Insuliinihöyryissä (Varoitus: teksti sisältää runsaasti terveellisyyspropagandaa)

Karkkilakkolaisen paras kirjakaveri.

Joululomat ovat auttamattomasti takana ja joulukuuset heitetty roskakatokseen olohuoneen nurkasta neulasiaan varistelemasta. On aika tehdä tiliä joulupyhien herkuttelun seurauksien kanssa ja lunastaa uutena vuotena tehtyjä lupauksia.

En ole vielä uskaltautunut kuntosalille, sillä pelkään jääväni siellä kuntoiluherätyksen saaneiden kinkkumakkaroiden sulattelijoiden jyräämäksi. Suunnitelmissa oli kuntosalilla käynnin aloittaminen jo syksyllä, mutta silmäleikkaus jälkikomplikaatioineen pisti suunnitelmat uusiksi - paineisella ja epäämääräisesti oireilevalla silmällä kun ei paljon puntteja parane nostella. Toivoa sopii, että ensi viikon silmälääkärikontrollin jälkeen uskallan viimein tosissani kuntoilemaan.

Ilmassa on siis roppakaupalla uuden elämän alkua: on karkkilakkoa ja saliharrastuksen (uudelleen)aloittelua, aivan kuten tammikuussa kuuluukin. Alennusmyynneistä tehty kirjalöytö ei olisi voinut osua parempaan saumaan:

Andreas Eenfeldtin Ruokavallankumous on kirja, jonka olen jo pitkään halunnut lukea. Se ei ole vain sattunut eteen ennen Suomalaisen kirjakaupan kympin ale-koria. Oi, jos olisimme tavanneet aikaisemmin! Olisin taatusti välttynyt lipsumasta päättäväisyydestäni vältellä sokeria ja valkoisia jauhoja, siis huonoja hiilihydraatteja, kuten viime vuoden aikana pikku hiljaa pääsi käymään.

Kirjassa käydään läpi johdonmukaisesti, selkeästi ja tieteelliseen tutkimustietoon tukeutuen se kehityskulku, joka 1950-luvulta alkaen johti ehkä kaikkien aikojen suurimman ravitsemukseen liittyvän virheteorian syntyyn: uskomukseen luonnollisten kovien rasvojen vaarallisuudesta ja ylipäätään rasvojen lihottavasti vaikutuksesta. Tarina on niin uskomaton, että on vaikea uskoa sen todella pitävän paikkaansa - mutta tieteen uskottavuuden kannalta surullista on, että se valitettavasti on täyttä totta.

Muun muuassa taloudellisten ja poliittisten seikkojen, yksittäisten tutkijoiden kunnianhimon ja maineenvarjelupyrkimysten sekä amerikkalaisten terveysviranomaisten tekemien käsittämättömien päätösten myötä ravitsemussuositukset ensin Amerikassa ja myöhemmin muissakin länsimaissa ryhtyivät suosittelemaan vähärasvaista, runsashiilihydraattista ravintoa kaikille, etenkin ylipainoisille ja diabeetikoille. Vailla yhtäkään tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa todistetta alettiin väittää, että luonnollinen tyydyttynyt rasva nostaa kolesterolia, mikä lopulta johtaisi sydäntauteihin. Tätä väitettä tukevaa tutkimusta ei kirjan mukaan edelleenkään ole olemassa, vaikka rasvateoriaa kannattavat asiantuntijatkin muuta väittävätkin. Kuitenkin he ovat vaikeuksissa, jos heiltä alkaa vaatia ko. tutkimuksen nimeä, tekijää ja julkaisuajankohtaa.

Rasvansyönnin yhteys lihavuuteen on yhtä hutera ja vailla tieteellistä pohjaa. Vuosikymmeniä sitten tutkijoille tuli vain kiire keksiä, miksi kansa oli alkanut pikku hiljaa lihoa. Tehtiin havainto, että mitä parempi elintaso, sitä enemmän lihavia, joten rikkaiden tuli syödä köyhiä enemmän jotakin sellaista, joka lihotti. Keksittiin, että se oli rasva. Yhdessä samaan aikaan käynnissä olevan kolesteroli-rasva -virheteorian rakentumisen kanssa rasva tuntui luonnollisesti sopivan hyvin yhteen kaiken pahan alkuna, myös lihavuuden.

Kuitenkin jo 1800-luvun puolelta on tieteellisiä todisteita ja kokeita, joiden mukaan nimenomaan runsashiilihydraattinen ruoka ja erityisesti puhdas sokeri lihottaa ja aiheuttaa sairauksia. Niitä löytyy myös 1900-luvun puolelta, mutta sitä mukaa kun rasvateoria sai kannatusta, sitä vastustavat todisteet lakaistiin mielummin sivummalle. Mutta onko esimerkiksi Välimeren ruokavalion terveellisin osa on pasta ja leipä? Eipä tietenkään, vaan nimenomaan sen hyvät rasvat kuten kylmäpuristettu oliiviöljy, kala, pähkinät ja siemenet. Italiassakin on kansa alkanut kummasti lihoa sen jälkeen, kun länsimainen roskaruokasokerikulttuuri on sinne levinnyt. Muistan lukeneeni jostakin, että italialaiset lapset ovat jopa kärkisijoilla eurooppalaisten lasten lihavuustilastoissa - ja sen kyllä jo huomaa ainakin Rooman seudun leikkipuistoissa. Jos kakkutaikinasta tehty Kindertäytesuklaavälipala on Italiassa osa terveellistä aamupalaa, ei ole mikään ihme, että lapsirukat sen kun lihovat.

Jotakin olisi pitänyt tajuta jo siitä, että samaan aikaan kun 1980-luvulla uudet runsashiilihydraattiset ja vähärasvaiset ravintosuositukset tulivat Amerikassa voimaan, sai alkunsa amerikkalaisten surullisenkuuluisa lihavuusepidemia - jolle ei näy vieläkään loppua, päinvastoin. Yli kolmasosa amerikkalaisista on jo liian lihavia, ja on tehty ennusteita, joiden mukaan joskus 2050-luvulla Amerikasta ei löydy enää yhtään normaalipainoista, jos sama meno jatkuu.

Tiivistetysti sanoen: ihmisen elimistöä ei ole tarkoitettu käsittelemään suuria sokeri(eli hiilihydraatti)annoksia kerralla. Pieniä hiilihydraattimääriä keho kyllä käsittelee ongelmitta, mutta kun syödään runsaasti sokeria ja vaikkapa valkoista leipää, verensokeri kohoaa moninkertaiseksi siitä määrästä, jota elimistö sietää. Onneksi elimistöllä on insuliini-hormoni, joka tasaa verensokeria, mutta ei insuliiniakaan alunperin ole ollut tarkoitus erittyä niitä hurjia määriä, jota keskivertolänsimaisen ihmisen haima joutuu päivittäin erittämään. Insuliini on voimakas hormoni, ja kuten minkä tahansa hormonin liikaerityksellä, jatkuvalla insuliinihöyryissä olemisella on väistämättä vaikutuksia elimistön tasapainoon ja terveyteen. Kun veressä on paljon insuliinia, kehon rasvasolut täyttyvät ja pysyvät täynnä, jolloin esimerkiksi laihtuminen käy hyvin hankalaksi ellei mahdottomaksi.

Viime vuoden aikana taisin hetkellisesti sokaistua siitä tajuamisesta, että kuulun mitä ilmeisimmin siihen pieneen vähemmistöön ihmisistä, jonka elimistö voi lihomatta polttaa suuriakin määriä hiilihydraatteja. Olin aina ihmetellyt, miten on mahdollista että painoni on aina sama, herkuttelenpa kuinka paljon tahansa. Elimistöni taitaa vain toimia siten, että mitä enemmän se hiilihydraatteja ja energiaa ylipäätään saa, sitä nopeammin se sitä polttaa. Ihmiskunnan selviämisen kannalta on ymmärrettävää, että tällainen ihmistyyppi on vähemmistössä; minunkaltaiseni läpipaskot kuolivat aina ensimmäisinä, kun tulivat niukat ajat ja ruuasta oli pulaa. Ne selvisivät ja jatkoivat lajia, joiden elimistö varastoi tehokkaasti energiaa.

Nykymaailmassa ruuan varastoituminen on useimmille ongelma. Samoin se, että hiilihydraattipitoisen ruuan vaikutuksesta insuliinihormonin tuotanto käy jatkuvasti ylikierroksilla aiheuttaen nälänhallintaongelmia. Jos ruuassa on liian vähän täyttävää rasvaa ja proteiinia, näläntunne palaa sitäkin kautta nopeasti, ja syödään aina vain lisää. 

Hoikatkaan eivät ole turvassa sokerin vaarallisuudelta. Heille ongelmat voivat ilmaantua sitäkin salakavalammin, koska näennäisesti kroppa tuntuu olevan kuosissa. Jatkuvasti sahaava insuliinituotanto aiheuttaa terveysriskejä silti siinä missä lihavillekin.  Epämääräiset vatsavaivat, väsymys, infektiokierteet sekä tietysti monet hammasterveysongelmat voivat ja todennäköisesti johtuvatkin liiasta sokerista. Itse allekirjoitan tämän täysin: olen hammaslääkärin ongelmapotilas (olin erityisesti silloin, kun en ollut vielä kuullutkaan, että hiilihydraatteja pitäisi jotenkin vähentää), sairastelen, kärsin kroonisesta nuhasta ja selittämättömästä väsymyksestä.

Kuten todennäköisesti on tullut jo selväksi, olen hyvin innostunut Eenfeldtin Ruokavallankumouksesta. Saman asian olisi tietysti voinut ajaa se, että olisin kaivanut kirjahyllyjeni uumenista jo lukemani monet VHH-teokset. Tai sitten ei. Ehkäpä mieli on niin tyhmä, että se kaipaa aina uudelleen eri näkökulmasta vahvistusta sokerin vähentämisen hyödyllisyydelle. 80-luvulla syntyneenä olen tosin parhain esimerkki virheellisen rasvateorian ajan kasvatista. Ei mikään ihme, että aivoilla kestää aikansa, ennen kuin ne tottuvat ajatukseen, että iso osa siitä, mitä on oppinut terveellisestä ruuasta uskomaan, onkin valhetta. Voi olla, että iso osa nykysukupolvesta ei siihen totukaan eikä ikinä sitä tiedosta. Onhan meillä yhä olemassa uusimman tutkimustiedon valossa vanhentuneet ravitsemussuosituksemme ja valtakunnallisen tason asiantuntijamme, jotka edelleen puhuvat eläinrasvojen vaaroista ja hiilihydraattien terveellisyydestä.

 Diabeetikoillekin yhä vieläkin suositellaan runsaasti hitaita hiilihydraatteja (hitaasti tai nopeasti, ylhäälle se verensokeri hiilareilla kumminkin nousee ja insuliinia tarvitaan jollakin keinolla sitä alentamaan)ja vähärasvaista ruokaa. Jonkin verran toki terveet ihmiset voivat (hyviä)hiilihydraatteja syödä ja hoikemmat melko vapaastikin, mutta että diabeetikoille leipää ja halutessaan vaikka karkkia. Siinä on jotakin, jota en ole voinut koskaan käsittää. Nuorempana totuin siihen, että sokeritauti tarkoitti sokerista luopumista, mutta jossakin vaiheessa asiat muuttuivat niin, että mitä vaan sain syödä, kunhan muisti piikittää - keksittiin siis lääkehoito vaivaan, joka pysyisi useimmissa tapauksissa (2.tyypin diabeteksessa) itsestäänkin kurissa oikealla ruokavaliolla. 1. tyypin diabetes on erikseen ja siihen insuliinihoito on aina välttämätöntä, mutta ravitsemussuositukset ovat heillekin yhtä omituiset ottaen huomioon, että kyse on verensokerin säätelyn ongelmasta: suurin osa ravinnosta suositellaan koostuvan hiilihydraateista eli sokereista, kovia rasvoja vältellen.  Lääketeollisuuden rooli ei voisi näkyvämpää enää olla.

Oman karkkilakkoni kestävyydestä ei enää kuitenkaan taida olla epäilystä. Ainakin toivon mukaan en enää lipsahda kieltämättä mukavaan, mutta pettävään tietämättömyyteen tai tietämättömyyttä teeskentelyyn.