Suomi-tuliaisia

Suomi-ruokaa.

Aamupalaksi ruisleipää ja raejuustoa, päivälliseksi pannulla paistettua makkaraa ketsupilla, jälkiruuaksi Fazerin sinistä, Porvoon lakua ja Halvan salmiakkia. Ja kyllä maistuu hyvälle! Olemmeko Suomessa vai Italiassa?

Makkaran huomioon ottaen on selvää, että Italiassa. Suomessa en syö grillimakkaraa kuin kerran kesässä, mutta kun on kohta kaksi kuukautta putkeen syönyt päivittäin pastaa, pastaa ja pastaa, tapahtuu ihme:

 Tavallisesti vieroksumani makkara alkoi tuntua yhtäkkiä maailman ihanimmalta ruualta, kun mieheni kaikeksi yllätyksekseni sen kaivoi Stockmannin muovikassista saapuessaan perjantaina Helsingistä Roomaan.


Vähän Suomi-tuliaisia, hän sanoi ja kaivoi kassista myös Oululaisten jälkiuuniruisleipäpaketin. Saman tien unohtuivat niin pizza bianca kuin pasta ja pihvit, ja muutaman ihanan päivän ajan ruokavalioni on laitettu aivan uuteen uskoon. Miten hyvältä voikaan maistua ruisleipä juustolla ja paprikasiivulla, kun tietää että ruisleipäpaketin loputtua tilalle ei saa uutta?

Perjantai-iltana anoppilassani katsottiin ihmeissään, kun kieltäydyin täytetyistä oliiveista ja scaloppina al limonesta ja täytin lautaseni oliiviööjyssä käristetyillä grillimakkaranpuolikkailla, ketsupilla ja ruisleipäviipaleilla.

Tänään sateista iltapäivää on vietetty Fazerin sinisellä "lohduttautuen". Kesä vaikuttaa olevan lopullisesti ohi, kun viikonlopun kestänyt helteiden paluu on vaihtunut kylmään tuuleen, sateeseen ja reilun 20 asteen koleuteen. Anoppi puhuu jo talvesta ja kaivaa esiin untuvapeittojaan, appi pukeutui aamulla villapaitaan ja yksi jos toinenkin aivastelee.

En kyllä yhtään ihmettele, että italialaiset vilustuvat heti kun kesähelteet ovat ohi. 20 asteen lämpötilassa pukeudutaan heti kuin pahimmilla syyskeleillä, ja kun aurinko tulee esiin on taas kauhean kuuma, ja sitten hikoillaan. Ja taivaan mennessä pilveen tulee heti kylmä. Otolliset olosuhteet vilustumiselle.

Kesän loppuminen on aina vähän surullista, vaikka eihän siinä mitään kovin kauheaa oikeastaan ole. Vuodenaika vain vaihtuu, ei sen kummempaa. Ja seuraava kesä tulee kuitenkin ennen kuin edes huomaammekaan.

Vuodenajan vaihtumisen aikaa Italiassa viettäessäni olen tehnyt tärkeän huomion, joka oikeastaan on vain vahvistus jo tiedetylle: Italiassa kesän vaihtuminen syksyyn ei ole ollenkaan niin dramaattinen kuin Suomessa. Ihmiset toki saattavat suhtautua siihen dramaattisemmin täällä, vaikka ei siihen olisi edes syytä. Kaikki nimittäin tapahtuu pehmeämmin, portaittain ja hitaammin. On suuri ero, loppuvatko (mahdolliset) helteet heinäkuun lopussa vai syyskuun lopussa vai peräti myöhemmin. On paljon mukavampaa tietää, että lämpöä riittää vielä monta viikkoa ja on aina mahdollista, että se palaa vielä juuri kun sitä vähiten odottaa. 

Suomessa ainut lohtu on mahdollinen lämmin syksy, joka tarkoittaa lähellä 20 astetta pyöriviä päivälämpötiloja. 30 asteeseen ei päästä koskaan elokuun jälkeen, se on varmaa. Täällä Roomassa sen sijaan vielä viikko sitten nautittiin 33 asteesta ja hikoiltiin uima-altaalla.

Mutta puolensa kullakin. Italiassa oleskelu on tehnyt tehtävänsä ja odotan jo ihan innolla kirpeää syyssäätä, raikasta ilmaa ja 10 lämpöastetta - italialaista talvea siis.

Ja niin kauan kuin ruisleipäpaketti riittää, voin valmistautua kotiinpaluun myös ruokavaliollisesti - vaikka en ruisleipää kuten en leipää ylipäätään paljon kotona koskaan syökään. Toinen makkarapakettikin makaa vielä koskemattomana anoppilan jääkaapissa, enkä ihan heti sitä varmaan avaa.

Rajansa kaikella, myös Suomi-tuliaisten uutuudenviehätyksellä.