Signore e signori, kuppikakkuja olkaa hyvä!

Porkkanakuppikakkuja.

Harvoin kiinnitän huomiota iltapäivälehtien lööppeihin, sillä niiden tarkoitushakuisuuden tuntien mehevimmänkin otsikon takana on yleensä laiha uutinen. Eilen jäin kuitenkin miettimään näkemääni lööppiä, joka julisti hiihtoladuilla vallitsevan suoranaisen sodan. Tappouhkauksia ja mitä kaikkea kamalaa. Lööpin perusteella ei kohta uskalla lähteä hiihtämään ollenkaan!

Lehti jäi ostamatta, joten uutisen sisältö ei selvinnyt tarkemmin. Hiihtolenkkikin jäi väliin, koska lämpötila nousi viiteen plusasteeseen ja lumi hupeni silmissä.

Tappouhkauksia ei ladulla ole tullut vastaan eikä muutakaan ikävää käytöstä. Jotkut sekoilevat suunnan kanssa ja hiihtävät vastaantulevan ladulla, mutta siitäkin selvitään yleensä kohteliaisuudella ja joustamisella. Joskus jolkottaa koira vastaan, mutta ei hiihtäjän maailma siihenkään lopu. Niin kauan kuin koira ei käy kiinni lahkeeseen, minun puolestani se saa kävellä missä haluaa - toki omistajan toivoisi olevan sen verran fiksu, että pitää sen tassut poissa latuja tallomasta, kuten myös omat jalkansa.

Tähän mennessä ikävintä käytöstä olen ladulla tavannut yllättävältä taholta:

Pari päivää sitten saavutin kaksi noin kymmenvuotiasta tyttöä, jotka hiihtivät rinnakkain eli molempien suuntien ladulla eli myös ohituskaistalla. Pian he pysähtyivät kokonaan, ja huutelin takaa, että tulossa ollaan - asialliseen ja ihan ystävälliseen sävyyn totta kai.

Ohitusladulla seisova ei tehnyt elettäkään siirtyäkseen enkä totta puhuen ollut varma, kuunteliko tai kuuliko hän edes. Kun olin pari kertaa rykinyt ja huudellut, edelläni seisova tyttö kääntyi laiskasti katsomaan ja aika ilkeästi mulkaisikin. "Hei, toi sanoo sulle jotain", hän informoi kaveriaan. Kaveri hypähteli muutaman hiihtoaskeleen eteenpäin, jotta pääsin pujottelemaan ohi heidän välistään.

Mikäs siinä, matka pääsi jatkumaan ja tytöt ehkä tajusivat, etteivät ole ainoita hiihtäjiä aurinkoisella keväthangella. Korviini jäi kuitenkin kaikumaan eräs sana. En tiennytkään olevani toi. Mieluummin olisin vaikka täti, niin kauhealta kuin sekin kolmekymppisen korvissa kuulostaa teini-ikäisten suusta. Mutta olisihan kielessämme vaikka mitä muitakin sanoja, kuten hän. Hiihtäjä, nainen, rouva ja ohitse haluava olisivat myös hyviä vaihtoehtoja, puhekielessä tuo-pronominilla ryyditettynä. Ihan mitä vain, kunhan ei toi - toi tuossa mikä lie.

No, mummo olisi ollut ehkä melkein yhtä paha.

Suomen puhekieli on puhutteluasioissa todella köyhä. Toi ja se -sanoja käytetään kuvaamaan kaikkia ja jokaista, josta puhutaan. Hän-pronomini on varattu koirista ja joskus pienistä vauvoista hellittelymielessä puhuttaessa. Se on todella sääli, sillä onko kenestäkään muka kiva kuulla itseään puhuteltavan toina tai senä?

Siksi minusta on aivan ihastuttavaa kuunnella, kun kaksivuotias tyttäreni keskustelee isänsä kanssa ihmisistä. Jos hän näkee vaikkapa joukon ihmisiä odottamassa bussia pysäkillä, hän saattaa kysyä: Cosa fanno i signori? eli mitä herrat tekevät? Tai jos jossakin on oikein tyhjää: Dove sono i signori? eli missä herrat ovat? Jos hän näkee naisen lapioivan lunta, kommentti voi kuulua: la signora spala la neve eli rouva tekee lumihommia.

Italian kielessä sanat signore ja signora  eli herra ja rouva eivät ole vanhentuneita ja/tai yläluokkaisia nimityksiä(ja signorina eli neiti kun on nuoremmasta naisesta kyse), vaan aivan käyttökelpoinen, elävä ja ennen kaikkea kunnioittava tapa puhua ihmisistä. Toki on muitakin sanoja kuten la gente eli väki/ihmiset, mutta se on yleistävämpi ja kasvottomampi sana.

Voi, kun suomessakin olisi jokin vastaava sana kuin signori! Jos opetan lapseni käyttämään kaikista ihmisistä sanoja herra ja rouva, voi olla että aika pian joku keksii häntä siitä kiusata, tai ainakin melkein. Täti ja setä ovat ehkä lähimpänä vastaavaa, mutta niissä minua on aina häirinnyt sekoittuminen sukulaisuussuhteisiin, plus että ne vaan ovat niin armottoman vanhentavia!

Italiassakin voidaan puhua sedistä ja tädeistä ( zio e zia), mutta yleensä pelkästään kun on kyse tutuista, ystäväpiiriin kuuluvista ihmisistä. Esimerkiksi minun tai mieheni ystävät voivat kaikki olla tätejä ja setiä lapselleni, mutta bussissa istuva nainen on kyllä ihan selkeästi signora eikä mikään täti.  Ainakaan hän ei ole toi.

Tänään Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivänä sopii pohtia, minkälaiseen puhuttelukulttuuriin lapsemme opetamme. Minä en ainakaan haluaisi, että oma lapseni puhuttelee yhtään ketään itseään vanhempaa toiksi. No, kyse on tietysti myös käytöstavoista ja sävystä, jolla puhutellaan, mutta sanavalinnat tekevät paljon. Mieluummin rouvitellaan tai täditellään vähän liian nuoria kuin vilkaistaan yrmeästi päin ja sihaistaan hampaidenvälistä: toi tossa puhuu kai sulle jotain.

Sopivasti Kalevanlanpäivää juhlistamaan saapui tänään postissa Sanna Kiisken uusi kuppikakkureseptikirja Ihanat kuppikakut, ja kokeilin heti yhtä reseptiä (sitä, jonka aineet löytyivät kaapeista).

Porkkanakuppikakuista tuli niin hyviä, että tekee heti mieli kokeilla muitakin! Erityisesti raakakuppikakkujen teko kuulostaa kiinnostavalta, eivätkä Kinder-kuppikakutkaan yhtään hassummilta.

Minunlaiselleni laiskalle leipojalle, jonka mielestä oikeiden kakkujen teko tuntuu hiukan liian vaivalloiselta ja mahtipontiselta, kuppikakut voisivat olla juuri se oikea väylä toteuttaa silloin tällöin heräävää leipomisen tarvetta. Ne syntyvät jotenkin kuin käden käänteessä, ilman että varsinaisesti tuntuu että olisi ryhtynyt leipomaan.

PORKKANAKUPPIKAKUT (12-15 kpl)

2 kananmunaa

50 g voita

2 dl sokeria

2 dl porkkanaraastetta

2 dl vehnäjauhoja

1 tl soodaa

1 tl leivinjauhetta

2 tl kanelia

1 tl vaniljasokeria

Kuorrute:

50 g voita

100 g maustamatonta tuorejuustoa

4 dl tomusokeria

2 tl vaniljasokeria

Sulata voi ja anna jäähtyä. Sekoita munat ja sokeri, lisää porkkanaraaste. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lopuksi lisää jäähtynyt voisula ja sekoita. Lusikoi taikina paperivuokiin ja paista 175 asteessa 15-20 minuuttia. Kuorrutus: Vaahdota tuorejuusto ja pehmeä voi kevyesti, lisää sokerit ja sekoita. Kuorruta kakut vasta, kun ne ovat hyvin jäähtyneet.