Ahaa-elämyksiä veden olomuodoista ja monista merkityksistä

Jättivesilätäkkö - lapsen toteutunut unelma!

Keskimmäisemme, vappuna 5 vuotta täyttävä veijari, sai eilen, keskellä mitä tavallisinta tiistaiaamua valtavan ahaa-elämyksen. Hän oli pomppimassa naapurin kuralätäkössä - taas ne pojat sinne olivat karanneet - kun sai tietää naapurin rouva A:lta, että se lumi on oikeastaan vettä, vain jäätyneessä muodossa.

Onko lumi vettä? hän hihkaisi innoissaan. On se, on on! Kun esikoinen tuli koulusta, kuulin kuinka pikkuveli ensimmäisenä asianaan toimitti uutisen isosiskolleen. Lumi on jäätynyttä vettä!

Olemmehan me asiasta monta kertaa puhuneet, olen selittänyt lapsille veden eri olomuodoista ja olemme muun muuassa tarkkailleet terassilla, kuinka kevätaurinko sulattaa lunta vedeksi. Mutta näköjään tässä asiassa pätee sama kuin taannoin appelsiinien maun kohdalla ( joista kerroin viime kuussa täällä ): naapurin sana painaa paljon enemmän kuin äidin jokapäiväiset jorinat. Vain ensin mainittuja uskotaan.

Vesi onkin mitä monipuolisin elementti. Siitä on vaikka mihin:


kuralätäköissä pomppimiseen, uimiseen tietysti, kylpyleikkeihin, sadetinleikkeihin kesänurmikolla, purojen tekemiseen, ja talvella kaikkiin lumi- ja jääleikkeihin totta kai.

Jäämäessä toissa viikolla.

Itselleni sanasta vesi tulee mieleen hyvin monenlaisia asioita. Melkein ensimmäiseksi vesi yhdistyy ajatuksissani luonnonvesistöihin, järviin ja meriin. Minulla on ollut ja osittain on yhä edelleen erittäin kompleksinen ja suorastaan sairaalloisen tunnepitoinen suhde erääseen tiettyyn järvimaisemaan elämässäni, josta siitäkin olen täällä blogissa siivun avannut (täällä ).

Edesmenneen setäni Oravissa sijaitsevasta kotirannasta avautuvan maiseman äärellä mieleni on tyyntynyt ja iloinnut, tullut usein surumieliseksi ja nostalgiseksi mutta aina kuitenkin onnelliseksi, ja   vain viimeisiä kertoja sen nähdessäni levottomaksi ja epätoivoiseksi. Ja yhä edelleenkin jos vain kuulenkin sanan järvi, näen edessäni tuon maiseman ja sitten yritänkin kiireesti ajatella jotain muuta, ettei vesi tirahda kohta silmistäni. Niin, sieltäkin sitä vettä voi tulla ulos, ja oikeastaan mehän kaikki olemme suureksi osaksi vettä, mikä ihmeellinen elementti toden totta.

En ole varmaakaan ainoa suomalainen, jolle järvimaisema on se kaikkien vesinäkymien ideaali. Merimaisemista nyt tietysti puhumattakaan. Helsingin rannoilla ja jäätyneen meren päällä olen mm. elänyt ensi-ihastustani, saanut erinäisiä ahaa-elämyksiä tulevaisuudensuunnitelmieni suhteen (suurimpina esimerkiksi että haluan lukea historiaa,  lähteä Israeliin kibbutsille töihin, kirjoittaa kirjan ja ryhtyä kulkemaan elämässäni omaa, lapsuudenkodin kasvatuksestani poikkeavaa polkua) ja erehtynyt luulemaan lapsivesien menneen esikoista odottaessani, vaikka kyseessä oli pelkkä väärä hälytys.

Italian rannat tähän sitten lisäksi vielä päälle. Niistä ja niiden äärellä sattuneista tapahtumista ja ajatuksista jos alkaisi tässä puhumaan, syntyisi siitä ihan oma erillinen blogikirjoituksensa tai mahdollisesti jopa kirja! Ehkäpä palaankin aiheeseen joskus toiste.

Siltikin nykyisin se kaikkein vahvin ja tunnepitoisin asia, joka vedestä tätä nykyä kaikkein ensimmäiseksi mieleeni tulee, on - yllättävää kyllä - synnytys. Synnytin kuopukseni kaksi vuotta ja kaksi kuukautta sitten veteen nyt jo ovensa sulkeneella Kätilöopistolla, ja kokemus on ihan liioittelematta elämäni ihmeellisin. Vesi kivunlievityselementtinä synnytyksessä on minulle ollut jotakin lähes taianomaista, se on mahdollistanut kolme synnytystä ilman kipulääkkeitä. Minulle, joka pelkään kaikkea mahdollista ja mahdotontankin -  myös kipua pelkäsin ennen mutta synnytyksissä siitä tuli minulle niin tuttu, etten sitä enää pelkää. Päin vastoin, usein haaveilen voivani synnyttää vielä kerran elämässäni, elää ne kivun ja aistien terävimmät hetket, matkustaa kosketuksiin alkukantaisen minäni kanssa, tietoisuuden rajalle ja sieltä takaisin vielä kerran, vaikka lapsilukumme on mitä suurimmalla todennäköisyydellä jo täysi.

Olen kirjoittanut synnytyskertomuksista eri versioita varmaan ainakin kuusi tai seitsemän,  terapeuttisena tekstinä heti tuoreeltaan tapahtumien jälkeen itselleni, omaelämäkerrallisena tekstinä kirjoituskursseilla, Aktiivinen synnytys ry:n keskusteluryhmään Facebookissa... Pitkään mietin kirjoittavani aiheesta myös lehtiartikkelin, jota myydä vauva-aiheisille lehdille, mutta olen luopunut aikeesta ja päätän, että jos ja kun jotakin synnytyksistäni julkaisen, se tapahtuu täällä blogissa. En halua tehdä elämäni ainutlaatuisimmilla kokemuksilla rahaa, se ei tuntuisi oikealta. Ja siksi varmaankin olen niin huono freelance-toimittaja, kun en osaa muuttaa elämääni rahaksi, vaikka kokemusjutut ovat lehdissä olleet jo kauan niitä suosituimpia ja toimituksen eniten toivomia aiheita.

Viime päivinä vettä on uhannut tulla sieltä silmistänikin, kun olen lukenut teidän eli lukijoitteni kommentteja ja viestejä vastauksena edelliseen blogikirjoitukseeni. Olen lukenut ne kaikki ajatuksella ja mielenkiinnolla ja jokainen on täyttänyt minut ilolla ja mihin en ole vielä ehtinyt vastata, niin vastaan ihan pian. On ihana tietää, että blogiani luetaan mielellään, ja minulle innostusta antaa tietoisuus yhdestäkin lukijasta, jolle teksteistäni on iloa ja hyötyä.

Kaikki kommentit ovat kehottaneet minua vain jatkamaan valitsemallani tiellä ja ne muutamat aihe-ehdotukset jotka sain, laitan ilman muuta korvan taakse ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös jossain vaiheessa toteutan.

Rooman historiaa muun muuassa toivottiin, ja siihen saatan hyvinkin tarttua jo ihan lähiaikoina, onhan se itselleni erittäin läheinen aihe ja muun muuassa proseminaarityöni olen kirjoittanut antiikin Roomasta.  Ongelmana aiheessa vain on se, miten saan itsessäni lymyilevän historiantutkijan kurissa enkä ala jumittumaan tuntikausia lähteisiin, lähdeviitteisiin ja -kritiikkiin, koska silloin blogin kirjoittaminen rennosti aamiaispöydässä ei enää noin vain onnistuisikaan!

Toinen vaihtoehto on tarttua historiaan kepeämmällä otteella, ottamatta sitä liian vakavasti. Tämä todennäköisesti tuleekin olemaan valittu näkökulma aiheeseen, ihan jo blogini luonteen vuoksi.

Tämäkin on vesileikkiä: jäätyneen veden eli lumimurskan pudottelua
 Lasipalatsin aukion kattokumpareilta alas. Hirveän hauskaa lasten mielestä!

Samoin kirja-aiheisia postauksia toivottiin, ja niitä ihan varmasti on tulossa! Niistä 27:stä kirjasta, jotka tänä vuonna olen lukenut, en ole toistaiseksi vielä uskaltanut tehdä kirja-arvostelua, sillä jotenkin arkailen arvostelijaksi ryhtymistä kun itsekin olen kirjoittajana vielä sellainen raakile. Toki tiedän, että kirja-arvosteluja voi tehdä ja yleensä tehdäänkin, vaikkei itse olekaan ammattikirjoittaja, eikä kukaan oleta että arvostelijan pitäisi osata itse kirjoittaa paremmin jos kerran haluaa muiden kirjoja arvostella.

Mutta kirjoista toki voi kirjoittaa ilman kirja-arvostelujakin, ja sitä ilman muuta aion tehdä jatkossa. Oma romaanikäsikirjoitukseni on hurjassa luomisvaiheessa, kirjoitan sitä omaksi ilokseni mutta julkaisuhaaveet aina mielessä, ja miten sen kanssa tuleekin käymään, raportoin varmasti siitä täällä blogissa matkan varrella.

Sen olen tähän mennessä oppinut, että romaanin kirjoittaminen on paitsi erittäin intensiivistä, myös äärimmäisen hidasta työtä. Kirjoittihan vastikään Finlandia-palkittu Olli Jalonen Taivaanpalloaan peräti 30 vuotta! Toisin sanoen se aika kului ensimmäisestä ideasta valmiiksi kirjaksi. Idean kypsyttely onkin hyvin iso ja aikaavievä osa romaanin tekoa, vaikka ei puhuttaisikaan Finlandia-palkintoon asti yltävistä mestariteoksista.

Itselläni suhde on tällä hetkellä suurin piirtein puolet ja puolet, eli päivässä ehdin kirjoittaa noin 1-2 tuntia, ja varmaan ainakin sama määrä kuluu siihen, kun pohdiskelen aihetta ja juonenkäänteitä ja luen netistä aiheeseen liittyvää tietoa. Ja sitten tietysti on kausia, jolloin en ehdi tai kykene kirjoittamaan yhtään, ja silloin kaikki on pelkkää prosessointia ja alitajunnassa kypsyttelyä.

Ja hyvistä kirjoista ja kirjallisuudesta ihan noin muuten vain, niistä tulen myös varmuudella blogissa ajan mittaan kirjoittamaan.

Kuin vaivihkaa tästä postauksesta on tullut eräänlainen esikatsahdus tuleviin aiheisiin. Yleensähän en pahemmin etukäteen aiheita mieti, mutta nyt toivomani lukijapalautteen myötä asia on noussut pinnalle. Lisäksi kevättalven mittaan kirjoitusinnostukseni on kasvanut sellaisiin mittoihin, että olen pikku hiljaa kirjoittanut jo varastoon aihelmia ja jopa lähes valmiita blogikirjoituksia. Enemmän kuin yhden päivässä en kuitenkaan viitsi julkaista, johan siinä jo hullun kirjoittajan leiman alkaisi saada...

Mutta nyt aamu-ulkoilut odottavat sekä lempikotityöni (ihan oikeasti), kodin siisteystason kymppiin hetkessä nostava ikkunanpesu. Joka tietysti tapahtuu vedellä ja fairyllä, eli mitä tässäkään asiassa tekisimme ilman vettä!

PAROLA DEL GIORNO: gli stati della materia dell`acqua = veden olomuodot
 L`acqua allo stato solido si trova per esempio sotto forma di ghiaccio o neve, e allo stato liquido sotto forma di pioggia, mari o fiumi. = Veden kiinteitä olomuotoja ovat esimerkiksi jää ja lumi ja nestemäisiä muotoja muun musata sade, meret ja joet.