Uhkarohkea tienylitys ja nopeat syövät hitaat eli muutama sana italialaisesta liikennekulttuurista

Jalkakäytävä Rooman esikaupunkialueella.

Tänään sai jalankulkija olla tarkkana autoteitä ylittäessä. Helsinkiin saapunut märkien rättien puuronsakea ilmapommitus teki eteennäkemisestä hankalaa: lunta tuprusi silmiin ja näkökentän peitoksi, ja ilmeisesti sama hankaluus vaivasi autoilijoitakin, vaikka he kuivina tuulilasin takana istuivatkin. Sen verran monesti näki autoja pysähtyvän viime tingassa jarrut kirskuen ja renkaat sutien punaisiin valoihin.

Tosin säästä riippumaton ilmiö tuntuu olevan, että valoihin ei läheskään aina pysähdytä. Mistä lähtien keltainen valo on tarkoittanut sitä, että kaasu pitää painaa pohjaan jotta välttäisi häiritsevän pysähtymisen punaisiin valoihin? Ja mistä lähtien tämä kaasunapainaminen on pikku hiljaa levinnyt koskemaan myös sitä hetkeä, kun keltainen on jo vaihtunut vihreäksi?

En näköjään ole väärässä, jos tunnen autoilukulttuurin muuttuneen Suomessa viime aikoina vaarallisemmaksi. Tänään siitä luki lehdessäkin, kun Hesari kirjoitti autoilijoiden lisääntyneestä piittaamattomuudesta jalankulkijoita kohtaan. Ei anneta suojatielle pyrkivälle jalankulkijalle tietä, ei pysähdytä suojatien edessä vaikka vieressä ajava auto pysähtyy ja niin edelleen. Onpa joku laskenut odottaneensa jopa 27 autoa, ennen kuin joku viitsi pysähtyä päästämään tien yli. Ymmärrän toki hänen turhautumisensa ja muutenkin huoli suomalaisen autoilukulttuurin muutoksesta on aiheellinen, mutta silti en voinut juttua lukiessani välttyä lievältä suunpielien ylösnousulta:

Jos Italiassa joutuu odottamaan 27 auton verran ennen kuin joku antaa tietä, ollaan todella onnekkaita. Jos joku ylipäätään pysähtyy, ollaan silloinkin onnekkaita. Yleensä saat odottaa, että loputtoman tuntuinen autoletka päättyy ja tielle muodostuu nopean tienylittäjän mentävä tyhjä väli, ennen kuin olet tien toisella puolella. Sillä edellytyksellä, että todellakin olet nopea, sillä usein takana tuleva auto kiihdyttää välittömästi huippulukemiin, jos huomaa edellä olevan reilummin tilaa - olkoonkin että näkee hyvin, että suojatien kohdalla norkoilee kadunylityksen yrittäjiä.

Ja jos Italiassa lähdet luottamaan siihen, että jos kaksikaistaisella tiellä toisen kaistan auto pysähtyy, niin vierellä ajavakin pysähtyy, makaat tuota pikaa yliajettuna ojanpientareella.

Tosin Italiassa eivät kaikki ole tasavertaisia jalankulkijoina. Jos olet kaunis (nuori) nainen, todennäköisyys sille, että auto päästää sinut tien yli, kasvaa huomattavasti. Lyhyt hame ja korkeat kengät nostavat todennäköisyyttä entisestään.

Tosin näin ei käy aina, vaan ohi saatetaan päräyttää samalla vauhdilla kuin muidenkin jalankulkijoiden, sillä erotuksella että kuskin pää työntyy ulos ikkunasta, kuuluu vihellys tai pari ja kanssaihmiset saavat jännittää, pysyykö ajoneuvo tiellä vai ei.

Jos sinulla on mukanasi lapsi, tietä antavien autojen määrä lisääntyy lähes samassa suhteessa kuin kauniilla naisella lyhyen hameen kanssa, sillä naiskauneudelle heikkojen miesten lisäksi monet lapsirakkaat italialaisautoilijat heltyvät pysähtymään - ja heitä on paljon. Jos olet nainen ja sinulla on lapsi mukanasi, tien ylittäminen on tietenkin kaikkein helpointa. Kun liikumme anopin kanssa Rooman liikenteen  vilinässä, hän aina työntää minua ja lasta edellään suojatien reunalle kärkkymään, "kun sillä tavoin heti kohta joku pysähtyy".

Siinä tunnelmassa ei voi välttyä ajatukselta, että italialaisessa liikenteessä vallitsevat villit viidakon lait. Jalankulkijan kunnioittaminen vaikuttaa olevan tuntematon käsite, ja ylipäätään koko tie- ja kaupunkiverkosto on luotu siten, ettei jalankulkijolle paljon jää tilaa. Rooman historiallisessa keskustassa leveitä jalkakäytäviä ja kävelykatuja sentään kohtuullisesti löytyy, mutta on syytä löytyäkin sellaisten turistimäärien kanssa.

Esikaupunkialueilla on heti toinen meininki. Anoppilan lähikaduille kunnolliset jalkakäytävät tulivat vasta muutama vuosi sitten, siihen asti jalankulkijat olivat kävelleet autojen välissä ja vierellä missä olivat tilaa löytäneet. Kaikilla kaduilla jalkakäytäviä ei ole vieläkään, ja nekin vähät jotka ovat, ovat yleensä suomalaisen silmiin huvittavan kapeita. Keskiverto suomalaiset jokasään ilmarengaslastenrattaat eivät niillä edes mahtuisi kulkemaan, ja tiukkaa tekee silloinkin, jos kaksi hieman tukevampaa ihmistä yrittää toisiaan ohittaa. Usein jalkakäytävä myös kuitataan tien varteen asetetuilla paaluilla, joilla rajataan jalankulkijoille kuuluva kapea alue.

Italiassa kadut ovat autoja varten, piste.  Jalankulkijat kulkevat siellä missä mahtuvat ja uskaltavat, ja nopeat syövät hitaat. Jos haluat nopeasti tien yli etkä satu olemaan hemaiseva nuori nainen tai lapsen kanssa liikkuva jalankulkija, paras ja ainoa tapa on röyhkeä tunkeilu. On otettava ensimmäiset uhkarohkeat askeleet autotien puolelle, katsottava tiukasti autoilijaan päin ja osoitettava mahtipontisella käsien liikkeellä, että vakaa aikomuksesi on nyt ylittää tämä tie. Kun toinen jalkasi on jo auton renkaan kulkureitillä, on melko varmaa, että auto lopulta pysähtyy - toivon mukaan.

Nopea jaloistaan tietysti pinkaisee tien yli heti kun vähänkin rakoa autojen välille syntyy, mutta tässäkin metodissa toki piilee riskinsä. Joskus näkee myös vanhoja pariskuntia, jotka korostetun hitaasti lähtevät käsikynkkässä ylittämään tietä, ilman että juuri edes sivuilleen katselevat. On kuin he kohtaloa uhmaten ja vaaran yhdessä kohdaten lähtisivät purjehtimaan kohti myrskyä, luottaen hyvään onneen tai luojan lykkyyn.

En yhtään ihmettele, kun anoppini on viime päivinä kertonut pysytelleensä visusti kotona polveen tehdyn operaation jäljiltä. En minäkään lähtisi yhtään minnekään puolikuntoisen jalan kanssa, kun edessä olisi monta tienylitystä ja kapeilla jalkakäytävillä pujottelua.

Sikailu liikenteessä, liikennesääntöjen rikkominen ja jalankulkijoista piittamattomuus ovat aina tuomittavia, tapahtuipa niitä vähän tai paljon ja missä päin maailmaa tahansa. Silti olen onnellinen, että Suomessa asiat kuitenkin vielä ovat niin hyvin, ainakin Italiaan verrattuna. Täällä meillä keltaisia päin ajo on sentään vielä paheksuttavaa. Meillä myös jaksetaan vielä lehtiä myöten painottaa, että autoilija ja jalankulkija ovat samanarvoisia ja suuttua siitä, jos viereisen kaistan auto ei pysähdy antamaan tietä vaikka toinen auto on jo pysähtynyt.


En ainakaan ole kuullut tai huomannut, että Italiassa kovin moni näistä asioista meuhkaisi. Mutta ei me suomalaiset lakata meuhkaamasta, emmehän?