrytä kevyesti tai keitä viitisen minuuttia kukkakaaleja, valuta keitinvesi hyvin pois. Ruskista sipulit voissa ja paista jauheliha. Tee munamaito: vatkaa munat ja maito, lisää 1 tl suolaa, mustapippuria myllystä ja silputtu tinjami. Laita jauheliha ja kukkakaalit uunivuoan pohjalle, sekoita ja kaada munamaito päälle. Lisää juustoraate. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia.
 |
| Näyttää makaronilaatikolta mutta maistuu paljon paremmalta - ja on terveellisempää! |
Kommentit
Lähetä kommentti