Kura-aika keikkuen tulevi sekä sananen italialaisen kuran mysteeristä

Hiekoitushiekkaa eteisessä vaikka juuri imuroin...

Hyvää Kalevalanpäivän iltaa! On hyvä, että kansalliseeposta juhlitaan, mutta tänään aamu-ulkoillessa tuli mieleen, että kovin ankealta näyttää Suomen lipun roikkuminen lippusalossa tällaisena vuodenaikana. Sataa tihuutti, kadut olivat hiekoitussepelin, likaisen lumen ja jään ja kuraisen sulamisveden peitossa.

Kun kävelin poikien kanssa lumen alta paljastuvia koirankakkoja ja kuralätäköitä väistellen nykyiseen lähikahvilaamme Green Bakeryyn, sen edellisen, lähempänä sijaitsevan ja harmittavasti toimintansa lopettaneen korvaajaan juna-aseman toiselle puolelle, mieleeni tuli kaikenlaisia ajatuksia. Kuten että vaikka perillä voisarvea ja cappuccinoa saammekin, niin on tämä aika kaukana italialaisesta kahvilakulttuurista.

Syy siihen, että Kalevalanpäivää juhlitaan näin ankeana ajankohtana on se, että helmikuun 28. päivä vuonna 1835 Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi Kalevalan ensimmäisen version. Se on tietysti oikein hyvä syy. Ja jos oikein muistan, ei kevät ole näin aikaisessa joka vuosi täällä Helsingissäkään ollut. Usein on päässyt helmikuun lopulla ja maaliskuun alussakin vielä keväthangille hiihtelemään.

Mielellään soisin nytkin lumikelien jatkuvan vielä useita viikkoja. Mikään ei nimittäin ole sääasioissa ikävämpää kuin se, mikä tällä hetkellä ulkona vallitsee:


Joka puolelle levittäytyvä, joka puolelle tarttuva, joka puolelle kantautuva kura! Se tarttuu kengänpohjiin ja sen myötä eteiseen, olohuoneeseen, pesuhuoneeseen, wc-tiloihin. Kuralla on ihmeellinen kyky tarttua ulkovaatteisiin, ja yhtä sinnikkäästi se niissä pysyttelee. Oman osansa sotkuun tuo hiekoitushiekka, jota on nyt kaikkialla ja kulkeutuu eteiseen sitä mukaa kun sitä imuroi.

Näinä aikoina joka ikinen ulkoilu lasten kanssa päättyy siihen, että kengät ja haalarit ovat litimärkiä ja likaisia. Missä on eniten kuraa, siellä on kivoimmat leikit, ja jos jossakin on lätäkkö, niin siihen ilman muuta kaadutaan.

Eikä siinä mitään. Sellaista on lasten maailmassa. Kura ei heille edusta harmittavaa likaa vaan kiehtovaa ilmiötä: kun tuohon kosken, niin hanska kastuu ja muuttuu ruskeaksi, ja kun tuossa hypin, niin mutainen vesi roiskuu naamalle saakka, miten jännittävää!

Kahvilareissumme sujui kuitenkin ihan hyvin, tihkusateesta ja kurasta huolimatta. Saimme vatsat täyteen voisarvea, cappuccino lämmitti ja ostimme mukaan vielä aitoranskalaisen, älyttömän hyvän ja älyttömän suolaisen patongin. Lisäksi ostimme kotiin iltapäivän vierasta varten korvapuusteja, jotka todettiin myös oikein herkullisiksi. Hyvin on kahvilan ranskalainen leipuri oppinut suomalaisen perinneleivonnaisen teon salat. 

Matkalla oli kaikenlaista jännää nähtävää, kuten aseman kohdalla toimivan maalitehtaan pihalla tapahtuva rekan lastaus, jota pysähdyimme pitkäksi aikaa katselemaan - poika kuraisella hiekoitushiekalla istuen, totta kai.

Ja sitten oli sitä kuraa ja likaa...

Ulkovaatteet pääsivät kotiin tullessa taas kuivumaan. Eniten aikaa kuitenkin vei koiran pesu, joka tällaisilla kurakeleillä on todellinen urakka. Cockerspanielimme karva on tiheää, pitkää ja karheaa, juuri sellaista johon hiekka uppoaa ihoon asti kiinni ja johon tarttuu hiekan lisäksi jokainen risu ja rompe, joka tassujen tielle osuu.

Mietin usein, miten on ihanaa ettei Roomassa meillä koskaan ole tällaista kuraongelmaa. Vaikka sielläkin tietysti joskus sataa, varsinkin talvella. Koiramme tassuja olemme joutuneet joskus ulkoilun jälkeen pesemään, mutta kevyt huuhtelu on riittänyt eikä ole tarvittu varttitunnin syväpesua.  Mutta Roomassa lapsemme eivät ole koskaan käyttäneet minkään sortin ulkovaatteita, siis haalareita tai ulkohousuja ja sen sellaisia. Enkä ole kenellekään muullakaan lapsella sellaisia nähnyt.

Italialaiset lapset eivät ulkoile sateella, se on tietysti yksi selitys. Myös pilvinen ilma yksinään tarkoittaa brutto tempo, huonoa säätä, ja jos on sateen uhkaakaan, pysytellään sisällä.

Mutta vaikka sataisikin ja olisi märkää ja lapset olisivat ulkona, olen vakuuttunut että italialainen kura on erilaista kuin suomalainen. Meidän lapset ulkoilevat Italiassakin "huonolla säällä", joskus on jopa muutama pisarakin tullut niskaan. Mutta silti, sateella ja vaikka lapsemme ovat temmeltäneet puiston kostealla nurmikkoalueella, heidän vaatteensa ja kenkänsä ovat säilyneet kuin ihmeen kaupalla puhtaina - tai ainakin siedettävän puhtaina.

Hiihtolomalla kun vierailimme Rooman maaseudulla sukulaisten luona omakotitalossa, edellisenä päivänä oli juuri satanut ja piha ja sen perällä oleva äskettäin muokattu kasvimaa oli edelleen kosteana. Pojat suuntasivat tietenkin juuri sinne multaisimpaan kohtaan pihassa ja saapastelivat innoissaan ympäriinsä, ikään kuin olisivat viimeinkin löytäneet koti-Suomesta tuttua ympäristöä.

Katselin touhua vähän hirvittyneenä ja olin ihan varma, että joutuisin riisumaan heiltä kengät ja varmaan housutkin eteisessä (yleensähän Italiassa vieraat kävelevät sisällä kengät jalassa ja isäntäväkikin, tosin kotiväellä on tavallisesti erikseen sisäkengät sisällä liikuskelua varten), mutta siinä vaiheessa kun pääsimme sisään, totesin ettei heidän kengistään jäänyt minkäänlaista kurajälkeä lattiaan. Myös vaatteet olivat ihan puhtaat, vaikka kuopus oli muutaman kerran pyllähtänyt multakasoihin ja he molemmat olivat pomppineet niissä sydämensä kyllyydestä. Eikä heillä edes ollut teknisiä kosteuden-, lian- ja tuulen- ja ties minkäkestäviä kenkiä vaan ne "paremmat" kengät, Italiassa kun oltiin, jotka eivät mitään käsittelyjä koskaan olleet nähneetkään ja vielä vaaleat väriltään.

En ymmärrä, miten se on mahdollista.

Ehkäpä selitys vaan on, että maassa maan tavalla, tässäkin asiassa. Italialainen kura on erilaista kuin suomalainen kura. Suomessa en luopuisi säänkestävistä vaatteista lapsilla ikinä, sillä ne helpottavat elämää niin paljon. Pahin kuravaatekausi on vielä edessä, kunhan lumet sulavat kokonaan ja alkavat leikit kosteassa hiekkalaatikon hiekassa, tuossa kaikkien kuraleikkien kuninkaassa. Hiekkahan tunnetusti tarttuu vaatteen pintaan, olkoon se varustettu millä tahansa kaikkiproof-ominaisuudella.

Mistä tulikin mieleeni, että en ole vielä yhdessäkään italialaisessa leikkipuistossa nähnyt hiekkalaatikkoa. Jos sellaisia olisi, pääsisivät italialaisetkin vanhemmat huomattavasti lähemmäs kuran perimmäistä olemusta. Mutta ehkäpä italialaiset ovatkin kaukaa fiksuja: heille hiekan likaamisongelma on hiekkarannoilta tuttu eivätkä he siksi halua hiekkalaatikoita leikkipuistoihinsa?

Kuka tietää.

PAROLA DEL GIORNO: fango (m)= kura Ai bambini piace saltare sulle pozzanghere di fango. = Lapset pitävät kuralätäköissä pomppimisesta.