Luminen Helsinki, lämmintä keittoa ja onnea lapsista

Koko päivän on satanut lunta. Pyry alkoi jo eilen, tämä on toinen päivä peräkkäin lumisadetta. Monta kertaa kysyn itseltäni, voiko tämä olla tottakaan. Tiedän, että on paljon aikuisia, joille tämmöinen lumentulo merkitsee pelkkää harmia ja ylimääräistä työtä. Pitää kolata pihaa ja lapioida autoa kinoksista esiin, ja työmatkakin mutkistuu ja hidastuu, kun junavuoroja peruutellaan.

Mutta minä olen niin lapsenmielinen, että olen tällaisesta säästä aivan haltioissani.  Kolaan innoissani pihaa, ja hetkeksi unohdan omat murheenikin, kun ympärillä vallitsee satumainen tunnelma. Eniten lumessa pidän sen luomasta hiljaisuudesta. Lumi pehmentää ja puhdistaa hetkeksi kaiken ja luo ikään kuin suojamuurin kaikkea sitä vastaan, mikä lumen alla on: likaista asfalttia, koirankakkoja, kiireistä arkielämää.

Tämänpäiväinen reissu Kamppiin italiantunnille muodostui oikein elämykselliseksi:


Kävelyyn lasten kanssa paikasta toiseen sai varata tupla-ajan, kun joka paikassa oli niin ihanan korkeita lumikasoja, joihin kiivetä. Ja muutenkin joka paikassa ihan älyttömästi lunta!

Lisäksi lähdin uhkarohkeasti matkaan heppoisen kevyillä Italiasta ostetuilla kaupunkirattailla, jotka maksoivat alle sata euroa. Otin tosiaan riskin, sillä lunta oli kerääntynyt jalkakäytäville ja autoteillekin aika lailla ja tajusin jossain vaiheessa, että jos olisin valinnut toiset rattaamme, 800 euron Briot, en olisi niillä päässyt monissa kohdissa yhtään mihinkään. Halpisrattailla kuitenkin selvisin joka kohdasta korkeintaan pienen rynkytyksen jälkeen, niin vain pyörät pyörivät läpi paakkuuntuneenkin lumen. Mitähän tästä pitäisi päätellä? Ainakin sen, että ei pidä aliarvoida minkään tai kenenkään vahvuutta pelkän ulkonäön perusteella.

Tarpoessamme lumessa ja tuiskussa Rautatieasemalta kohti Kamppia, en voinut estää itseäni hymyilemästä. Lapseni pomppivat milloin missäkin lumikasassa ja hihkuivat mennessään, minä työnsin rattaita kaikilla voimillani ja kyydissä istujalla oli hirveän hauskaa sellaisessa pomputuksessa. Tuuli piiskasi lunta kasvoillemme, mutta ketään ei haitannut, päin vastoin. Lunta vain tulee ja tulee!

Ja miten erilaiselta Helsinki lumessa näyttääkään!

Lumesta huolimatta elämä jatkui normaalina, ihmiset kiiruhtivat paikasta toiseen kuten ennenkin, mutta silti ilmassa oli koko ajan jotakin hieman tavallisuudesta poikkeavaa. Yksi jos toinenkin vastaantulija tai liikennevaloissa kanssaodottaja ryhtyi juttusille erikoiseen säähän liittyen, kuka kommentoi ponnistelujani rattaiden kanssa, kuka tarjosi apuaan erityisen hankalan penkan kohdalla, kuka jutteli lapsille vihreän jalankulkijavalon odottamisen tärkeydestä tällaisessa pöperökelissä. Viimeksi mainitun kanssa ryhdyin rupattelemaan enemmänkin suomalaisten liikennevalokäyttäytymisestä ja siitä, kuinka tärkeää on lapselle opettaa se, että punaisia päin ei pidä kävellä. Ja kuinka vaikeaa se on, kun monet aikuiset pyyhältävät punaisella seisovien lasten ohi lähestyviä autoja uhmaten. Tämä kyseinen koiraa ulkoiluttava rouva tunnusti, että hänkin olisi siinä lumituiskussa Mannerheimintietä ylittäessään ehkä sortunut menemään punaisia päin, kun autot olivat vielä kaukana, mutta koska hänen kanssaan valojen vaihtumista odotti kolme lasta, ei hän niin tehnyt.

Lopuksi rouva toivotti hyvät jatkot ja sellaisesta jos mistä tulee hyvä mieli. Samoin kuin siitä, miten rattaiden nostamisessa lumipenkan yli auttanut vanhempi rouva lopuksi kertoi omista viidestä lapsenlapsestaan, joista nuorimmainen oli suunnilleen rattaissa istuvan kuopukseni ikäinen. Onnea sinulle lapsistasi! hän toivotti ennen kuin lähti miehensä käsikynkässä kulkemaan Musiikkitalolle päin ja hävisi pian pyryyn.

Sellaista toivotusta Suomessa harvoin saa, ja jotenkin se tuntui kovin sykähdyttävältä vaikkakin oudolta suomeksi kuultuna. Tuttuakin tutumpi se on Italiassa, jossa onnittelut lapsista ovat ihan jokapäiväinen juttu. Milloin vaan tuleekin jonkun kanssa puhe, että minulla on kolme lasta (eikä heitä kolmekaan tarvitsisi olla, yhdestäkin onnitellaan), niin onnentoivotukset ovat taatut. Auguri! 

Ja miksikäs ei. Ovathan lapset melkoinen onnen lähde ja saavutuksena onnitteluiden arvoisia, sanokoon ilmastonmuutosaktiivit ja maapallon liikakansoittumisesta varoittelijat mitä tahansa. Lapset myös antavat merkityksen elämään, eikä se ole mikään ihan vähäpätöinen seikka -  merkityksettömyyden tunne on pahimpia asioita mitä ihmisellä voi olla. Elämässä voi olla vaikka kuinka paljon loistoa ja yltäkylläisyyttä ja menoa ja meininkiä, mutta merkitys saattaa silti puuttua, ja silloin puuttuu kaikki.

Jos mietin omaa elämääni, niin ei se täysin tyhjää olisi ilman lapsiakaan, mutta täysin merkityksetöntä se kyllä olisi.  Siinäkin mielessä onnittelut lapsista ovat ihan paikallaan: olet saanut elämääsi tarkoituksen.

Näistä kylmän talvi-ilman herättämistä lämpimistä ajatuksista on hyvä siirtyä ruokapöytään. Tänään, kuten monena muunakin talvipäivänä, ruokalistalla on keittoa. Tein suosikkikeittoani kanasta ja kasviksista, tämä lämmittää vaikka ulkona olisi miinusasteita kaksikymmentä! Ja flunssan iskiessä on keitto paikallaan.

Reseptikin on ihanan yksinkertainen:

KANA-KASVISKEITTO

(5-6 hengelle)

300-400 g maustamattomia broilerin suikaleita
1 sipuli
pari valkosipulinkynttä
3-4 porkkanaa
3-4 perunaa
1 keskikokoinen kukkakaali (romanesco)
1 kesäkurpitsa
1 tölkki kikherneitä
suolaa,
1 tl kurkumaa
1 tl juustokuminaa
 mustapippuria
 tinjamia (tai muuta yrttiä)

Kuullota pilkotut sipulit oliiviöljyssä yhdessä kurkuman ja juustokuminan kanssa. Lisää kanat ja ruskista. Kuori ja pilko porkkanat ja perunat, laita kattilaan vettä ja suolaa, keitä porkkanoita ja perunoita noin 10 minuuttia, lisää ruskistetut kanat ja sipuli. Pilko kukkakaali ja kesäkurpitsa, lisää keittoon ja keitä reilu 5 minuuttia, kunnes perunat ja porkkanat ovat kypsiä. Mausta mustapippurilla, lisää huuhdotut kikherneet ja silputtu tinjami keittämisen lopulla.

Jos haluat vegaaniversion keitosta, jätä kana pois, on hyvää myös ilman!

Flunssaisena (tai muutenkin jos haluat) raasta keiton joukkoon hieman luomuinkiväärinjuurta.

PAROLA DEL GIORNO: semaforo (m)= liikennevalo Quando il semaforo è rosso, bisogna aspettare. = Kun liikennevalo näyttää punaista, pitää odottaa.