Elohopeamozzarella, hevosenlihalasagne ja muita ruokakulttuurimme mustia aukkoja

Kotitekoinen lasagne, ilman hevosenlihaa.

Valmislasagnekohu jatkuu.  Englannissa, perinteisessä hevosurheilumaassa, kovin kohistaan lasagnesta löytyneestä hevosenlihasta, ja ymmärtäähän sen. Asia kuulemma on hiema sama, jos Suomessa löytyisi koiranlihaa kananugeteista.

Se, että eineslasagnesta löytyy jotakin mitä siellä ei pitäisi ainesosaluettelon perusteella olla, ei kuitenkaan ole minulle  mikään kovin suuri yllätys. Sama asia koskee mitä tahansa einesruokaa ja varsinkin ylikansallisten yhtiöiden tuottamaa. Näinä ruokaskandaalien päivinä ei yllätä enää mikään.

Mutta kuka pakottaa syömään valmislasagneja? Milloin me ihmiset tajuamme, että lajillemme ominainen ruoka ei löydy kaupan eineshyllystä, vaan vihannesosastolta, tuorelihatiskiltä, käsittelemättömien, jalostamattomien ja ainesosaluettoltaan korkeintaan parin sanan pituisten ruoka-aineiden parista?

Tosin tämäkään ei aina takaa mitään, ainakaan jos ollaan Italiassa. Erityisen ongelmallinen tuntuu olevan mozzarella di bufala eli puhvelinmaitomozzarella, joka harmi vain sattuu olemaan lempiherkkuani:

Siihen liittyen isompia ja pienempiä skandaaleja putkahtelee esiin vähän väliä. Itse muistan näitä tapahtumia ainakin vuodesta 2008 lähtien, jolloin puhuttiin myrkyllisen dioksiinin saastuttamista mozzarellajuustoeristä. Sen jälkeen on elintarviketurvallisuusvirasto löytänyt kyseisestä juustolaadusta ainakin salmonellaa, elohopeaa ja muista raskasmetalleja.

En muista enää tuotemerkkejä, mutta sen muistan, että puhvelinmaitomozzarellan syönti tuntui pitkään arveluttavalta. Oleskelimme 2008 skandaalin aikaan hieman pitempään Roomassa, ja sitä oli kovin mielenkiintoista seurata. Kaupoissa mozzarellatiskit pullistelivat täytenä, kun monet pelkäsivät juuston ostamista. Appeni kyllä kantoi mozzarellapalleroita ruokapöytään kuten ennenkin, ja hänen asenteensa asiaan tuntuikin olevan käytännönläheinen: Italiassa ruokaskandaaleja kyllä riittää, ja jos jokaista alkaa pelkäämään, ei pian voi syödä mitään. Anoppini asenne oli lähes yhtä rohkaiseva: johonkin sitä kuitenkin kuollaan, mutta tuskin kuitenkaan mozzarellaan.

Ei mozzarellaan kuolekaan, mutta siihen voi kuolla, jos vuosikausia syö raskasmetalleja sisältävää mozzarellaa tai muuta ruokaa. Ainakin terveys voi mennä ja sitä mahdollisesti seuraavan ennenaikaisen kuoleman voi laittaa ruuan piikkiin. Itse asiassa hyvin, hyvin monet meistä kuolevat, koska ovat koko elämänsä syöneet vääränlaista ruokaa kuten pakastelasagneja ja hillomunkkeja. Ei siksi, että niissä olisi hevonsenlihaa, elohopeaa tai salmonellaa vaan koska niissä ei ole mitään, mitä ihminen tarvitsee ja aivan liikaa sitä, mikä on haitaksi. Ruoka todellakin voi tappaa aiheuttamalla elintasosairauksia ja tulehdustauteja kuten syöpiä, sydän- ja verisuonitauteja, lihavuutta, diabetesta.

Sitä ei vain tule useinkaan ajatelleeksi, kun tekee päivittäisiä valintoja ruokakaupassa ja lautasen edessä. Johonkin me kuitenkin kuolemme, se on totta, mutta on aivan eri asia kuolla viisikymppisenä, pitkään sairastelleena, ylipainoisena sydäntautipotilaana kuin kahdeksankymmentävuotiaana, kun on ensin saanut elää täysipainoisen, energisen ja terveen elämän.

Terveellisinkään ruoka ei takaa tervettä ja pitkää elämää, mutta sikäli kun emme tiedä, mitkä kortit olemme käteemme saaneet, on parasta ottaa varman päälle ja ainakin yrittää minimoida riskit.

Hevosenlihakohu on pistänyt ainakin minut ajattelemaan. En ole ennenkään ollut mikään einesruuan ylin ystävä, mutta tämän myötä viimeisetkin tuttavallisuuden rippeet karisivat. Jotenkin kun vielä tuntuu, että tämä ei suinkaan ole ainoa epäkohta ruuantuotannossa. Mistä sitä tietää, missä muissa elintarvikkeissa piilee näitä mustia aukkoja, joista emme tiedä mitään?

Puhutaan, että hevoset olisivat peräisin romanialaisilta rikollisjärjestöiltä, seikka joka avaa silmiä toiseenkin suuntaan: missä olosuhteissa, miten ja millä kärsimyksen määrällä nekin hevoset ovat päivänsä päättäneet? Jos emme edes tiedä, että lasagnessa on hevosenlihaa, mitä me voimme tietää hevosten kuljetus-, lopetus- ja elinolosuhteista, puhumattakaan siitä mitä ne ovat saaneet syödäkseen ja millä antibiooteilla niitä mahdollisesti on elämänsä aikana piikitetty?

Eiköhän jätetä valmislasagnet tiskiin ja valita tästä lähtien luomulihaa ja puhdasta, käsittelemätöntä ruokaa. Sillä tiellä olenkin jo, tosin masentavan alussa vielä, mutta ehkä juuri siksi tällaisia skandaaleja tarvitaan: herättelemään ja avaamaan silmiä sille, ettei suusta menisi alas sentään ihan mitä vain. Mustia aukkoja on ruokakulttuurissamme jo ihan liikaa.