Epäterveellinen juhlaputki

Meillä on meneillään juhlaviikot. Tuskin on ristiäisistä toivuttu, kun koko viime viikonloppu (pe-ma) juhlittiin esikoisen 7-vuotispäiviä. Kummeja, sukulaisia, serkkuja, mummo, kaveriteita, naapureita tuli kylään kattaus toisensa jälkeen.

Hektisin vaihe oli sunnuntaiaamuna, jolloin pöydän ääressä istui 14 lasta kaverisynttäreillä. Jäätelökakku, kuppikakut, pitsat ja vaahtokarkit hävisivät tarjoiluastioilta hyvällä vauhdilla, mutta sokerihumalan aiheuttamalta riehunnalta vältyttiin, koska ruokailun jälkeen keskityttiin askarteluun. 

Huippuidea muuten, kiitos siskoni jolta se on peräisin, järjestää kaverisynttärit aamupäivällä. Siten ne ovat nopeasti ohi eikä koko päivä kulu siihen, kun lapsi jännittää ja malttamattomana odottaa, että milloin ne alkaa, milloin ne alkaa. 

Eikä juhlinta tähän lopu. Seuraavalla viikolla ovat omat synttärini (no, niitä emme kyllä juhli tai ainakaan minä en kata yhtäkään pöytää), kohta tulee pääsiäinen ja sen perään vappu ja poikamme 3-vuotissynttärit. Yhtä juhlaa siis. 

Se tarkoittaa yhä vain lisää kakkuja, keksejä, sipsejä, jäätelöä ja muuta sellaista, jota herkuksi kutsumme. Mutta ovatko ne muka oikeasti herkkua? Miksi ihmeessä kyllästämme itsemme noilla sokeripommeilla ja olemme luoneet kulttuurin, jossa esimerkiksi lasten synttäreiden juhliminen tarkoittaa samaa kuin sokeristen "herkkujen" syöminen?

Näitä aloin pohtia, ties monennenko kerran, kun poikani yhtäkkiä toi eteeni kirjan, jonka oli löytänyt kirjahyllystä. Kirjan aihe oli pelottava, ja omituista oli se, että poika oli tuon kirjan kirjahyllystä poiminut - hän ei ole sitä lapsityyppiä, joka vetelee kirjahyllyistä kirjoja alvariinsa alas, päin vastoin. Tavallisesti hän ei koske aikuisten kirjoihin koskaan, sillä hänellä on oma lastenkirjakaappinsa. 

Vein kirjan jo kerran paikoilleen, mutta äsken ruokaillessani huomasin sen lojuvan keittiön pöydän alla. Mitä ihmettä, onko tämä jotain vihjailua universumilta käynnissä olevien herkutteluviikkojen suhteen?

Kirjan nimi on Ruokavalio ja syöpä. (Richard Beliveau, Denis Gingras: Ruokavalio ja syöpä. Syövän ehkäisy ja hoito ravinnon avulla) Onko tämä nyt jotakin tarpeellista muistutusta siitä, että viime aikoina syömämme ruoka ei ole ihmiselle hyväksi?

Eihän se olekaan hyväksi, sen tiedän ilman kirjaakin. Tiedän senkin, että liiallinen sokerin ja prosessoitujen ruokien syönti lisää syöpäriskiä. 

Tiedän tämän kaiken, ja silti kannan pöytään juhlien kunniaksi sokerikakkuja, E-koodeilla värjättyä kermavaahtoa, epäterveellisiä rasvoja sisältäviä keksejä ja sipsejä. Oi miksi?

Sen kun tietäisi, niin olisin jo aikaa sitten onnistunut sokerittomassa ja vehnättömässä ruokavaliossa. 

Olen kyllä yrittänyt toisenlaisia, terveellisempiä tarjottavia. Osa niistä on onnistunut, isompi osa ei. Erään raakakakun jouduin heittämään roskikseen, koska jo sitä valmistaessani ja maistaessani aloin voida pahoin sen mausta. No, resepti olikin omani ja siksi onnettoman huono, mutta tapaus kertoo osaltaan jotakin. Terveellisesti leipoessa on helppo epäonnistua, mutta voiko niin käydä, kun laittaa yhteen sokerin, rasvan ja vehnäjauhon? Ei. Ihmisen makunystyrät ovat kehittyneet sellaisiksi, että noiden kolmen yhdistelmää rakastaa jokainen. 

Terveelliset keksit ovat melkein aina jääneet ainakin lapsilta syömättä, aikuisten niitä kohteliaasti maistaessa. Viimeisimmille synttäreille suunnittelin tekeväni banaanilettujen tapaisia banaanimuffineita, joihin tulee banaania, kananamunaa, vadelmia ja kardemummaa, ei mitään muuta. 

Vedin luomukset uunista ja kutsuin lapset maistamaan uunituoreita banaanimuffineita. Jeee! kuului molempien suusta kun he juoksivat paikalle. Mitä noi on? Epäluuloinen kysymys ruskeankeltaiset lätyt nähdessään. Yäk, en tykkää! Tuomio maistamisen jälkeen. 

Leivo siinä sitten synttäreille terveyskakkuja, jotka ovat yök ja en tykkää. 

Mutta onko terveellisempien tarjottavien tekeminen oikeasti mahdotonta? Eipä kai, aikaa se vain vie enemmän ja vaatii suunnittelua. Varsinkin jos on kuten minä, eli tottunut leipomaan niitä sokerivehnäkakkuja. Sokerilla saa kaikesta niin ihanan kuohkeaa ja houkuttelevan näköistä - ja hyvää. Muilla raaka-aineilla pitää käyttää enemmän kikkoja ja kekseliäisyyttä saman lopputuoksen aikaansaamiseksi. Ja usein ostella yhtä jos toista erikoisempaa raaka-ainetta, joka ei kaupassa löydy yhtä helposti kuin leivinjauhe ja tomusokeri.

Sen verran poikani esiin ottama ravintokirja sai minut ajattelemaan, että seuraavien syntymäpäivien varalle olen alkanut miettiä tarjottavia jo nyt. Synttärit ovat vappuna, joten aikaa on. 

Välillä olen toki ennenkin saanut terveellisyyspuuskia ja valmistanut synttäreille esimerkiksi avokado-banaaniraakasuklaakakkua ja marjakimaroita. Ensiksi mainittu oli muuten todella maittavaa, silloin kaksi vuotta täyttävän synttärisankarin suosikkia. Pitäisikin kaivaa resepti naftaliinista. 

Viime viikonlopun synttäreillä tuli kuitenkin taas sokeriöverit. Nyt osasyynä oli myös lapsen omat toiveet. Jotain karkkia piti olla (vaahtokarkkia), sipsejä myös (Raffel-kierreperunalastuja, rasvoittavat käsiä vähiten), samoin jotain sitruunaista (sitruunakuppikakut), ja kakussa vaaleanpunaista ja mangoa (vaaleanpunaista kermavaahtoa ja ristiäisistä tuttu marenkimangositruunakakku), teemana Littest Pet Shop (kakun päälle lätkäistiin muutama petshop-hahmo).

Sekin nimittäin on tylsää, jos lapsen kaikki omat toiveet tarjottavista lytätään ja mahdollisesti aiheutetaan ikäviä tilanteita sillä, että kaikki äidin valmistavat (terveys)herkut ovat lasten makuun niin outoja, ettei niitä syö kukaan. Mukavaa tietysti olisi, jos lasten makumieltymykset alun perinkin olisivat erilaisia ja superterveelliset banaani-vadelmamuffinit tekisivät kauppansa. 

Minun makuuni ne ovat oikein hyviä. 

BANAANI-VADELMAMUFFINIT

4 kananmunaa

2 kypsää banaania

tuoreita vadelmia (tai pakasteena)

kardemummaa

Soseuta banaanit ja kananmunat, lisää kardemummaan maun mukaan.  Jaa seos muffinivuokiin ja upota jokaiseen vuokaan 2-3 vadelmaa. Paistaa 200 asteessa noin 10 minuuttia. Muffinit ovat parhaimmillaan hieman jäähtyneinä.