Vaaleansinistä juhlahumua

Juhlapöytä on katettu. 

Vietimme eilen pienen poikamme ristiäisiä. Juhlien järjestäminen on hauskaa, mutta vähintään yhtä onnellinen on se tunne, kun juhlat ovat ohi ja niitä voi muistella juhlista vielä hieman sekaisen olohuoneen sohvalla istuskellen.  Tyytyväisenä siitä, että kaikki meni mukavasti, vauva ei itkenyt kastetilaisuudessa liikaa, vieraat viihtyivät ja kahvipöydässä eivät loppuneet tarjottavat kesken.

Mutta mitä sitten, vaikka olisivatkin loppuneet? Olisiko se ollut vakavaa? Tai entä jos kahvinkaataja lipsauttaa kahvia pöytäliinalle kaataessaan, kuten meillä kävi? Onko se vakavaa?

Kahvipöydässä pohdimme muun muuassa näitä kysymyksiä papin johdolla. Pappi oli kiinnostunut suomalaisten ja italialaisten juhlatapojen eroavaisuuksista, ja mielenkiintoista oli niitä ruveta etsimään.

Mitä löysimme? Onko Italiassa noloa, jos kahvia kaatuu pöytäliinalle tai jos ruoka loppuu kesteissä kesken?

Oikeastaan mitään selviä vastauksia emme löytäneet. Papin mielipide oli, että Italiassa ollaan näissä(kin) asioissa rennompia. Mitä sitten, jos pöytäliina vähän likaantuu, voihan sen aina pestä.

Sellainen tuntuma oli muillakin pöytäkeskustelijoilla, miehellänikin, joka paikalla olleista tietenkin oli parhain italialaisen kulttuurin asiantuntija. Yleinen stereotypia on, että Italiassa pikkuasioista ei niin nipoteta.

Suomessa pöytäliinan likaantuminen voisi useammin olla harmistuksen paikka ja emännälle oikean mielipahan aihe. Täällä useammin istutaan polvet jäykkinä, pikkuriikkinen kahvikuppi kädessä ja pikkusormi koukussa kahvipöydän ääressä ja puraistaan lusikkaleipää yrittäen olla tiputtamatta murusia rinnuksille.

Italiassa juhlissa syödään kaksin käsin pikkupitsoja ja muita pikkusuolaisia, minileivoksia (monesti lähileipomosta hankittuja) ja hedelmäpiirakoita, eikä kukaan katso putoaako muruja. Usein italialaisiin juhliin kuuluu myös koko ruokamenu. Kahvikupin kilistely ei ole ollenkaan niin suuressa roolissa, vaikka kahvi (espresso) toki tärkeä osa ruokailua onkin. Kahvi juodaan lopuksi, ja se hörpätään nopeasti muutamalla kulaisulla. Kahvikupin kanssa ei ruokapöydässä kauaa istuta.

Itse järjestämissäni juhlissa pyrin noudattamaan enemmän italialaista kuin suomalaista juhlakaavaa. Tärkeää on, että syömistä on paljon ja riittävästi, tämä on miehelleni myös tärkeä asia.  Ainakin hänen kodissaan on kasvatettu avokätiseen vieraanvaraisuuteen, ja tuntumani mukaan kyseessä on laajemminkin italialainen tapa. Vieraiden hyvinvointi, viihtyvyys ja kestitseminen on isäntäperheelle itsestään selvä ja mieluinen velvollisuus.

Minuun on vuosien myötä tarttunut tuota asennetta. Mieheltäni olen omaksunut tavan, että aina viime tipassa ennen juhlien alkamista alan miettiä, että ehkä sittenkin pitäisi vielä olla jotain lisää.

Eilenkin ryntäsin kauppaan vielä juuri ennen juhlia hankkimaan pari rasiaa leipätikkuja (crissini), sillä aloin epäillä että tuore rosmariinifocaccia, karjalanpiirakat munavoilla ja insalata caprese -salaatti kaipaisivat sittenkin vielä jotain rinnalleen suolaisina tarjottavina.

Bebe-leivoksia tein viidentoista hengen juhliin yli viisikymmentä, varmuuden vuoksi. Iso osa niistä joutui jääkaappiin odottamaan rääppiäisivieraita. Tiramisuakin tein niin ikään varmuuden vuoksi kaksi vuoallista, toinen jäi tietysti yli eikä ensimmäistäkään syöty loppuun.

Sitruunamangomarenkikakkuja tein vain yhden, ja jännitin kauan, oliko se liian vähän. Ei onneksi ollut, sillä kakkuakin jäi hieman yli, vaikka se keräsi vieraissa eniten kehuja maustaan. Kiitos Pirkka-lehdelle, resepti löytyi sieltä ja vaikka sitä hieman muuntelinkin (vähensin kerroksia ja värjäsin mascarponekerman siniseksi), tuli siitä todella herkullinen.

MANGO-SITRUUNAMARENKINKAKKU

Marenkipohja:

6 valkuaista

3 dl sokeria

50 g tummaa suklaata (jos haluat suklaan makua kakkuun)

Sulata suklaa. Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Levitä vaahto kahdeksi halkaisijaltaan 24 cm ympyräksi levylle leivinpaperin päälle. Kaada sula suklaa päälle ja tee marmorimaisia kuvioita hammastikulla. Kuivata marenkilevyjä 150 asteessa n. 2 tuntia ja sen jälkeen sammuta uuni ja jätä marengit jälkilämmölle muutamaksi tunniksi. Niiden tulisi olla kokonaan kuivia. 

Täyte:

1 kypsä mango

1 prk lemoncurdia

4 dl kermaa

1/2 dl tomusokeria

1 prk mascarponea

Kuori ja kuutioi mango. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää tomusokeri ja mascarponejuusto. Levitä toisen marenkipohjan päälle ensin lemoncurdia ja sitten puolet mascarponekermavaahdosta ja lopuksi runsaasti mangokuutioita. Laita toinen marenkipohja kanneksi, levitä loput lemoncurdista ja mascarponevaahdosta. Koristele haluamallasi tavalla, joko mangokuutioilla, karkeilla tms. Reunat voi jättää avoimiksi naked cake -kakun tyyliin. 

Oman kakkuni koristelin poikavauva-aiheisesti, ristiäiskakusta kun oli kyse. 

Eiliset juhlamme onnistuivat siinä mielessä, että niistä oli turha pönötys ja jäykistely kaukana, juuri kuten toivoimme. Melkein kaikki vieraat mahtuivat saman pöydän ääreen, mitä pidän yleensä tärkeänä, siksi olemme hankkineet kolmemetrisen ruokapöydän. Tuolit vain eivät ihan riittäneet, siksi söimme osittain porrastetusti, lapset (jotka siihen asti olivat leikkineet olohuoneessa) tulivat pöytään sitä mukaa kun ensimmäiset aikuiset olivat lopettaneet.

Ilma oli loistavan aurinkoinen, ilmassa oli huumaavaa kevään tuntua. Ja olihan juhlan aihekin niitä onnellisimpia, ellei onnellisin, kuten pappikin sanoi: ristiäisjuhla, uuden elämän alku. Aurinko siivilöityi kirkon ikkunoiden läpi ristiäistilaisuutta lämmittämään, ja kotona syöminkien jälkeen passitimme lapset ulos auringonpaisteeseen leikkimään. Saivat onnelliset heti tilaisuuden polttaa kakuista, kekseistä, suklaamunista ja nutella-laskiaispullista saamansa sokerit. Me aikuiset sen sijaan jäimme olohuoneeseen istuksimaan ja leventämään takapuoliamme, kuten niin usein juhlissa aikuisten kesken käy.

Loppujen lopuksi juhlat Suomessa ja Italiassa eivät varmaan ratkaisevasti poikkea toisistaan. Juhlien aiheet ainakin ovat pitkälti samoja, juhlitaan syntymää, kastetta, syntymäpäiviä, konfirmaatiota, valmistumista, häitä ja hautajaisia - elämän koko kaarta.

Ja se, että juhlissa eivät lopu herkut kesken, on varmaankin tärkeää juhlien järjestäjille aina, ollaanpa Suomessa tai Italiassa. Mutta vaikka loppuisikin, ei asia ole katastrofi kummassakaan maassa. Sellaista sattuu. Ja aina on lähikauppa josta hakea hätävaraa. Tai lähipasticceria. 

Entä miltä minusta eilen tuntui, kun kahvinkaataja lipsautti kahvia valkealle pöytäliinalle? No, eipä tuo juuri heilauttanut - kyseessä oli rentoon tyyliin kertakäyttöpöytäliina. Ja vaikka olisi pellavaakin ollut, niin sehän on vain kahvitahra, ei sen kummempaa. Kuka niistä jaksaa välittää?