Ylistyslaulu hunajalle, hiustenleikkuuta ja muuta syksyn piristystä

Kipeän kurkun parantajat.

On lounasaika ja ulkona sataa vettä, kuten on satanut koko aamun ja puoli yötä. Säätutkan mukaan sataa vielä ainakin illansuuhun, ja huomennakin on heikon tai kohtalaisen sateen suuri todennäköisyys. Säärintamalta ei siis Helsingissä mitään uutta.

Tekisi mieli kirjoittaa yhtä jos toista tämänsyksyisistä kummallisista säistä, mutta jotta en alkaisi toistaa itseäni edellisen kirjoituksen jäljiltä, jätän sateen ropisemaan ja vaihdan ihan pian aihetta. Sitä ennen on vielä mainittava, että pelottavaa Kleopatraa odotellaan Roomassa edelleenkin tai ainakin sen hurjinta ilmentymismuotoa, ja ennustetut rankkasateet ovat kutistuneet tavallisiksi syysateiksi. Koulujen sulkeminen osoittautui siis italialaiseksi liioitteluksi, mutta eihän tuo ole ensimmäinen kerta. Viimetalvisien lumentulojen kanssa koulujen sulkeminen oli Roomassa aina rutiinitoimenpide, mutta yleensä lunta ei sitten tullutkaan, ainakaan niin paljon että se olisi koulunkäymistä estänyt. Tosin jo se, että Roomassa ylipäätään täytyy varautua mahdolliseen lumisateeseen ja vielä useita kertoja talvessa, on kerrassaan omituista. Aikaisempi lumisade kun oli niinkin pitkän ajan kuin 30 vuoden takaa ja sitä edellisen kanssa pitää mennä jo sotavuosiin.

Aamulenkki koirien ja tyttäreni kanssa meni siis tänään jälleen vetisissä merkeissä, mutta siitähän tyttäreni oli pelkästään iloinen - toisin kuin koirat, jotka surkeina ja vettä tippuvina kiskoivat kotia kohti ja näyttelivät kärsivää marttyyriä joka kerta, kun tyttö pysähtyi hyppelemään lätäköissä. Minulle raitis ilma teki pelkästään hyvää eikä hidastelu haitannut. Vasta kotona huomasin, että olisi pitänyt sittenkin laittaa vedenpitävät housut jalkaan:

farkut olivat epämiellyttävästi kastuneet sadeviitasta huolimatta.

Kuvittelua tai ei, heti tuntui ikään kuin pientä pistelyä kurkussa. Kiirehdin oikopäätä flunssantappokaapilleni ja kaivoin esiin echinaforset, propolissuihkeet, C-vitamiinit ja muut sen sellaiset. Sekä tietysti keitin ison kupin höyryävää teetä ja lorautin sekaan reilusti hunajaa.

Hunaja on aika metka aine. Harva varmasti ymmärtääkään, millaista ihmeainetta pikku mehiläiset meille ihmisille pesissään tuottavat - jotkut glykeemisestä indeksistä ja hiilihydraateista pilkuntarkasti touhottavat kehtaavat jopa listata hunajan ei-nautittavien ruoka-aineiden listalle. Itse olen alkanut arvostaa hunajaa aina vain enemmän - ja ylipäätään niitä pikku mehiläisiä, jotka sitä tekevät. Hunaja kun ei edes ole ainoa arvokas aine, mitä ne saavat aikaan. Olen aiemmin jo blogissa kirjoittanut suihkeesta, jonka italialainen lastenlääkäri määräsi lapselleni nielutulehdukseen. Kirjoitin virheellisesti sen olevan mehiläisen siitepölysuihke, mutta kyseessä onkin siis propolis eli mehiläiskittivaha, antiseptisiä aineita sisältävä pihkamainen vaha, jota vanhastaan on käytetty suun, ikenien, kurkun, limakalvojen ja vatsan sekä suoliston ärsytystilojen hoitoon. Mehiläiset itse käyttävät sitä torjumaan pesässään tauteja, aikamoinen pöpöntappaja siis.

Toinen lukunsa on mehiläisen siitepöly, joka sekin on aika tavaraa: se sisältää lähes kaikkia vitamiineja joita ihminen tarvitsee sekä 28 mineraalia. Jo kauan ennen kuin Suomeen levisi superfood-innostus, italialainen ystäväni suositteli siitepölyä minulle ja myöhemmin lapselleni. Hän itse käytti siitepölyä omien lastensa monivitamiinina, sillä pikku siitepöypalleroita lapset tykkäävät mielellään napostella tai niitä on helppo sekoittaa vaikka lämpimään maitoon.

Hunaja itsessäänkin on paljon muutakin kuin pelkkä tehokas makeuttaja. Toisin kuin valkoinen sokeri, joka on täysin vailla ravintoaineita, hunaja on sekoitus vaikka mitä. Onhan se toki pääasiassa fruktoosia ja glukoosia, mutta sen lisäksi siinä on vitamiineja, hivenaineita ja entsyymejä, joista viimeksimainitut toimivat elimistössä antioksidantteina. Ja lisäksi vielä hunajan antibakteerinen ominaisuus, joka ihan oikeasti auttaa kipeään kurkkuun ja flunssaan, sanovatpa kuivat lääkeuskovaiset lääkärit mitä hyvänsä. Viimeisin tutkimus on jopa todennut, että hunajasta on mahdollista tehdä eräänlaista superantibioottia, joka tehoaa sellaisiinkin bakteereihin, jotka ovat muuttuneet resistenteiksi kaikille kehitellyille antibiooteille.

Manuka-hunaja on itselleni uusi tuttavuus, ja lupaavalta vaikuttaa. Sitä sanotaan kaikkein terveellisimmäksi hunajaksi, mutta harmi vain sitä tuottavat mehiläiset Uudessa-Seelannissa Manuka-kasvien siitepölystä. Pitkä on matka terveyshunajalla tänne Suomeen kulkea, ja anteeksi vain hiilijalanjälkeni laajuus, mutta suhtaudun tähän uutuushunajaan suurella kiinnostuksella. Manukahunajateetä kaapistani jo löytyykin. Mutta jos hunajan luvatan parantavan paitsi tavallisia flunssia myös vaikeasti parenevia ihohaavoja, bakteeri-infektioita ja jopa MRSA-sairaalabakteeria, on väistämätöntä, että kiinnostus herää. 

Eilen saimme odotettuja syyslomavieraita Muuramesta eli kummityttöni kavereineen, ja sen kunniaksi teki mieli tehdä jotain hyvää. Syntyi voimakkaasti improvisoitu versio (eli ilman reseptiä tapahtunut aineiden satunnainen yhdistely) perinteisestä syysherkusta eli omenakaurahyvästä, ja sen makeutin - totta kai hunajalla! Valkoisen sokerin taidan kohta heittää ruokakaapista ja korvata sen tästä lähin aina kun vain mahdollista hunajalla, tai ainakin intiaanisokerilla. Mitä enemmän ajattelee ihmisten vimmaa kuoria ja puhdistaa erilaisia ruoka-aineita kuten sokeria ja viljoja kaikista ravinteikkaista osista kuten viljanjyvää kuoriosista ja sokeria kivennäisaineista ja vitamiineista, sitä älyttömämmältä se tuntuu. Ei meitä ihmisiä järki paljon päätä pakota, mitä ravintoasioihin tulee.

Tässä kuva omenakauraimprovisaatiosta ja "resepti":

OMENAKAURAHYVÄ

kotimaisia omenoita
kaurahiutaleita
voita
hunajaa
kanelia

Lohko omenat uunivuoan pohjalle, lorauta päälle reiluhkosti hunajaa ja vajaa desi vettä, laita uuniin 200 asteeseen noin 10 minuutiksi. Sulata kattilassa voita pari kolme ruokalusikallista, lisää noin 3 desiä kaurahiutaleita ja kanelia, sekoita. Laita kauravoiseos omenoiden päälle, lisää vähän kanelia ja laita uuniin 225 asteeseen vielä 15 minuutiksi.

Hyvää tuli.

Ja vaniljakastikkeen kanssa vielä parempaa!

Eilen oli vuorossa myös kampaamoreissu syksyä piristämään. Hetken ajan ehdin olla vaikeuksissa, sillä roomalainen luottokampaajani oli viime Italian-reissulla kadonnut kuin tuhka tuuleen, ja suomalainen vastinekin vaihtanut työpaikkaa ties minne. Edessä oli uuden luotettavan kampaamon etsiminen, ja kaikki naiset tietävät, mitä se tarkoittaa. Paljon työtä ja etsiväntataitoja, sekä lopulta kuitenkin väistämätön eli heittäytyminen tuntemattomaan ja riskin ottaminen: hiusten luovuttaminen uuden kampaajan käsittelyyn. Minulla apunani olivat kaksi ystävääni, jotka avuliaasti suosittelivat omaa kampaajaansa. Kauan he olivatkin häntä kehuneet, joten ehkä oli aikakin häntä minunkin - maailman epäonnisimman kampaamonkävijän - syytä kokeilla.

Onneksi ei tarvinnut tällä kertaa pettyä. Ja kampaajan käsittelyssä muistin taas, miten rentouttavaa Suomessa onkaan istua kampaamotuolissa, saa päähieronnan ja kaikki. Italiassa on toinen meininki, siellä hiukset pestään rajuin ottein, revitään selviksi ja harjataan rivakasti kuin mattopesulla ikään. Onneksi päänahkani ei ole herkimmästä päästä, mutta siinä käsittelyssä ei ole syytäkään olla. Kerran kampaaja kehtasi vielä ihmetellä, että kylläpä sinulta lähtee hiuksia. Siinä vaiheessa suutahdin jo hiukan ja annoin pikakurssin hiusteni oikeaoppisesta harjaamisesta. No, onneksi noita hiuksia kuitenkin riittää satunnaisten Italian-kampaamokäyntien revittäväksi. Seuraavan kerran taidan kuitenkin suunnata jälleen Velvetiin, sillä minäkin taisin löytää ystävieni tavoin uuden luottokampaajan!

20 cm lähti ja väri kirkastui. Parasta piristystä sateiseen syksyyn.