Lämmin koti, palanut pizza

Tarjoilija, pizzassani on mustat reunat!

Silloin tällöin italialaisissa pizzerioissa ja ravintoloissa käy niin, että saa eteensä reunoiltaan mustaksi palaneen pizzan. Kokonaan reunat eivät toki ole palaneet, vaan siinä on mustia, joskus laajojakin läikkiä, yleensä uunin lämmössä muodostuneissa kohoumakohdissa.

Kun näin kävi minulle ensimmäisiä kertoja, olin kauhean närkästynyt. Palanutta pizzaa, mikä amatöörimainen virhe kokilta ja ravintolalta! Nopeasti huomasin, että kohtuullisestikaan palanut pizza ei merkinnyt, että ruokailuelämys olisi mennyt pilalle, päinvastoin. Mustaläikkäinen pizza on usein vain merkki siitä, että pohja on rapeaa, hyvin paistunutta ja erinomaisen hyvin käsillä syötävää.Vastakohtana on liian pienellä lämmöllä tai liian vähän aikaa paistettu pizza, joka vääntyilee, taipuu ja lötsähtää lopulta lautaselle, kun siitä yrittää leikata käsiin sopivia siivuja ja nostaa niitä suuhun. Pizzan leikkaaminen käy työstä, jos taikina on vähänkin jäänyt pehmeäksi, eivätkä täytteet tahdo pysyä pohjan päällä.

Jos juusto on palanut, asia on toinen. Silloin pizza on pilalla, sillä italialaiseen pizzantekotyyliin kuuluu, että pohjaa paistetaan ensin pelkän tomaattikastikkeen kanssa uunissa jonkin aikaa, ja vasta lopuksi lisätään juusto ja paistetaan vielä sen verran, että juusto sopivasti sulaa ja alkaa tiristä. Juuston ollessa palanut pohjan täytyy siis jo vähintään savuta.

Näitä palaneen pizzapohjan hyviä puolia yritimme eilen oikein tosissaan pitää mielessä, kun oli aika nauttia leivinuunikoepaiston tuloksista:

Eihän se ihan pieleenkään mennyt, mutta noenmustat reunat eivät totta puhuen kovin paljon houkutelleetkaan. Keskellä pizzaa näytti jo paremmalta, vaikkei mozzarella mitenkään ideaalisti ollut sulanut vaan oli vasta matkalla kohti tirisevää, pizzamaista olomuotoaan.

Olimme toki varautuneet siihen, että ensimmäinen pizzanpaistokerta leivinuunissa tulisi menemään tavalla tai toisella puihin. Oikeastaan hyvä juttu oli jo se, että ylipäätään pääsimme maistelemaan tuotosta, sillä pahempaankin olisi voinut olla luvassa: kokonaan kärähtänyt, savustunut tai muuten vain syömäkelvoton pizza. Leikkasimme siis ronskisti palaneet reunat pois ja keskityimme keskikohtaan - niinhän sitä tehdään pizzerioissakin, jos eteensä saa palaneita pizzanreunoja. Tosin meidän tapauksessamme keskikohta jäi niin kovin pieneksi, että jos sama olisi ravintolassa tapahtunut, olisi jopa saattanut olla valituksen ja hyvityksen paikka.

Keskikohdaltaan pizza maistui ihan mukiinmenevältä, mutta kaukana siitä oli kiviuunissa paistamisen erinomaisuus. Meillä taitaa olla  vielä pitkä matka leivinuunipizzakokeiksi, eikä vähimpänä ongelma ole se, miten saada pohja rapeaksi ilman että se palaa. Ehkä salaisuus piilee paistamisalustassa, kuten pizzamaistiaisiin paikalle osunut veljeni huomautti. Käyttämämme uuninpelti ei varmaankaan ole ideaali pizzanpaistoalusta, vaan parempi olisi lätkäyttää pizza suoraan uunin pohjalle. Oikein kunnon rapeuden takaisi ehkä vasta aito arinakivi. Sellaisen kun jostakin saisi, niin pääsisi kokeilemaan. Mikään kun ei kutkuta mieltä ja makuhermoja kuin se, että jonain päivänä meillä olisi kotona mahdollisuus valmistaa yhtä hyvää (tai ainakin lähes yhtä hyvää) pizzaa kuin italialaisissa pizzerioissa. Olisi sitten yksi syy vähemmän hinguta aina Italiaan. Yksi ensimmäisistä asioista nimittäin joka reissulla on se, että on päästävä pizzalle, ja mielellään juuri niihin parhaimmiksi havattuihin suosikkipaikkoihin. Hyvä pizza on ihan parasta ruokaa, ei siitä vain pääse mihinkään vaikka kuinka yrittää.

Pizza pääsi siis eilen palamaan, mutta ainakin kotona vallitsi lämmin tunnelma kaiken sen puunpolttamisen jälkeen, joka vaadittiin uunin lämmittämiseen pizzanpaistolämpötiloihin. Kaikeksi ihmeeksi lämmitys sujui yhtä mutkattomasti kuin ensimmäiselläkin kerralla, ja hetkellisesti tunsin jo olevani kuin paraskin leivinuuninlämmityksen konkari. Kaikki nämä vuodet kylmillään seisovan leivinuunin kanssa, ja vain siksi että emme olleet ymmärtäneet sulkea liesituuletinta lämmittämisen ajaksi. Kuinka monelta savuiselta epätoivon hetkeltä ja miten paljolta tulitikkujen tuhlaukselta olisimmekaan säästyneet paremmalla tiedolla.

Vielä vuorokauden jälkeenkin leivinuunin kylki yhä hohkaa heikosti lämpöä. Keittiön lämpötila nousi kahdella asteella ja aamulla tavanomainen heräämisen jälkeinen palelu tuntui tänään huomattavasti heikommalta. Jos mahdollista, koko talo tuntuu yhtäkkiä kuin vielä vähän enemmän kodilta kuin ennen. Eläköön kodin lämpö ja palanut pizza!

Siellä se paistuu - ja palaa. Ensi kerralla ehkä kannattaa poistaa hiilet takaosasta hehkumasta, ennen kuin tyrkkää pizzan uuniin...