Zoomarine Roma - delfiinejä, pingviinejä ja puoli Italiaa

Aurinkotuoleja silmänkantamattomiin.

Miltä kuulostaisi helteinen kesäpäivä vesipuistossa? Ajatuksena mukava ja kiva, mutta Italiassa kun ollaan, mukavuus saattaa suomalaisella tyssätä jälleen kerran samaan asiaan: joka paikassa on liikaa väkeä.

Lintsilläkin saa kesäisin jonottaa, mutta se ei ole mitään verrattuna viime torstaiseen käyntiin Rooman Zoomarine- eläinvesipuistossa. Esitteen mukaan puistoon mahtuu kerralla noin 8000 henkilöä, mutta luulenpa että portteja ei suljettu vielä tuplamääränkään ylittyessä.

Olimme paikalla puolisen tuntia aukeamisen jälkeen, mutta jo parkkipaikalla odotti kaaos. Henkilöautoja, pakettiautoja, bussilastillinen toisensa perään napolilaisia... Kaaosta yritti hallita joukko liikenteenohjaajia, jotka ohjasivat sotilaallisella otteella autot paikoilleen ja meidät ruohokentän laitaan. Kävellessämme kohti sisäänkäyntiä paljastui, että ruohokenttäparkkipaikka oli vain alkusoittoa varsinaiselle parkkipaikalle, joka levittäytyi (lähes) silmänkantamattomiin puiden takana.

Selvisimmekö sisäänkäynnille saakka?

Kyllä vain, eikä lippujono kuin ihmeen kaupalla ollut pitkä. Muualla sitten olikin pelkkää jonottamista. Vesiliukumäet, huvipuistolaitteet ja ravintolat olivat niin täynnä väkeä, että jo pelkät jonot nähdessä meni niin huvitteluinto kuin ruokahalukin.

Zoomarine on paitsi huvipuisto ja vesiliukumäki- ja auringonottopuisto, myös vesieläinpuisto. Ja me suomalaiset kinastelemme ja valitamme Särkänniemen delfinaarion parista hassusta delfiinistä! Zoomarinessa pelkkiä delfiineitä on ainakin kymmenen, ja sitten tulevat vielä kymmenet pingviinit, papukaijat ja erilaiset hylkeet, jotka kaikki temppuilevat vuorollaan näytösaltaissa yleisön töllistellessä, aplodeeratessa ja huokaillessa haltioituneena. Eikä kukaan pohdi, onko eläinraukkojen vankeudessa pitäminen ja ihmisten huvittamiseen käyttäminen oikein vai ei. Tai jos pohtiikin, niin asialla ei ole vaikutusta, koska eläimiä hankitaan puistoon koko ajan vain lisää, viimeisimpänä iso parvi pieniä pingviinejä.

Minulle näytösten katsominen teki vain epämukavan ja surumielisen olon, mutta taisin kuulua pieneen vähemmistöön. Varsinkin lapset olivat innoissaan, ja se heille suotakoon. Heille ei ole ehkä vielä kukaan kertonut, että ihanien delfiinien ja söpöjen pingviinien kuuluisi uiskennella vapaina merissä eikä huvipuiston pienessä altaassa keskellä Torvaijanican vesimelonipeltoja. 

Epämukava olo tuli lisäksi monesta muusta: kansaa vaelsi jatkuvana virtana joka paikassa pelkissä uima-asuissa (myös ravintoloissa, eläinnäytöksissä ja huvipuistolaitteissa), muutaman metrin välein asetetuista kaiuttimista tulvi musiikkia (liian kovalla) ja ruokakojuista makean rasvan tuoksua. Koko paikkaa leimasi häiritsevä keinotekoisen todellisuuden tuntu, eikä vähiten "hiekkarantaa", joka tarkoitti paikalle levitettyä rantahiekkaa aurinkotuoleineen. Oikea merenranta pilkotti kilometrin päässä ja sai kysymään, miksi ihmeessä joku haluaisi tulla rannalle tänne.

Kaikilla tuntui kuitenkin olevan todella hauskaa. Vohvelit, jäätelöt, mehujäähilejuomat, hotdogit, hampurilaiset ja ranskalaiset perunat kävivät kauppaansa, ihan kuin ei Italiassa päinkään oltaisi oltu. Päähäni ei mahdu, miksi Italian kaltaisessa terveellisen, yksinkertaisen ja maittavan ruuan maassa tyydytään siihen, että kesälomakohteissa tarjoillaan pelkkää epäterveellistä, makuhermoja aliarvoivaa roskaa.

Yhdessä alueen ravintoloista sentään oli tarjolla pastaa, secondo piattoja ja kasvislisukkeita eli normaalia italialaista ruokaa. Peruspasta-annos tomaattikastikkeella muovilautasilta tarjottuna oli taas niin älyttömän hyvää, kuin vain ja ainostaan Italiassa voi olla. Puhumattakaan muovirasiassa tarjoilluista vesimeloniviipaleista, jotka olivat ehkä makeimmat ikinä maistaneeni. Ihmekös tuo ottaen huomioon huvipuistoa ympäröivät vesimelonipellot.

Kaiken kaikkiaan kokemus Zoomarinessa oli, hmm, mielenkiintoinen ja jollain tavalla opettavakin. Näin minä EN halua päiviäni Italiassa viettää. Ilman lapsia emme toki olisi moiseen paikkaan eksyneetkään, mutta minkäs teet, kun Rai Yoyo -lastenkanava koko pitkän talven syöttää Zoomarine-mainosta päähäntarttuvine mainosmelodioineen lapsiparan tajuntaan. Kun olimme kuunnelleet mennään Zoomarineen -mankumista pari kuukautta, päätimme kesälomalla toteuttaa lapsen toiveen.

Hänen ilostaan oli pieni hinta 28 euron pääsymaksu ja aikuiselle epämukavia hetkiä sisältänyt päivä tekotodellisuudessa. Miestäni tosin jäi hieman kaivelemaan, ettei hän koko pitkän päivän aikana päässyt kokeilemaan pitkiä ja oikeasti hauskannäköisiä vesiliukumäkiä. Niissä oli aina niin pitkät jonot, ettei koskaan ollut aikaa jäädä jonottamaan.