Täysmaitotunnustus ja monta mielipidettä terveellisestä ruuasta

Punaista maitoa, iik vai vau?

En ole näinä aikoina varmasti ainoa, joka tuntee vuoroin neuvottomuutta, vuoroin infoähkyä kaiken sen ravitsemukseen liittyvän ristiriitaisen tiedon vuoksi, joka päällemme vyöryy. Yhtäällä sormeaan heristävät täysmaidon kovista rasvoista ja kolesterolista varoittelijat, toisaalla karppaajat vetoavat uusimpaan tutkimukseen ja sanovat voin olevan suorastaan terveellistä. On ruokaympyräuskovaisia, gluteenittomuuden nimiin vannovia, raakaruuasta onnen löytäneitä, paleokauden ihmisten syömistä imitoivia ja vähäkalorisuuden puolestapuhujia, ja kaikki vakuuttavat juuri tämän ruokavalion olevan se, joka on ihmiselle se paras ja oikea.

Keskenään ristiriitaisia tutkimustuloksia putkahtelee julkisuuteen harva se päivä, eikä ole harvinaista että sinänsä harmittomasta, ihan fiksusta tai vastaavasti huonosti tehdystä tutkimuksesta media tekee omat hätäiset johtopäätöksensä ja tarjoaa kansalle meheviä lööppejä, kuten äskettäinen uutisointi karppauksen nostamista kolesteroliarvoista osoitti. Ei viitsitty mainita, että tutkimuksesta ei käy ilmi, oliko tutkittu nimenomaan karppaajia eli onko karppauksella ja kolesteroliarvojen nousulla tosiaan yhteys. Ei mainittu sitäkään, että oikeilla karppaajilla ( ei siis niillä, jotka vähentävät leivän syöntiä ja laittavat jäljelle jääneille leipäpaloille margariinin sijasta voita) kolesteroliarvot, tai oikeammin se kolesterolin osa jolla on terveydelle kielteisiä vaikutuksia, järjestään laskee. Eikä sitäkään mainittu, että uusin tutkimus kiistatta osoittaa, että kokonaiskolesteriarvo ei kerro yhtään mitään eikä varsinkaan ennusta automaattisesti kohonnutta sydäntautien riskiä.

Erityisesti viimeksi mainitun faktan ymmärtämistä vaikeuttaa oleellisesti se, että monet ns. asiantuntijat järjestään edelleen toitottavat, että kova rasva tukkii verisuonet ja korkea kolesteroli aiheuttaa sydän-ja verisuonitauteja. Ei ole mikään ihme, että ihmiset menevät sekaisin, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanotaan toista, ja netissä ja onneksi myös jo monien muidenkin kanavien kautta kuulee toista.

Kävimme jokin aika sitten kälyni kanssa mielenkiintoisen keskustelun maidosta:

keskustelimme siitä, miten järjestelmällisesti Suomessa puolestapuhutaan rasvattoman maidon puolesta. Kälyni toimii terveydenhoitoalalla ja on siten tekemisissä "virallisen linjan" ravitsemusnäkemysten kanssa. Työnsä puolesta hänen tulisi periaatteessa puhua rasvattoman maidon puolesta, mutta kotona heillä on kevytmaitoa pöydässä ja hän on kanssani yhtä mieltä siitä, että rasvaton maito on perin kummallinen tuote. Haaleaa litkua, josta ravitseva osa on poistettu ja jäljelle jäänyt vedenomaista juomaa, josta kyllä saa kalsiumia ja D-vitamiinia (sekin lisättyä)mutta ei juuri muuta.

Erityisesti lapsille rasvattoman maidon juottaminen on älytönsä puuhaa. Kasvavat lapset tarvitsevat rasvoja, eikä vähäisimpänä syynä siihen ole rasvojen täyttävyys. Jos lapsi syö koulussa tai kotona pari pinaattilettua, näkkileipää ja lasin rasvatonta maitoa, ei ole mikään ihme, että kohta tekee mieli karkkia ja muuta hyvää, kun ruoka ei tehnyt alun perinkään kylläiseksi. Rasvainen maito, parhaimmassa tapauksessa käsittelemätön tinkimaito, on tasapainoinen ateria jo sinänsä ja käy välipalaksi sellaisenaan. Ja silti neuvoloita myöten lapsille juotettaisiin pelkästään rasvatonta maitoa siitä hetkestä lähtien kun he äidinmaidosta vieroittuvat. 4 %:sta äidinmaidosta pitäisi siis siirtyä 0 %:een lehmänmaitoon. Tässä ei voi edes vedota koviin rasvoihin, sillä äidinmaidon rasvat ovat myös kovaa rasvaa.

Lihavuuden ehkäisykin on huono tekosyy, sillä kuten eräs ravitsemusterapeutti kerran minulle osuvasti sanoi, jos ja kun maitoa juodaan se tavanomainen 1-3 lasillista päivässä, ei kukaan liho, vaikka maito olisi täysmaitoa. Lapset lihovat siksi, että he istuvat liikaa ruudun ääressä, liikkuvat liian vähän ja syövät liikaa karkkia, leivonnaisia ja ranskanperunoita, eivät siksi että juovat rasvaista maitoa tai ylipäätään luonnollisia kovia rasvoja. Sama pätee tietysti aikuisiin.

Mikähän meillä suomalaisilla on, kun suhteemme maitoon on niin kieroutunut? Juomme pienestä pitäen maitoa paljon enemmän kuin vaikkapa italialaiset, suosimme rasvatonta maitoa, mutta silti johdamme osteoporoosi- ja laktoosi-intoleranssitilastoja ja lihomme lihomistamme. Maidon käsittely, homogenointi ja pastorointi, selittävät tietysti osaltaan asiaa, sillä sen seurauksena tuhotuvat maidon entsyymit, jotka auttaisivat ruuansulatuselimistöä sulattamaan maidon ja käyttämään sen kalsiumia tehokkaasti hyväkseen. Rasvattomuuden ja lihomisen välinen ristiriita ei sen sijaan selity millään. Vai johtaako rasvattoman maidon juominen illuusioon, että koska maitoni on rasvatonta, voin sen seuraksi nauttia vielä yhden viinerin?

Rasvassa paistettua vehnäjauhoa sokerikreemillä. Näitä "herkkuja" oli tarjolla tämänkesäisellä Apulian-lomalla Spiaggia Lunga -lomakylässä. Maistettava oli, rasva tirisi hampaissa ja maku oli koukuttava, mutta ei niistä hyvä olo tullut - varsinkaan jos ajatteli terveellisyyttä.

Italiassa lapsille ei neuvota juottamaan rasvatonta maitoa, enkä tunne paljon aikuisiakaan, jotka sitä käyttäisivät. Toki Italiassa maito on selkeästi lasten juoma ja muutoin sitä käytetään lähinnä ruuanlaittoon ja cappuccinoon tai cafè latteen, mutta silloinkin rasvaisena versiona. Muistan, kuinka joitakin vuosia sitten, kun itse vielä olin virallisen ravitsemusvalistuksen aivopesemä eli rasvakammoinen ja etsin Italiassa rasvatonta maitoa, sitä oli vaikeaa löytää joka kaupasta. Nykyään sitä löytyy oman tuntumani mukaan enemmän kuin ennen, ja tokihan virheellinen rasvateoria on myös Italiassa tunnettu ja laajalle levinnyt.

Tunnustan näin julkisesti, että oma lapseni on rintamaidosta vieroituksesta lähtien juonut täysmaitoa. Hui! Hän juo sitä lähes joka päivä lasillisen tai pari, ja hyvin maistuu. Rasvaton maito sen sijaan ei, jos joskus yrittää tarjota, enkä yhtään ihmettele. Olen täysin vakuuttunut, että täysmaito ei pilaa hänen terveyttään, päinvastoin. Yhdistettynä terveelliseen perusruokaan, juuresraasteisiin, marjoihin, täysjyväviljoihin, luomukananmuniin, kalaan ja sen sellaiseen rasvainen maito on osaltaan pitämässä huolen siitä, että lapseni kasvaa hyvin ja normaalipainoisena ja saa hyvät eväät elämäänsä. Toki lapsenikin välillä herkuttelee, lähinnä jäätelöllä, tummalla suklaalla ja Kinder-suklaalla. Karkkeja hän ei ole vielä maistanutkaan, eivätkä monet perinteiset herkut kuten pullat hänelle edes niin maistu. Toisaalta herkku-sanankin on harhaanjohtava. Lapselleni herkkua on myös esimerkiksi monet marjat ja mämmi - täysmaidolla totta kai!

Entä sitten maidon rasvan laatu eli kovat rasvat? Itse näen asian niin, että muutaman vuosikymmenen kuluttua nykyään käynnissä oleva epäs-juupas -keskustelu kovien rasvojen, kolesterolin ynnä muun osalta on ohi, kunhan uusin tutkimustieto pääsee yleiseen tietoisuuteen ja lääkäri- ja ravitsemuskoulutukseen asti: luonnolliset kovat rasvat eivät ole sinällään terveysriski eikä niiden osuutta sydäntauteihin voida osoittaa, kuten ei myöskään kolesterolin.   Siihen asti vanha sukupolvi ja vanhaan tietoon juuttunut asiantuntijaosa pitää kiinni omasta näkemyksestään. Onhan se ihan ymmärrettävää; en minäkään mielelläni myöntäisi, että elämäntyöni perustuisi väärään tietoon ja olisi vailla pohjaa.

Näen myös, että nykyisessä karppauksesta varoittelussa on myös jotain perää. Aikana, jolloin suklaalevyt, hillomunkit ja lihapasteijat ovat perusruokaa ja ihmiset lappavat suuhunsa mitä vain halpaa ja hyvänmakuista (lue: halpojen kasvisöljyjen, sokerin, valkoisen jauhon ja lisäaineiden sekoitusta) mitä ruokateollisuus keksii valmistaa, voi olla vaarallista ryhtyä kannustamaan koko kansaa syömään voita ja muita rasvoja, olkoonkin että hyviä sellaisia. Kuinka suuri osa kansasta todella on niin valveutunutta, että muistaa rasvojen syönnin lisäksi syödä erittäin runsaasti kasviksia ja ennen kaikkea jättää pois ne kaikkein haitallisimmat jutut eli valkoiset jauhot ja ylenmääräisen sokerinsyönnin? Riskinä on, että voita ja kulutusmaitoa aletaan kyllä innolla nauttia ja lapsille syöttää, mutta ruokavalioon jäävät myös karkit,  pullat, keksit ja sipsit. Ja unohdetaan ne kasvikset.

Sehän tiedetään, että terveydelle kaikkein haitallisin yhdistelmä on syödä runsaasti sekä rasvoja ja hiilihydraatteja. Siinä kasvavat niin terveysriskit kuin painokin. Ja kuinkahan moni tietää, että kolesteriarvoja ja erityisesti huonoa pienipartikkelista LDL-kolesterolia nostaa ennen kaikkea runsashiilihydraattinen ruoka, ei hyviä rasvoja sisältävä ruokavalio.

Peilaan tätä itseeni: pidän itseäni suhteellisen tietoisena ruuan terveysvaikutuksista, ja aivan varmasti olen ainakin keskimääräistä tietoisempi. Silti ei meinaa aina onnistua minultakaan: paistan nykyään ruokani voissa, käytän salaateissa neitsytoliiviöljyä ja nautin muutenkin hyviä rasvoja esimerkiksi pähkinöiden ja kalan muodossa, ja verrattuna kymmenen vuoden takaiseen kokonaisrasvankulutukseni on varmaan ainakin kaksinkertaistunut. Tiedän, miten tärkeää höttöhiilareiden minimoiminen ruokavaliosta on ja etenkin nyt, kun syön rasvaa runsaammin, mutta silti se on välillä niin vaikeaa! Himoitsen Kinder-suklaata, lakritsia ja voisarvia, ja jos löydän kotoani sipsipussin, minun on melkein mahdoton pitää siitä näppini erossa.

Sellaisina hetkinä usein auttaa, että tartun johonkin alan kirjoista tai luen netistä jonkin VHH-mielisen atikkelin eli palautan mieliini perusasiat. Aina sekään ei toimi tai en vain halua muistaa miten asiat ovat, ja syön sen puolikkaan suklaalevyn tai sipsipussin. En usko, että itsekuri ja herkuista pidättäytyminen on yhtään helpompaa ylipainoiselle ongelmasyöjälle tai ylipäätään keskimääräiselle suomalaiselle, jonka pitäisi saada jotain selkoa muuttuvista ja ristiriitaisista ravitsemussuosituksista.

Niin kauan kuin kaikella rasvaan ja etenkin koviin rasvoihin liityvällä ruualla on lähes tappava maine mutta sokeriherkkuja pidetään ongelmallisina lähinnä hammasterveyden kannalta ja niitä tarjoillaan kaikkialla, niin kaupoissa kuin kahviloissa parhaimmilla ostospaikoilla, on turha kuvitella, että kansa ymmärtäisi, mitä terveellinen syöminen oikeasti tarkoittaa. Eikä pidä unohtaa sitä, että sokerin maku etenkin yhdistettynä rasvaan on ihmislajilla alitajunnassa ja vetää sieltä puoleensa vastustamattomalla tavalla.

Ottaen huomioon, että iso osa kansasta seuraa syömisasioissa pelkästään mielihalujaan eikä välttämättä edes tiedä, mistä ruuista saa hiilihydraatteja, mistä proteiineja, saattaa ruokaympyrä ja voista varoittelu ollakin ihan hyvä juttu. Tosin myös sokerista pitäisi alkaa varoitella samalla volyymilla. On suorastaan käsittämätöntä, että ihmiset on saatu uskomaan kevyttuotteisiin ja valitsemaan rasvattomia, sokerilla tai epämääräisillä makeutusaineilla kyllästettyjä ruokia ja suistumaan siinä sivussa heittelevän verensokerin, jatkuvan näläntunteen ja napostelun kehään. Ja sitten työpaikan kahvipöydässä nautitaan se päivittäinen vaniljaviineri, joka sisältää rasvaa triplasti enemmän kuin rasvaisinkaan jugurtti.

Ei ole yhtään liioiteltua sanoa, että ruoka on aikamme uskonto. Kuten muissakin uskonnoissa, joukkoon mahtuu niin fanaatikkoja kuin joukon perässä kulkijoita, hartaita terveellisellä tiellä kulkijoita ja niitä, jotka lankeavat vähän väliä ahneuden ja ylensyönnin synteihin, sekä tietysti täydellisiä maallikkoja. Kadehdin heitä, jotka valitsevat vaikkapa raakaruokailun, perehtyvät idätykseen, hapatukseen ja liotukseen kaikella tarmollaan, ja syövät lopun ikänsä onnellisina raakaruokaa. Itse innostun vähän väliä milloin mistäkin ja vakuutun, että näin täytyy syödä - ja sitten ensimmäisen suklaapalan edessä unohdan koko jutun.

Toisaalta, VHH-ruokavalion toimivuudesta olen ollut vakuuttunut jo viimeiset nelisen vuotta ja seurailen sen oppeja välillä tiiviimmin, välillä löyhemmin - yleensä aina sen mukaan, satunko olemaan Suomessa vai pastan ja pizzan luvatussa maassa eli Italiassa. Ehkä siis viimein olen löytänyt oman tapani syödä.