Melukyläjuhlaviikko

Melua huvipuistossa.

Kuvitelkaa tilanne, jossa keskellä suomalaista tiheään asuttua kaupunginosaa pidettäisiin diskojytäkonsertti volyymit kaakkoon -voimakkuudella joka ilta kello 21-23.30? Voisin kuvitella, että lakipykäliin, yleiseen järjestykseen ja iltahiljaisuuteen vedoten konsertit laitettaisiin melko pian loppumaan. Taitaahan joku laki Suomessa jo ollakin, joka rajoittaa konserttien pituutta ja äänenvoimakkuutta.

Täällä roomalaisessa asumislähiössä syyskuun ensimmäiset 10 päivää sen sijaan kuluvat jokailtaista diskojytäkonserttia pakkokuunnellen. Meteli alkaa tasaisen varmasti iltayhdeksän maissa, juuri kun olisi aika alkaa rauhoittua ja hiljentyä kohti nukkumaanmenoa:

Musiikin pakkosyöttö on peräisin korttelijuhlien kunniaksi pystytetystä minihuvipuistosta. Pari karusellia pikkulapsia varten, törmäilyautorata ja pyörivää sekä keinuvaa lautasta muistuttava päänsekoituslaite ovat kyllä toiminnassa jo iltakuudesta asti, mutta jostakin älyttömästä syystä hermojasärkevä, tärykalvoja rääkkäävä ja sydämeen asti väräjävä jytäjumputus alkaa soida vasta lähellä nukkumaanmenoaikaa.

Anoppilasta huvipuistoaukiolle on matkaa  reilut sata metriä, ja italialaisen olematon äänieristys huolen siitä että musiikki kuuluu erinomaisen selvästi korviin, vaikka ikkunat olisivat kiinni. Erityisen selvästi se kuuluu silloin, kun painaa pään tyynyyn ja yrittää nukkua. Tum tum tum tum, välillä nopeampaa, välillä hieman hitaampaa pikajunarytmiä.

Oikein väsyneenä tasaiseen taustajytkeeseen ehkä voisi jopa nukahtaakin ja suhtautua käänteisenä unilääkkeenä, mutta pumppaamista säestää erittäin häiritsevä taustaääni. Koska kyseessä on juhla, paikalla on jonkinlainen tunnelmannostattaja, joka kannustaa ja innostaa ihmisiä laitteisiin ja erityisesti kokeilemaan hurjaa päänsekoituslaitetta. En kuule sisälle asti onneksi ihan tarkkaan sanoja (enkä varmasti viitsi mennä paikan päälle niitä kuuntelemaan), mutta jotakin tähän suuntaan ne ovat: "Hei nyt kaikki tänne jotka uskaltavat! Maailman mahtavin huvipuistolaite on täällä! Kenen pää kestää tätä pyöritystä? Nyt juhlitaan!"

Mikrofoniin puhuvan juontajan ääni ylittää desibeleissä itse laitteenkin jumputuksen. Ehkä osana "juhlatunnelmaa", ehkä viallisista laitteista johtuen, miehen ja musiikinjytkeen ääni ehkä noin kerran tai pari minuutissa nousee äkisti vielä ylemmäs kaakkoon, ja silloin kuulostaa sisälläkin siltä kuin metelin alkulähde olisi aivan korvien juuressa.

Eikä kukaan valita. Olen tiedustellut muutamilta paikallisilta, pitävätkö he tosiaan tästä iltametelistä ja miten ylipäätään on mahdollista, etteivät edes tien toisella puolella asuvat ihmiset ole tyytymättömiä moiseen iltarauhan häiriöön - joka kuitenkin kestää 10 päivää.

Vastaukseksi olen saanut epämääräisiä olankohautuksia ja asian kuittaamista sillä, että onhan nyt juhla. Näin on aina juhlittu, meteliä on aina ollut ja sillä hyvä. Anoppini myönsi, että ei hän varsinaisesti jumputuksesta nauti, mutta sietää sitä sillä varjolla, että ainakin nuorilla on hauskaa.

Minun teoriani on, että nuoret ovatkin ainoita, jotka nauttivat. Kaikki yli 25-vuotiaat ja työssäkäyvät pitävät julkista iltadiskoa häiritsevänä, mutta eivät viitsi valittaa koska luulevat olevansa ainoita.

Tai sitten olen vain täysin väärässä, koska olen suomalainen. Ehkä italialaiset ihan oikeasti tykkäävät tällaisesta myöhäisestä metelistä tai ainakin ottavat sen vastaan ilman vastalauseita. Jotakin sen suuntaista antaa ymmärtää Santa Maria delle Molen korttelijuhlan luonne ylipäätään: Kansa alkaa valua piazzalle vasta iltayhdeksän jälkeen, ja vasta silloin siellä alkaakin kunnon ohjelma. Pari konserttia on jo kuultu, lisää on luvassa viikonloppuna ja eilen vuorossa oli Miss Santa Maria delle Mole -kilpailu.

Ääntä ei puutu niistäkään, kuinkas muuten. Piazza sijaitsee anoppilastani noin kolmensadan metrin päässä, toisessa suunnassa kuin huvipuistoaukio, ja kyllä sieltäkin ääni kuuluu ihan kiitettävästi terassille asti. Esimerkiksi konsertteihin ei tarvitse vaivautua paikalle ollenkaan, sillä musiikki kuuluu aivan selvästi kotiinkin asti, juuri sopivalla voimakkuudella ja sanoistakin saa selvää. Missikisaselostus sentään ei kuulunut, mutta eipä tuo juuri haitannut.

Italialaisten seassa juhlahumussa ollessani tunnen itseni erilaisemmaksi kuin ehkä koskaan. Siinä missä kaikki muut näyttävät nauttivan ja rentoutuvan liian suurella pauhaavien kaiuttimien, ihmisiä kuhisevien ruokakojujen, väenpaljouden, ruokakojuautojen jäähdyttimistä nousevien pakokaasukatkujen ja yleisen hälinän keskellä, minä kärsin ja odotan vain sopivaa hetkeä lähteä kotiin.

Appivanhemmilleni juhlaviikko on kiva piristys arkeen ja he kuvittelevat varmasti minunkin tykkäävän, ja etenkin lapsenlapsensa. He haluaisivat mennä mukaan juhlaan joka ikinen ilta, mutta minä sen kun keksin tekosyitä, ettei tarvitsisi ihan joka ilta mennä. Hyvä ja ihan oikeakin tekosyy on se, että kolmevuotias lapsi ei mitenkään jaksa joka ilta valvoa yli yhteentoista.

 En tosin tiedä, ottavatko italialaiset tätä tekosyytä tosissaan - italialaisilla lapsilla kun tuntuu olevan ihan oma rytminsä. Iltakymmeneltä leikkipuistot ovat täysimmillään, ravintoloissa lapset istuvat pirteinä myöhäistä illallista ja näin juhlan aikaan tuttipulloväki vaeltaa isompien mukana piazzalle missikisoja katsomaan kello 23. En tiedä, milloin he nukkuvat ikäkautensa vaatimat 12-13 tuntia vuorokaudessa, sillä oletan, että ainakin osalla pikkulapsista on arkena päiväkotiinmeno aamulla edessä.

Diskojumputuksen, missikisojen ja puoliastomien naisten kuvilla peitettyjen huvipuistolaitteiden keskellä on välillä vähän vaikea muistaa, että kyseessä on uskonnollinen juhla. Kyläjuhlissa juhlitaan kaupunginosan suojelupyhimystä, Santa Mariaa. Mutta onneksi italialaiset eivät ole niin pikkutarkkoja, vaan sekoittavat iloisesti maallista ja taivaallista - tai sitten vain minä jäykkään ja hartaaseen luterilaisuuteen tottunut en vieläkään ymmärrä, että pyhiäkin asioita voi ja pitää juhlia iloisesti ja ennen kaikkea iloisella musiikilla, ei millään hautajaisurkusoittotunnelmalla.

Jos ihan tarkkoja ollaan, juhlan uskonnollista luonnetta pidetään kyllä tasaisin väliajoin esillä. Seurakunta on painanut esitteitä ja juhlaohjelmia, joissa kerrotaan juhlamessujen alkamisajat, kerrotaan Neitsyt Mariasta ja muistutetaan, miten tärkeää on olla vaipumatta epätoivoon vaan pitää mielessä Jumalan armo ja ihmeteot sekä toivo, jonka Hän on meille antanut.

Eilisen iltaohjelman alkaessa piazzalla juontaja ei myöskään unohtanut Neitsyt Mariaa. Sen jälkeen kun pappi oli pitänyt lyhyen puheen, juontaja kaiken muun hehkutuksen ja tunnelmannostatuksen lomassa muisti myös Mariaa, kesän hittipoppibiisin raikuessa taustalla: "Naiset ja herrat, tämä juhla on paitsi teidän, myös ja ennen kaikkea pyhän Neitsyt Mariaaaaaan!"

Ja sitten taas jumputettiin puoleenyöhön asti.