Uudenvuodenlupauksia

Viimeinen suklaakonvehti.

Kuinkahan moni on taas mennyt tekemään uuden vuoden kunniaksi lupauksia? Niitä, joita ei kuitenkaan voi pitää ja joita ei pahimmassa tapauksessa helmikuussa enää edes muista. Laihdutetaan  rantakuntoon, jätetään sipsit, opetellaan uusi kieli, ollaan parempia ihmisiä.

Oma erikoisin lupaukseni taisi olla vuoden 2001 uudenvuodenaattona tehty päätös tulla järkiini erään tietyn Roomasta kotoisin olevan miehen suhteen. Eihän meillä voisi olla yhteistä tulevaisuutta, oli eri kulttuurit, elämät ja vielä kielimuurikin. Lupauksen voidaan katsoa pitäneen tai menneen täysin mönkään riippuen siitä, mistä näkökulmasta asiaa katsoo: olemme olleet reilu viisi vuotta naimisissa ja yksissä suurinpiirtein tuosta mainitusta uudenvuodenlupauspäivämäärästä asti. Kulttuurit ovat sujuvasti sekoittuneet ja elämät kietoutuneet yhteen, ja italian kielikin on tarttunut päähäni sen verran hyvin, että kielimuurit ovat kaatuneet ajat sitten.

Tämänvuotinen uudenvuodenlupaukseni on huomattavasti suoraviivaisempi ja yksinkertaisempi - tylsän tyypillinen lupaus, mutta silti tärkeä. Ennen kuin himo iskee ja hautaan lupaukseni kaikessa hiljaisuudessa, teen siitä julkisen:

 olen ryhtynyt vuoden kestävään karkkilakkoon. Taustalla piilee vieläkin kunnianhimoisempi tarkoitusperä eli tulla toimeen ilman karkkia ja laajemminkin valkoista sokeria pysyvästi, mutta katsotaan nyt ensin, miten vuosi sujuu tai sujuuko ollenkaan.

Muutama reunaehto: karkki tarkoittaa suklaata, lakritsia ja irtokarkkeja. Keksejä, kakkuja ja leivonnaisia ei lasketa, sillä niiden pois jättäminen rajoittaisi liikaa sosiaalista elämää. En tahdo olla vieras, joka latelee kahvipöydässä vaatimuksiaan vähähiilihydraattisista, sokerittomista tai muista erikoisherkuista ilman painavaa terveydellistä syytä. Koska leivonnaiset eivät koskaan ole olleet heikko kohtani, uskon että karkkilakko vähentää mielihalujani niitä kohtaan entisestään sokeririippuvuuden hellittäessä.

Myös jäätelö ei kuulu karkkeihin, koska tiedän jo nyt, että jäätelöstä kieltäytyminen ei tulisi Italian-matkoilla onnistumaan. Toinen poikkeus on pääsiäinen ja italialaisten jättikindermunien syöminen, johon niinikään annan etukäteen itselleni luvan. Riittää enemmän kuin hyvin, jos onnistun suitsimaan lähes päivittäiset lakumaratonini ja suklaalevyherkutteluni ruokavaliosta. Kuitenkin tumma, vähintään 70-prosenttinen suklaa tulee olemaan sallittua.

Näillä ehdoilla siis mennään kohti karkitonta vuotta 2013.On oikeastaan surullista, että joudun tekemään moisia lupauksia. Pitäisi olla itsestään selvää muutenkin, että karkkien kaltaisia lisäainepommeja ei kannata suusta alas laskea. Sitäpaitsi olen pitkiä aikoja elänyt ilman karkkia, eikä edes tehnyt mieli. Riitti, kun noudatteli vähähiilihydraattista ruokavaliota tarpeeksi kauan, niin sekin ihme pääsi tapahtumaan, että keittiöni ikkunalaudalla makasi Kinder-suklaapatukka kuukausikaupalla ilman, että halutti se avata.

 Haaveilen saavuttavani saman olotilan ja mielenlujuuden uudelleen. Ensimmäinen koetinkivi tuli vastaan heti tänään lounaan jälkeen, jolloin tavanomainen suklaahimo alkoi puskea päätään ja näin pöydällä pyörivän kindermunanpuolikkaan. Miten hyvältä se maistuisikaan cappuccinon kanssa, jota parhaillaan olin juuri nauttimassa! Niin, hyvältä tosiaan, tiedän tarkalleen kuinka hyvältä. Itse asiassa tiedän erinomaisen hyvin, miltä kindersuklaa, lakritsi ja suurin osa irtokarkeista maistuu, joten miksi ihmeessä minun täytyy jatkuvasti maistaa niitä uudelleen? Miksi maku täytyy kokea jatkuvasti uudelleen?

Suljin silmäni, hörppäsin cappuccinosta ja muistelin oikein tarkasti kindersuklaan makua, miten se sulaa suussa valkoisen suklaan kohdatessa täydellisesti vaalean maitosuklaan.Toisin sanoen harjoitin tietoisen syömisen tekniikkaa, ja ihan hyvin se toimi. Kindersuklaanpuolikas on yhä keittiön pöydällä koskemattomana.

Muutama motivoiva pikkuseikka: a) Sokeri vaikuttaa insuliinituotannon kautta hormonitasapainoon, jolla on vaikutusta koko kehoon aina aivoja myöten. Alzheimerin taudissakin osasyyllisenä voi pitää liiallista sokerin syöntiä. b) Sokerinsyönti saa mielialat heittelemään, väsyttää ja aiheuttaa unettomuutta. Turha siis valittaa huonosta unesta ja vetämättömyydestä, jos samaan aikaan tyhjentää irtokarkkisäkkiä. Paitsi verensokerin heittely, mielialoihin vaikuttaa myös edellä mainittu hormoniepätasapaino. c) Sokeri tulehduttaa elimistöä, tuottaa vapaita radikaaleja eli muun muuassa vanhentaa ja estää kehoa käyttämästä täysipainoisesti hyväkseen monia ravintoaineita. Kroonisesta nuhasta kärsivälle sokeri ei siis todellakaan ole sopivaa syötävää. d) Sokeri alentaa vastustuskykyä heikentämällä valkosolujen toimintaa, jolloin ihminen altistuu sairauksille ja allergioille. Mistähän ne flunssakierteet ovatkaan saaneet alkunsa, ja allergisen nuhankin alkusyy sen kun selkenee...

Listaa sokerin haitoista voisi jatkaa vaikka kuinka pitkästi, mutta eiköhän tuo alkuun riitä. Kaivan muita haittoja esiin sitä mukaa, mitä suuremmaksi käy karkinhimo. Jossakin vaiheessa se taatusti saa kestämättömiä mittasuhteita, tunnenhan itseni ja tiedän sokeriippuvuuden voiman. Mutta kuten aina, uudenvuodenlupauksien ei pidä antaa kaatua edes mahdolliseen repsahdukseen vaan jatkaa entistä ponnekkaammin valitulla tiellä.

Kohti vähempisokerista uutta vuotta siis. Vaikka alussa moitinkin uudenvuodenlupauksia siitä, että ne unohdetaan yleensä jo ennen helmikuuta, ei oma lupaukseni tietenkään kuulu samaan sarjaan (niinhän ne kaikki sanovat...). Yritys ainakin on kova ja motivaation tai tiedon puutteeseen ei pitäisi hankkeen kaatua. Lupaan raportoida vuoden varrella tunnelmista, tuloksista ja myös mahdollisista repsahduksista. Onnea ja päättäväisyyttä myös muille lupauksia tehneille!