Matkalaukullinen hienostelunhalua
 |
| Tässä matkalaukussa on tyyliä. |
Yritän aina minimoida mukaan otettavien vaatteiden määrän, koska on ärsyttävää raahata turhaa painoa laukuissa. Lisäksi kun Roomassa aina mukaan tarttuu uusia vaatteita lapsille, jos ei muuta niin saamme niitä lahjaksi, niin mukaan ei todellakaan kannata ottaa liikaa.
Omia vaatteita yritän myös ottaa mukaan mielummin liian vähän kuin liian paljon. Nyt talvisaikaan tilaa vievät pakolliset villatakit ja pitkähihaiset, mutta muuten omat vaatteeni mahtuvat pieniin koloihin laukun laidalle. Otan nimittäin mukaan lähes pelkästään mekkoja ja hameita. Olen ympäri vuoden hameihminen, ja minut näkee useammin hameessa kuin housuissa.
Ja kun Roomaan mennään, mukaan tulee vielä eräs uusi aspekti:
Lupa hienostella. Rooman-matkalaukkuun pakkaan aina paitsi tutut mekot ja hameet, myös ne "hienommat" vaatteet, korkokengät ja jakut, joita koto-Suomessa tulee käytettyä harvemmin. Tykkään siitä, että Roomassa voi mennä vaikka kuinka hienoissa vaatteissa korttelikahvilaan tai ravintolaan, eikä siltikään tule leimatuksi ylipukeutujaksi. Päin vastoin, suuri osa ihmisistä on aina kuitenkin hienommin pukeutunut kuin minä olen, vaikka laitankin niin sanotusti parasta päälle.
Myös lasten vaatteissa valitsen Roomaan kuin vaivihkaa vähän parempaa, verkkarihousuja ja kulahtaneita paitoja en siellä lapsilleni juuri pue. Tytön kanssa erityisesti olemme molemmat usein mekoissa, sellaisissakin joissa tyttö Suomessa kulkee lähinnä synttäreillä tai muissa juhlissa. Roomassa ne eivät kuitenkaan ole yhtään joukosta poikkeavia vaatteita. Tavallisissa leikkipuistoissa suomalaisittain "paremmat" vaatteet ovat ihan normiasu lapsilla.
Joskus tuntuu, että leikkipuiston lapsipaljoudessa on keskellä jonkin vaatefirman mainoskuvausta, kun ohitse pyyhältää tyttöjä tyllimekoissaan ja poikia klassisissa pikeepaita-polvihousu -asuissaan. Tietysti vaihtelua on Roomassakin, ja jotkut lapset juoksevat rennommissakin vaatteissa, mutta melkein aina asukokonaisuudessa on kuitenkin viimeistelty leima tai sitten ne ovat jotakin luksusmerkkiä. Suomalaisten haalarien tapaisia "tyylihirvityksiä" ei näe edes pahimmilla sadekeleillä tai talvikylmillä. Eiväthän italialaislapset tosin edes ulkoile sellaisilla säillä.
Minäkin tykkään pukea lapsiani nätisti, joten minulla ei ole mitään Rooman tyyliä vastaan. Kunhan pysytään mukavissa vaatteissa! Siihen en koskaan rupeaisi, että tyylin takia täytyisi pukeutua epämukavasti. Lapsilla tämä on tietysti erityisen tärkeää, sillä hehän eivät epämukavia vaatteita suostu edes käyttämään, mutta mukavuusvaatimus koskee myös omia vaatteitani. Kengissä saa olla korkoa, mutta vain jos ne ovat laadukkaat kengät ja mukavat jalassa. Eikä vaate saa kiristää. Tässä muuten olen huomannut, että mekot ja hameet hakkaavat lähes aina housut mennen tullen. Käytän siis mekkoja myös ja ehkä ennen kaikkea mukavuussyistä, vaikka usein hameet yhdistetään "hienompaan" tyyliin.
Tällä kertaa Rooman-reissussa on kuitenkin tumma sävy, joka vie iloa matkasta. Monet isot ja pienemmät asiat, jotka tavallisesti ovat olleet tärkeä ja mukava osa matkaa, tuntuvat nyt turhilta ja pinnallisilta. Kuten tämä vaateasia. Lisäksi se tuo oman lisänsä alakuloisuuteen, joka tämänkertaista reissua leimaa. Olihan tädin tapana aina ihastella antaumuksella veljenlastensa vaatteita, tytön mekkoja ja poikien paitoja, varsinkin jos niissä komeili AS Roman logo. Voi mikä prinsessa sieltä tuleekaan! Mitä pikku prinssejä! hän tapasi kommentoida.
Nyt nämä prinssit ja prinsessa joutuvat jatkamaan leikkejään ilman tätiä. Tunnelma on surullinen, mutta olemme päättäneet myös, että tärkeä tehtävämme on mennä piristämään surun murtamia isovanhempia. Heille on nyt tärkeä muistuttaa, että vaikka tytär on poissa, niin heidän elämässään on yhä kolme elämäniloista ja energistä lastenlasta. Kun he tulevat paikalle, talo täyttyy äänistä ja naurusta, ja silloin surukin on ainakin hetkeksi kevyempi kantaa. Viime viikkoina olemme olleet tavallista ahkerammin Skype-yhteydessä ja kuulemma jo se piristää, mutta on tietysti eri asia nähdä kasvotusten.
Lastenlapsia ei varmaan vielä koskaan ole odotettu mummolaan niin hartaasti kuin nyt, vaikka aina tavallisestikin siellä lasketaan viikkoja ja päiviä saapumiseemme. Ja kohta me siellä olemme, mekkoinemme kaikkinemme. Tätä postausta hetken kirjoitettuani aloin miettiä, onko nyt ollenkaan asiallista käsitellä tämmöistä aihetta ottaen huomioon mitä on juuri tapahtunut. Mutta tarkemmin ajateltuani tulin siihen tulokseen, ettei aihe ole liian pinnallinen. Pinnallisilta vaikuttavissa asioissa piilee loppujen lopuksi syvällisempikin puoli. Ei tietenkään ole pohjimmiltaan väliä, kulkeeko verkkareissa vai korkkareissa, mutta oman tyylin seuraaminen ja ulkonäöstä huolehtiminen on kuitenkin tavallaan merkki siitä, että on yhä elämässä kiinni.
Mitä teki anoppinikin muutama päivä tyttären poismenon jälkeen? Kaikkine itkuineen hän meni kampaajalle laittamaan hiuksensa hyvin. Olisi tyttären muiston kannalta ikävää, hän sanoi, jos äiti kulkisi peikkona (kuten hän itseään kutsui ennen kampaamokäyntiä) ympäriinsä. Mitä siitä tytärkin ajattelisi, ei ainakaan ilahtuisi. Meidän jäljelle jäävien velvollisuus on jatkaa elämäämme niin hyvin kuin pystymme, niidenkin puolesta jotka eivät sitä enää voi tehdä.
Lumileikit (ja käytännölliset ulkoiluhaalarit) siis jäävät vähäksi aikaa, kun huomenna suuntaamme hiihtolomaksi lämpimimmille seuduille. Matkalaukkuun ei sentään vielä t-paitoja pääse, vaikka lähellä ne t-paitakelit ovat: viikolle luvataan ylimmillään 17-18 asteen lämpötiloja ja aurinkoa. Aamut ja illat ovat tietysti viileämpiä, joten mukaan on otettava myös villavaatetta, pipoja ja hanskoja.
Viikonloppuna nautimme lumesta useaan otteeseen, mm.lähileikkipuistossa:
PAROLA DEL GIORNO: valigia (f) = matkalaukku Prima del viaggio bisogna fare le valigie. = Enne matkaa on pakattava laukut.
Kommentit
Lähetä kommentti