Kasvispropagandaa

Munakoisoannos pannulla.

Laskin juuri, että lapseni on kohta kuukauden kestävän Italiassa oleskelun aikana syönyt noin 15 sisäfilepihviä. 4-5 kertaa viikossa punaista lihaa, emmekä edes ole karppaajaperhe. Ja joka ikinen päivä, kun pihviä ei ole lapsen eteen tarjottu, ukki muistaa valittaa, että eikö sille lapsiraukalle anneta mitään kunnon syötävää.

Pastalautanen ja pala parmesan-juustoa eivät siis riittäisi ateriaksi. Kuten eivät myöskään makrillitölkki ja porkkaraaste, jauheliha-kasvisrisotto tai kalapuikot ja lohkoperunat. Joka ikinen päivä pitäisi olla sitä pihviä, ja aina parempi jos kaksi kertaa päivässä.

Kotioloissa lapsi syö pihviä noin kaksi kertaa kuukaudessa, punaista lihaa jauhelihan muodossa pari kertaa viikossa. Mummolassa jääkaappin vain ilmaantuu päivittäin uusi pihviannos, ja koska emme raaski olla käyttämättäkään ukin varta vasten lapsenlapselle ostamia lihoja, paistamme ne tytölle.

Pihviyliannostus on itsellänikin lähellä. Riittää, että syö pihvin kahtena iltana peräkkäin, niin kolmantena ei varmasti tee enää mieli. Varsinkin, kun iltalukemisena on Colin Campbellin The China Study:

Kokonainen kirja täynnä tutkimustietoa siitä, kuinka eläinproteiini on kaiken pahan alku ja juuri ihmiskunnan sairauksien ja pahoinvoinnin synnyssä. Ei siis pelkästään punainen liha, kuten tähän asti on varoiteltu, vaan myös maitotuotteet, vaalea liha, jopa kala ja kananmuna.

En ole vielä päässyt kirjassa kovin pitkälle, joten en osaa kommentoida sitä syvällisemmin. Kirjan viesti on kuitenkin jo ensivilkaisulla selvä: välttäkää eläinproteiinia niin paljon kuin voitte ja ryhtykää vegaaneiksi, niin elätte pitkään ja terveinä. Ellette ryhdy, toivottakaa tervetulleeksi sairaudet ja niiden suurentuneet riskit ja lyhentynyt elinikä.

Onhan tämä nyt aika sekavaa. Toisaalla sanotaan, että pelkällä valaanlihalla ja -rasvalla elävät eskimot ovat huipputerveitä, toisaalla hehkutetaan kasviksia ja kalaa syöviä okiwanalaisia, ja vähähiilihydraattiset dieetteilijät esittelevät proteiini-ja kasvisvoittoisen ruokavalion ihmeitätekeviä vaikutuksia terveyteen. Ja sitten on The China Study, joka teilaa kaiken eläinproteiinin. Mitähän sitä enää uskaltaa syödäkään?

Yksi asia on joka teoriassa vankkumaton, nimittäin käsitys kasvisten terveellisyydestä. Ei siis voine olla mahdollista mennä kovin paljon harhaan, jos syö kasviksia niin paljon ja monipuolisesti kuin pystyy. Se, mitä siihen oheen ottaa, on jokaisen oman harkinnan ja tiedon tai tietämättömyyden varassa. Itse en ainakaan kalasta ja kananmunasta luovu, enkä ainakaan ihan heti myöskään kuukausittaisesta luomulihapihvistänikään.

Anoppilan-vierailuiden päivittäisestä pihvinsyönnistä voin kyllä helposti luopua, mutta ihan jo kohteliaisuuden vuoksi taidan kuitenkin syödä täällä lihaa ainakin kerran viikossa. Kotona voi sitten palata omiin rutiineihin - myös lapsen osalta.

Mutta on The China Study varmasti ihan oikeilla jäljillä. Lihansyönnin vähentäminen tai ainakin sen laadullinen parantaminen olisi paikallaan useimmille länsimaalaisille. Kukaan ei tarvitse ravinnokseen kananuggetteja, ihmisten ruuaksi kelpaamattomista jämälihoista jauhettuja hampurilaispihvejä tai edes päivittäistä pihviä. On ihan varma, että sellaisella eläinproteiinilla riskit sairastua elintasosairauksiin moninkertaistuvat.

Maailmassa on vain liian paljon ihmisiä, jotka ajattelevat appiukkoni tavoin eli eivät näe pelkistä kasviksista koostuvaa ruokaa täydellisenä ateriana. Vaikeaa se on minullekin. Vaikka en kaipaa lihaa läheskään joka aterialla, olen tottunut ajattelemaan, että jotakin eläinproteiinia pitää silti olla mahdollisten kasvisproteiinien palkokasvit jne) lisäksi. Vaikka juustoa, kalaa tai kananmunaa. Ja välillä luomulihaa.

Saa nähdä, olenko tätä mieltä vielä sen jälkeen, kun olen tarkemmin perehtynyt Campbellin teokseen. Toisaalta, pitäisi olla melko vakuuttavaa ja vedenpitävää tietoa, että luopuisin kalasta tai aamiaismunakkaastani, ruokavalioni proteiinikulmakivistä.

Sitten on vielä se hankalin kysymys ruokaalaittavan äidin näkökulmasta: Miten saada lapsi syömään tarpeeksi kasviksia jos ne olisivat ainoat ruokaympyrän ruoka-aineet, joita saa käyttää? Ainakin meidän lapsemme jäisi aliravituksi alta aikayksikön. Joka kerta, kun lapsen saa maistamaan uutta kasvisruokaa ja jopa tykkäämään siitä, on iso juhlahetki. Miksiköhän samaa ongelmaa ei ole koskaan karkkien tai uutuussuklaiden kanssa??

Viimeisin juhlahetki koettiin muutama päivä sitten, kun kannoin pöytään ensimmäistä kertaa näitä paistettuja munakoisoja:

Resepti on syytä jakaa, sen verran sutjakkaasti viipaleet katosivat lapsen suihin. Onhan ne toki friteerattu, mutta sentään ekstraneitsytoliiviöljyssä. Lisäksi viipaleet valmistuvat parissa minuutissa, joten öljyä ei tarvitse edes kuumentaa kauan. Maku on pehmeän mieto ja suuntuntuma muistuttaa hiukan ranskalaisia. Ehkä siinä menekin salaisuus!

PAISTETUT MUNAKOISOVIIPALEET (4 hengelle)

2 pientä munakoisoa

2 kananmunaa

jauhoja

korppujauhoja

suolaa

oliiviöljyä paistamiseen

Pese ja viipaloi munakoisot noin sentin paksuiksiksi viipaleiksi. Riko munien rakenne rikki syvällä lautasella ja lisää niiden joukkoon vajaa teelusikka suolaa. Laita toiselle lautaselle jauhoja ja kolmannelle korppujauhoja. Pyörittele munakoisoviipaleet ensin jauhoissa, sitten munaseoksessa ja lopuksi korppujauhoissa. Paista viipaleet öljyssä miedolla lämmöllä minuutti tai pari per puoli, kunnes pinta on kullanruskea.