O sole mio - aurinkoharhan vallassa

Nyt kun aamu on valjennut pilvisenä ja valjuna ja arkeen pitäisi tosissaan päästä taas kiinni yhden sallitun laiskan reissustasiirtymäpäivän jäkeen, on hyvä hetki muistella hetkeksi sitä, minkä Roomassa sunnuntaina jätimme taaksemme.

Päivä oli aurinkoinen, lähes tuuleton ja lämmin. Juuri sellainen helmikuun lopun italialainen päivä, joiden vuoksi kaipuuni Italiaanmuuttoon pysyy aina hereillä. Valo häikäisi silmiä, lämpö hyväili ihoa, ja kyllä, nyt tarkeni sillä t-paidalla, vaikka niitä en mukaan laukkuun pakannutkaan. Onneksi vaatevalikoimaan kuului lyhythihainen mekko, ja saatoin viettää suloisen aamuhetken aurinkoisella parvekkeella lempipuuhani eli artisokkien valmistamisen parissa.

Lapset katselivat kaiteen takaa alhaalla kulkevaa autovirtaa, pienimmäinen auttoi mummoa parvekekukkalaatikoiden mullan möyhentämisessä ja sitten oli se ihana aurinko! Italialaisessa arkielämässä on paljon puutteita Suomeen verrattuna, on sietämättömiä ruuhkia, postissa jonottamista, byrokratian hitautta, ilmansaasteita, huutavia naapureita jne., mutta ne kaikki tuntuvat kuin pyyhkiytyvän pois, kunhan aurinko vain paistaa.

Ilmastolla on ihmiseen ihmeellinen vaikutus, ja etenkin suomalaiseen ihmiseen:

Kunhan vain pääsee pimeästä kylmyydestä pois, on kuin kaikki olisi yhtäkkiä paremmin. Ne suomalaiset, jotka muuttavat etelään, hehkuttavat uuden kotimaansa lämpöä loputtomiin, ja kylmään pohjolaan jäävät kadehtivat heitä salaa,  vaikka kaiken järjen mukaan tietävät asuvansa paljon mukavammin ja paremmin Suomessa.

Niin se vain on. Aurinkoharhalle olemme me kaikki alttiita. Voi tietysti ajatella, että arkistressiä ruuhkaisella kehätiellä on helpompi kestää lämpimässä auringonpaisteessa kuin räntäsateessa. Tai että arki ylipäätään sujuu mukavammin, kun voi pukeutua talvellakin kevättakkiin ja nauttia auringosta niinä hetkinä, jotka onnistuu työn ja velvollisuuksien välistä nipistämään. Voi olla että se sujuukin. Tai sitten ei.

Siitä juuri aurinkoharhassa on kyse. Että kuvittelee olevansa onnellisempi jossakin muualla missä on aurinkoa ja lämpöä, ikään kuin se korvaisi kaikki huonot puolet, joita aurinkomaassa asumiseen mahdollisesti liittyy. Tai että lämpimämpi ilmasto tekisi arjesta, onnellisuuden kokemisesta tai ihmissuhteissa luomivimisesta oikeasti helpompia. Aurinkoharhassa unohtuu, että elämän vaikeudet, jos niitä on ollakseen, ovat ihan samanlaisia paistoipa aurinko tai ei.

Omassa elämässäni aurinkoharha on jatkuvasti läsnä ja juuri siksi, että minulla on periaatteessa jatkuvasti mahdollisuus muuttaa Italiaan. Mikä tahansa elämässä joskus masentaakin, mieleen tulee aina sama ajatus: olisikohan tämä(kin) asia paremmin, jos asuisimme Italiassa? Mieheni kanssa siitä usein puhumme, emme koskaan ihan tosissaan, mutta puhumme kuitenkin: mitä jos sittenkin muuttaisimme. Mutta mieheni viihtyy hyvin Suomessa, minäkin viihdyn, olemmehan molemmat introverttejä rauhallisuutta ja hiljaisuutta rakastavia ihmisiä. Lapsille on täällä puhtaampaa, turvallisempaa ja vapaampaa, ja koulumaailma on monella tapaa inhimillisempi pienille koululaisille (myöhäisempi koulunaloitus, lyhyet koulupäivät, vähemmän paineita harrastaa ja olla kaikessa hyvä).

Tällä hetkellä elämässäni on pinnalla erityisesti kotiäitiys ja siihen kohdistuvat ulkoiset paineet. Suomessa kotiäitiys on enemmän oudon poikkeustilan kaltainen vaihe naisen elämässä, ja sen oletetaan ilman muuta päättyvän ennemmin tai myöhemmin, yleensä ennemmin.

Italiassa taas pitkäkin kotiäitys on edelleen tavallisempaa ja hyväksytympää kuin Suomessa. Mietin usein, miksi ihmeessä kärvistelen täällä erilaisena ja välillä jopa huonoutta tuntien uraa puurtavien kanssasisarten joukossa, kun Italiassa odottaisi "normaali" ja arvostettu elämä kotiäitinä. Kaiken lisäksi olisi se ihana aurinko! Sen lämmössä voisin valmistaa ruokaa parvekkeella, lapseni telmisivät vieressä ja elämä olisi onnellista.

Ai niin, paitsi että ne lapsethan olisivat koulussa, a scuola, jota nimitystä käytetään jo 3-4-vuotiaiden päiväkodista. Italiassa päiväkotiin menevät kaikki, olipa äiti kotona tai ei. Ja juuri sitä en haluaisi tehdä - laittaa lapsiani niin pieninä päiväkotiin, jos kerran itse kotona olen. Asilo nido eli 1-2 -vuotiaiden ja sitä nuorempien päiväkoti on myös ihan tavallinen ratkaisu kotiäitienkin lapsille. Italiassa ajatellaan, että lapsen pitää päästä sosiaallistumaan ja saamaan virikkeitä mahdollisimman pienenä, mielellään jo vauvana.

Ja ai niin, tarvitsisin autoa joka paikkaan menoon, varmasti myös lasten kouluun- ja päiväkotiinvientireissuihin, ja menettäisin hermoni ruuhkissa ja parkkipaikkaa etsiessä. Päiväni kuluisivat lapsia viedessä ja tuodessa. Mieheni tulisi kotiin työstä parhaimmillaankin vasta kahdeksan aikaan, yleensä vasta illalliselle eli yhdeksän tienoilla istuttuaan hänkin ruuhkassa väsymykseen asti. Italiassa työpäivät ovat pidempiä kuin Suomessa, monilla työpaikoilla on parin kolmen tunnin siesta-aika, mutta ellei työpaikka sijaitse ihan lähellä kotia, ei siestaa kannata tulla kotiin asti viettämään.

Aurinko kyllä paistaisi, mutta niinä harvoina hetkinä kun pääsisimme siitä koko perheenä nauttimaan eli viikonloppuina ja lomina, ovat kaikki tarkoitukseen sopivat paikat tupaten täynnä muitakin perheitä yrittämässä nauttia auringosta.

Teillä on paljon parempi olla Suomessa, vakuuttavat ystäväperheemme Italiassa meille yhteen ääneen joka kerta, kun puheeksi tulee haave Italiaanmuutosta. Älkää vain tehkö sitä virhettä, että muutatte tänne. Niitä sanoja kuunnellessa tulee asiaan aina hyvää perspektiiviä ja muistan taas paremmin perusteluni Suomessa asumiselle.

Aurinkoharha voi ajoittain olla todella vahva, mutta sen valtaan ei pidä kokonaan erehtyä joutumaan.

Parhaita tällaiset ovat pyöreät, liilaan vivahtavat artisokat.

Artisokista poistetaan uloimmat lehdet ja leikataan jäljelle jäävistä lehdistä kärjet. Myös varren tyveä leikataan veitsellä ja varsi leikataan paloiksi sekä poistetaan niistä puumainen uloin osa. 

Kuoritut artisokat liotetaan sitruunavedessä hetken ajan. Sitten lehtiä varovasti avataan ja sisällä laitetaan persiljaa, minttua, valkosipulinpaloja ja hierotaan pintaan vähän suolaa. 

Artisokkia keitetään öljyisessä vedessä (pari desiä oliiviöljyä ja lopuksi vettä niin että artisokat juuri ja juuri peittyvät, sekaan ripaus suolaa) noin 40 minuuttia, niin että artisokkien sydän on täysin pehmeä ja lehdetkin syötäviksi pehmentyneet. Vesi saa haihtua keittäessä jolloin jäljelle jää mausteinen, kastikkeeksi sopiva öljy.

PAROLA DEL GIORNO: carciofo (m)= artisokka Il mio piatto preferito è carciofi alla romana. = Lempiruokani on artisokat roomalaisittain.