Syväjäätymisen aika
 |
| Tervetuloa lumi, pakkaset ja vilunväreet! |
Ensimmäiset kylmät päivät muistuttivat kuitenkin myös siitä, että poskienpunoituksen lisäksi käynnistymässä on toisenkin fysiologisen ilmiön aika: palelemisen. Enkä nyt puhu siitä, että ulkona on kylmä ja täytyy käyttää villapipoa, sillä ulkolämpötila ei minulle ole ongelma - paitsi jos arvioi pakkasen purevuuden väärin ja jättää välikerraston kaappiin.Talvi tarkoittaa minulle sitä, että kehoni vaipuu jonkinlaisen pysyvän palelemisen tilaan.
Se alkaa jo aamusta: flanellipyjamasta huolimatta peiton alta noustua ensimmäiseksi on etsittävä villatakki ylle ja toinen villasukkapari jalkojen lämmikkeeksi. Horkka hellittää vasta aamuteen äärellä, mutta viimeistään aamupäivän myöhäistunteina krooninen palelu palaa, kiusataakseen tasaisin väliajoin pitkin päivää, erityisesti syömisen tai ulkoilun jälkeen. Iltaisin ilmiö on ihan huipussaan, eikä siihen välillä auta edes reipas juoksulenkki tai sauna (ihan totta, osaan palella myös saunassa!).
Syväjäätymiseksikin kutsumani talvipalelun pahimpia hetkiä en kuitenkaan ole kokenut pakkaskelien Suomessa, vaan Roomassa viettämieni talvikuukausien aikana:
Talvella 2007-08 vietin ensimmäistä kertaa pari kuukautta peräkkäin Roomassa joulu-helmikuussa - ja opin sillä reissulla suurinpiirtein kaikki yleisimmät kehon lämpötilaa nostavat kikat, mitä on keksitty. Söin lämpimiä keittoja ja tuhteja lihapatoja minkä kykenin, pidin huolen jatkuvasta mikroliikkumisesta eli pidin pientä liikettä yllä esimerkiksi jalkaa heiluttelemalla myös paikalla ollessani, varustin sänkyni niin sähkökäyttöisellä lämpöpatjalla kuin kuumavesipulloilla ja lämmittelin käsiä lämmittimen kuumassa puhalluksessa aina kun vain kehtasin appivanhempien sähkölaskua ajatellen sen käynnistää.
Myös lämpimät jalkakylvyt muuttuivat jokailtaiseksi rutiiniksi, samoin kuumat kokovartalokylvyt. Jälkimmäisien huono puoli tosin oli se, että kuumasta kylpyvedestä pois astuminen aiheutti lähes termisen shokin ja entistä pahemman palelun, siitäkin huolimatta että kuuliaisesti kuivasin hiukseni kuivaimella, kuten italialaisten mielestä aina tulee tehdä, myös kesähelteellä. Märät hiukset kun aiheuttavat automaattisesti kaikkia kamalia sairauksia, flunssan nyt ainakin mutta myös keuhkotaudin tai muun pahanlaatuisen katarrin. Tämän sitkeän uskomuksen syntyä juuri pääasiassa aurinkoiseen ja lämpimään Italiaan olisi mielenkiintoista tutkia, sen verran sitkeässä märistä hiuksista varoittelut italialaisissa elävät.
Hiuksetkin siis kuivasin, mutta en toki sairauksien pelossa vaan ihan siksi, että hetken sain lämmitellä kuivaimesta puhaltavassa ilmavirrassa. Vakiosisävaatetus piti sisällään ainakin kaksi villapaitaa, joskus pidin jopa hattua päätä lämmittämässä. Jalkojen lämpimänä pitäminen oli ihan oma hommansa, siihen eivät pelkät villasukat riittäneet vaan piti turvautua myös tekoturkistossukoihin - säännöllisten jalkakylpyjen lisäksi.
Kirjoitin tuona talvena graduani ja vieläkin kun ajattelen graduni aihetta Primo Leviä, joka laajassa tuotannossaan käsittelee usein kokemiaan keskitysleirikauheuksia, minua alkaa palella. Ennen kaikkea tietysti siksi, että juutalaisten joukkotuho itsessään aiheuttaa vilunväristyksiä käsittämättömällä pahuudellaan, mutta osaksi myös siksi, että mieleeni nousee eläviä kuvia ajoilta, jolloin perehdyin Primo Levin maailmaan. Nenä punaisena, villavaatteissa, viltti hartioilla ja höyryävä teekuppi käsiä lämmittämässä istuin tunti toisensa jälkeen kylmyyttä hohkavan roomalaisen kerrostaloasunnon kattohuoneistossa ja mietin, miten voi olla mahdollista että kesäaikaan siinä samassa huoneessa nukkuminen ei onnistu edes ilman vaatteita ja tuulettimen pyöriessä maksimitehollaan. Vähän väliä oli noustava kirjan tai koneen äärestä ihan vain sen takia, että oli pakko lämmitellä hiukan - tai sitten keitettävä lisää teetä.
On mielenkiintoista, että italialaiset talot on rakennettu niin kuin ovat eli yksinkertaisilla ikkunoilla, jotka päästävät sisään kaiken ilman. Myöskään muunlaista kykyä talvikuukausien kylmänkostean ilman eristämiseen niillä ei ole. Onhan tietysti totta, että Roomassa kesä on pitkä ja suurimman osan vuotta ongelma on helle eikä kylmä, mutta on niitä talvikuukausiakin monta, marraskuusta huhtikuuhun. Anoppini on viimeisimpien Skype-puhelujen aikana alkanut valittaa kylmyydestä ja kertoo, kuinka vuoraa sänkynsä jo nyt kahdella flanellilakanalla ja nukkuu hattu päässään.
Lämpöpattereita löytyy tietysti Italiastakin. Appivanhempieni luona ne ovat talvella käytössä yön kylmimpinä tunteina eli noin puolestayöstä aamuneljään tai viiteen. Illalla nukkumaan mennessä siis on otettava kuumavesipullo viereen ja yöllä pattereiden sammumisen tuntee siitä, kun sisäänhengitysilma kylmenee ja alkaa paleltaa.
Kahtena viime talvena tilanne on tosin muuttunut. Olemme saaneet nauttia pattereiden lämmöstä yöt läpeensä ja vielä päivälläkin, mikä on tuntunut aivan ylellisyydeltä. Sitä se onkin, lämpölasku kahden vierailukuukautemme ajalta oli kuudensadan euron luokkaa. Syy äkilliseen lämpiämiseen oli tietenkin tyttäremme syntymä. Tyttö oli seitsemän kuukauden ikäinen, kun olimme ensi kertaa Roomassa talvisaikaan, ja tuolla kerralla lämmöt ensin tavalliseen tapaan pidettiin päällä vain yöllä. Mutta sitten sattui, että lapselle tuli kuumetta ja nuhaa - tavallinen talvinen lastentauti siis - mutta sitähän huolehtivat isovanhemmat säikähtivät, ja siitä lähtien patterit pysyivät aina kuumina. Eihän pientä vauvaa ja taaperoa voinut kylmässä talossa pitää ja kylmettää, varsinkaan kun hän oli tottunut pienestä pitäen suomalaisen talon ympärivuotiseen lämpöön.
Tänä talvena suunnitelemma Roomaan vain lyhyttä visiittiä vuodenvaihteen aikaan, ja koska tyttäremme tulee tietysti mukaan, odotettavissa on, ettei senkään viikon aikana kuumavesipulloja enää tarvita. Mikä ei tietysti tarkoita, että säästyisin palelulta. Se tulee olemaan talvinen seuralainen löysinpä itseni sitten Helsingistä tai Roomasta, lämpöpattereiden ollessa päällä tai ei, mutta onneksi olen jo oppinut elämään asian kanssa. Ehdottomasti paras kylmäntappoase on iso kuppi teetä, mitä isompi sen parempi. Kylminä Rooman-talvina keksin alkaa juoda teeni puolen litran kupposesta, ja tapa on seurannut Suomeenkin. Ison kupin ympärille kädet mahtuvat hyvin ja kuppi luovuttaa lämpöä laajemmalta alueelta.
 |
| Puolen litran kylmänkarkoittaja. Hyvä teelaatu on tietenkin tärkeää, että sitä jaksaa juoda litrakaupalla päivässä. Uusin löytöni on tämä Green Mango -vihreä tee Indiskasta. Sen tuoksu on todella herkullinen, mutta ei makukaan jää paljon jälkeen. |
Olen moneen otteeseen pohdiskellut palelemiseni perimmäisiä syitä. Eihän esimerkiksi mieheni palele lainkaan samalla tavalla talvisin, vaikka onkin italialaisena muuttanut kylmään Suomeen. Lapsuudenkodissaan Roomassakin hänen vilunväreensä pysyvät talvella kohtuullisemmin aisoissa kuin omani. Olen tullut siihen tulokseen, että vilkas aineenvaihdunta selittää osaltaan palelua - siksihän kylmyys pahenee erityisesti iltaa kohden ja aamulla on helpompaa. Aineenvaihduntahan on aktiivisimmillaan juuri aamuisin ja hidastuu iltaa kohti, tai ainakin niin olen sen käsittänyt.
Ruokavalion osuus olisi varmaankin seuraava pohdinnan paikka. Sen jo tiedän, että talvella tulisi syödä lämmittäviä ruokia kuten keittoja ja haudutettuja pataruokia, ja kesällä keskittyä raikkaisiin salaatteihin ja hedelmiin. Omalla kohdallani tämä pitää hyvin paikkaansa. Auta armias, jos erehdyn talvella syömään lounaaksi pelkkää kylmää salaattia, siitähän syväjäätyminen vasta seuraakin. Olisikohan siis makrobioottinen ruokavalio seuraava kiinnostuksen kohde? Taitaisi tosin olla liian raakaruokapainotteinen minun makuuni, mutta vuodenaikojen mukaan syömisen voisin siitä ruokafilosofiasta ottaa.
Tänään lämpötila kohosi taas plussalle, ja viimeistään vesisade sulatti sataneen lumen. Kerran vauhtiin päästyään talvijäätyminen ei kuitenkaan pariin lämpöasteeseen pysähdy, vaan puistokeikka lapsen kanssa kului tutussa puuhassa - palellessa. Ei auta muu kuin ruveta valmistamaan mausteista linssikeittoa - ja keittää jälleen yhden uuden jättikupin teetä.
Kommentit
Lähetä kommentti