Che bella bambina - sukupuolisensitiivisyyttä vai ei?

Pojat pitkine tukkineen parvekkeella.

Ensimmäinen aamu koto-Suomessa on sujunut hitaissa merkeissä. Lapset vilustuivat tuulisena Rooma-päivänä lauantaina, ja esikoinen jäi koulusta varmuuden vuoksi kotiin. Eilen pääsimme sänkyyn vasta puoli kaksi, sillä lentomme oli perillä puolenyön jälkeen. Siksipä nukuimme peräti yhdeksään tänään, ja nyt puolenpäivän tienoilla päivä on poikkeuksellisesti vasta alussa. Uloskaan emme ole vielä selvinneet, vaikka aurinko paistaa ulkona keväisellä kirkkaudella.

Riskialtis kokeilumme eli iltalento sujui onneksi hyvin ja ilman ainuttakaan itkua, vaikka kaksi vanhinta oli flunssassa ja pienimmäisen nukkumaanmenoaika osui samaan hetkeen kun kone pääsi puoli tuntia myöhässä nousemaan ilmaan.

Eilen nautimme viimeisen Rooman-aamiaisen tuttuun tapaan kahvilassa cappuccinon ja voisarven merkeissä. Kahvilassa tapahtui jotakin, joka jäi mieleeni pyörimään sen verran, että siitä taitaa syntyä kokonainen blogikirjoitus. Asia liittyy nykyään kovasti esillä olevaan sukupuolisensitiivisyyteen.

Sukupuolisensitiivisyys on päivän sana ja on heitäkin, jotka vannovat sukupuolineutraaliuden nimiin. Ajatellaan yhä enemmän, että sukupuoli on ikään kuin jokin vähäinen ominaisuus ihmisessä, eikä sitä vähää pidä ainakaan kasvatuksen kautta korostaa. Jotkut välttelevät käyttämästä sanoja tyttö ja poika puhuessaan lapsilleen  ja - herranen aika -  väreissä nyt ei ainakaan ole mitään sukupuolikategoriaan viittaavaa.

Sukupuolisensitiivisen vanhemman suurimpia ärsytyksenaiheita on, kun joku ulkopuolinen tulee tiedustelemaan lapsen sukupuolta tai stereotyyppisesti kategorisoi lapsen jompaan kumpaan sukupuoleen, mahdollisesti vielä väärään: Kylläpä teidän tyttö hymyilee nätisti / Onpa teillä reipas poika!

En tuomitse sukupuolisensitiivisyyttä tai -neutraaliutta, vaikka lievästi hymy huulilla siitä äsken kirjoitinkin. Huvitus johtuu ennen kaikkea siitä, mitä eilen aamulla kahvilassa tapahtui:



Vanhempi pariskunta pysähtyi pitkäksi aikaa katselemaan kuopuksemme taaperrusta kahvilan terassilla. Che bella bambina, he toistelivat. Ei hän ole tyttö, mieheni sanoi. Ai niinkö, eikö todella? No ei, kyllä hän ihan poika on. Ihanko totta, kyllä me häntä tytöksi luulimme, tuollaiset kasvonpiirteet ja kaikki.

Pystyin töin tuskin pitämään nauruni kurissa. Näin, miten raivostuttava tilanne miehelleni oli. Lapsi oli puettu "poikaväreihin" niin täysin kuin voi olla, hänen hiuksensakin olivat suurimmaksi osaksi pipon alla (harmaa, isolla ROCK-tekstillä varustettu). Onko hän tosiaan poika, pariskunta vielä jankutti. Mitä siihen olisi pitänyt sanoa, sitäkö että niin, nyt kun noin sanotte, niin täytyisiköhän vielä tarkistaa, ehkä me vanhemmat sittenkin olemme erehtyneet.

Mieheni harmistuu paljon pienemmästäkin ja ihan tosissaan joka kerta, kun joku luulee poikiamme tytöiksi. Ja tätä siis tapahtuu tämän tästä! Suomessa ja Italiassa, jälkimmäisessä useammin kuin edellisessä, tosin Suomessa yleensäkin kommentoidaan sukupuolta vähemmän ja kieli mahdollistaa neutraaliuden asiassa. Mutta ehkä juuri siksi suomalaiset väärinkäsitykset hämmästyttävät enemmän. Siniseen ja harmaaseen puettuja poikiamme puhutellaan sumeilematta tytöiksi, Suomessa, vaikka meillä on olemassa sellainen kätevä sana kuin lapsi.

Italiassa lasten jaottelu sukupuoliin on noin yleisesti ottaen selkeämpää kuin retrokuvioiden ja unisex-vaatteiden Suomessa: tytöillä on reilusti rimpsuja ja vaaleanpunaista ja pojilla lähes järjestään lyhyet hiukset ja vauhdikkaat vaatteet. Sukupuoli on myös esillä lähes joka keskustelussa, jonka ventovieraiden kanssa käyn lapsistani. Suureksi osaksi se johtuu tietysti kielestä. Italiassa on käytännössä pakko valita persoonapronominin sukupuoli ja substantiivipäätteen suku joka lauseessa. Ei voi vain sanoa lapsi tai vauva, vaan päätteiden kautta on otettava kantaa sukupuoleen. Tietysti voi aina käyttää yleisnimeä, joka on maskuliininen, neutraalissa tarkoituksessa, ja niin monet tekevätkin. Mutta vaikeammaksi asia menee, jos poikalapsi näyttää tyttölapselta. Yllättävän monesti ihmiset tekevät ennakko-oletuksia ja unohtavat käyttää substantiivista yleismuotoa bambino viitatessaan tytöltä eli bambinalta näyttävään itselleen tuntemattomaan lapseen. He siis olettavat lapsen tytöksi, olkoon hän sitä tai ei.

Meidän perheessä asiasta on muodostunut loppumaton huumorin lähde (eikä miehelleni ihan pelkästään huumorinkaan). Poikalapsiamme on oletettu tytöiksi niin monta kertaa, että asia ei voi kuin naurattaa. Toki molemmilla pojillamme on melko pitkä tukka "pojantukaksi", mutta ei kuitenkaan mitään olkapäiden yli ulottuvaa pitkää lettiä.

Miehelleni on tärkeää, että hänen poikansa näyttävät pojilta, vaikka pidämmekin heillä vähän pidempää tukkaa. Hän on tarkka, ettei heillä esimerkiksi ole koskaan yllään mitään vaaleanpunaista. Minäkin tykkään pitää heillä ihan reilusti poikamaisia vaatteita, on mustaa toppatakkia, sinisiä pipoja, harmaata, vihreää ja korkeintaan punaista, keltaista, oranssia ja joskus lilaa "tytönväreistä".

Mutta vaikka kuinka puemme heitä mustaan, harmaaseen ja siniseen, ei auta. Bambina mikä bambina. Yleensä kyllä ihmiset eivät jää jankkaamaan asiasta kuten eilen kahvilassa, vaan uskovat ihan ensi sanomalta...

Minusta mieheni ajatukset ihmisten oletuksista lastemme sukupuolen suhteen ovat turhan rajoittuneita ja vanhanaikaisia. Ehkä siinä mielessä olenkin sukupuolisensitiivinen. Minua ei haittaa, vaikka ihmiset luulevat lapsemme sukupuolen väärin, koska asia ei ole minulle tärkeä. Lapseni ovat minulle tärkeitä, riippumatta siitä mikä on heidän sukupuolensa. Korkeintaan yritän ottaa väärinkäsitykset kohteliaisuutena lasta kohtaan, sillä sukupuolineutraalitkin tietävät, mitä tarkoitetaan kauniimmalla sukupuolella. Poikani ovat kummatkin perineet äitinsä puolelta suuret silmät ja isänsä puolelta tummat, pitkät ja uskomattoman kaartuvat ripset, joten ihmekös tuo jos tytöksi luullaan.

Yritän lohdutella miestäni sillä, että ei tuota väärinymmärrystä kaikella todennäköisyydellä koko ikää kestä. Ennen pitkää pienistä pyöreäposkisista pojistamme kasvaa viiksihaivenia kasvattavia teinejä, jotka leikkaavat irokeesitukan tai kaljun tai mikä malli heitä nyt sattuukin miellyttämään, eikä kukaan enää vahingossakaan erehdy pitämään heitä tyttöinä.

Yhden aikaan viime yönä lentokentällä poika oli näin pirteänä. Laukku taisi olla vähän tyttömäinen, vai? ;)

PAROLA DEL GIORNO: sesso (m)= sukupuoli