Hikeä ja suomalaista alkoholikulttuuria Ratikkamuseossa

Muistatko tämän nostalgisen laitteen?

Eilen jatkoimme viime vuonna alkanutta museopäivä-traditiotamme eli säännöllistä museoissa, näyttelyissä ja muissa kulttuuririennoissa käymistä ja suuntasimme Ratikkamuseoon Töölönkadulle. Tahti on noin museo tai muu tapahtuma per viikko, tosin ihan aina siitä ei ole onnistuttu pitämään kiinni mutta ei se niin tarkkaa olekaan.

Tarkoituksena on ollut paitsi saada itselle taide-elämyksiä ja tyydytystä kulttuurinälkään, myös tarjota lapsille mahdollisuutta oppia uusia asioita ja sitä, miten museoissa ollaan. Kävellään rauhallisesti, keskitytään katselemaan, ei kosketa jos se kielletään ja kosketaan jos siihen on lupa.

Teemme yleensä näitä retkiä hyvän ystäväperheemme kanssa, jossa myös on kolme suurinpiirtein samanikäistä lasta kuin meillä, ja joskus meno onkin ollut äityä vähän hurjaksi, ainakin sivustakatsojien mielestä! Me olemme siihen toki tottuneet, ja ikinä ei ole tullut mitään varsinaista ongelmatilannetta lasten "huonon" käytöksen suhteen. He ovat nauttineet museokäynneistä ja olleet niistä innoissaan, joskus vähän liikaakin, sillä ihanan spontaanilla tavalla kuin lapset ovat.

Kuten Ateneumin keikalla, jossa kävimme loppukesällä katsomassa italialaisen 1920- ja 30-lukujen taiteen näyttelyn Fantastico!n:


Siellä taide-elämysten äärellä lapsille tuli yhtäkkiä halu ja kieltämättä hölmö idea alkaa juosta hippaa, ja koska me äidit olimme hetkeksi niin uppotuneet keskustelemaan taiteesta (tai mistä lie), niin emme tulleet kiinnittäneeksi huomiota lasten hippaleikkiin.

Monet muut kyllä kiinnittivät, ja olimmehan jo näyttelyn alusta asti saaneet osaksemme ynseitä katseita. Mikä älytön idea tuoda lapsia tänne, ne viestivät. Ikään kuin lapsilla ei olisi oikeus nauttia taiteesta! Ja siinä vaiheessa he  vielä kävelivät ihan rauhassa, toki lapsille ominaiseen poukkoilevaan ja äänekkäänpuoleisen kommentoinnin värittämään tyyliin.

1800-luvun lopun hevosratikan ovella

Ateneumissa olemme käyneet monta kertaa ennenkin, ja joka kerta siellä näitä katseita riittää. Mutta onneksi myös paljon niitä toisia, ystävällisiä ja jopa ihailevia katseita: olettepa te rohkeita kun tuotte lapset tänne, hienoa!

Fantastico! -näyttelyssä vauhti kieltämättä yltyi hetkeksi vähän liian suureksi, ja tilanteeseen puuttui näyttelyn vartija. Silloin ei tuntunut hyvältä äidiltä, mutta kuten sanottua, se on ollut tähän mennessä ainoa ikävä tilanne museoreissuillamme.

Eilinen Ratikkamuseopäivä sujui sekin oikein hienosti. Tällä kertaa olin liikkeellä vain poikien kanssa ja seurana meillä oli ystäväni ja hänen kolmevuotias lapsensa. Museo onkin lapsien kannalta sieltä kiinnostavimmasta päästä: siellä saa ajaa oikeilla vanhan ajan ratikoilla, vääntää ohjauspyörää, leikkiä lipunmyyjää, leimata pahvilippuja (mikä nostalginen tunne muuten! Ja ne kymmenen matkan liput...), katsella videoita menneiden aikojen Helsingistä ratikkanäkökulmasta, ja ennen kaikkea - juosta vapaasti! Museo on päällystetty ihka aidoilla mukulakivilla, siitä erityisplussaa. Seinät on kuorrutettu vanhoilla ratikkakylteillä, kieltotauluilla ja tietoiskuilla, joita lukiessa aikuisellakin riittää huvia ja kiinnostavaa tekemistä.

Jos vain olisin ehtinyt niitä kunnolla lukea ja katsella kuopuksen perässä juoksemiseltani! Mukulakivet yhdistettynä ratikoiden korkeisiin portaisiin ja niiden alle sijotettuihin rautaisiin ristikoihin muodostivat todellisen ylisuojelevan äidin kauhukuvaskenaarion. Kaksivuotias kun on vielä siinä iässä, etteivät kaikki portaiden nousut ja liikkumiset aina suju täysin varmasti, vaan riskiä erinäisiin kaatumisiin on olemassa.

Onneksi pahoja kaatumisia ei tullut, kiitos jatkuvan perässä juoksemiseni. Kuumahan siinä tuli, ja tunne päivän urheilusuorituksen kiitettävästä suorittamisesta. Viihdyimme museossa melkein kaksi tuntia, ja se oli äidin kannalta ihan riittävästi. Pojat olisivat kyllä viihtyneet pidempäänkin, mikä on ihmeellistä ottaen huomioon, että museo on kuitenkin aika pieni. Kolme ratikkaa, joihin pääsee sisään ja kolme ulkoapäin katseltavaa ja sitten ne seinille kiinnitetyt esineet ja teksit, ei muuta.

Lapset ratikan ohjaamossa.

Kovasti on matkustajia ennen vanhaan opastettu.

Avoperävaunu oli käytössä 1919-1952.

Tämä Sisu-moottorivaunu liikennöi 1941-1979.

Kuuma tuli siksikin, että tilassa satuttiin samaan aikaan järjestämään jonkin firman infotilaisuus, toisin sanoen museon keskellä oleva huone oli täynnä puku-kravatti-jakkuihmisiä tiukassa bisneslookissaan. Ihmispaljous lämmitti tilaa todella tuntuvasti. Jättiscreeniltä näytettiin videoita toisensa perään ja puheita pidettiin. Siihen sekaan vielä sitten meidän lastemme äänet, ja kuten tiedätte, poikani osaavat olla to-del-la kovaäänisiä kun innostuvat.

Luentojen välillä juontaja muisti moneen kertaan muistuttaa yleisölle että malttakaahan, vielä on pari puhetta jäljellä mutta sitten baari vihdoin aukeaa. Jano on varmasti jo kova, hän vitsaili, mutta helpotus on lähellä.

Ja niinhän se oli, verhon takana työntekijät valmistelivat pitkää baaripöytää, joka oli täynnä viinilaseja ja hienoja oluita. Viinilasirivistöt täyttyivät punaviinillä sillä aikaa, kun janoinen bisnesväki hikoili luentojen äärellä.

Eihän siinä mitään, en olisi varmaankaan kiinnittänyt koko asiaan huomiota vaan korkeintaan ajatellut että lasillista tekisi itsekin mieli, ellen olisi juuri aloittanut lukemaan Ani Kellomäen Tiedostavan siemailun taitoa (Atena). Kirja herättää ajattelemaan, millaisessa alkoholikylläisessä kulttuurissa elämme ja kuinka juontajan kaltaiset alkoholista vihjailevat vitsit herättävät aina yleisössä mitä suurinta huvitusta.

Huomaamattamme osallistumme alkoholikylläisyyteen lähes kaikki lähettämällä sosiaaliseen mediaan juomakuvia (ah, perjantaipullo! kevät ja terassikelit, vihdoinkin! Skumppalasi ja LOMA! jne.) Arvostetuin ja itsestään selvä bisneslahja on viinipullo, avaamme tölkkiä milloin minkäkin juhlan varjolla, menemme yhdelle heti kun siihen vaan avautuu tilaisuus. Ja kun jokin vähänkään ottaa päähän, vedämme kännit.

En ole vielä päässyt kirjassa kovin pitkälle, joten en voi vielä arvioida sen kokonaisantia, mutta alku vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta. Olen elämässäni usein pohtinut alkoholikulttuuriamme monestakin eri näkökulmasta, ja italialaiseen mieheen tutustuttuani olen saanut oivaa vertailukohtaa italialaisesta alkoholikulttuurista. Sitähän aina kehutaan paremmaksi kuin suomalaista, ja näin varmaan pääosin onkin. Mutta kyllä ne italialaisetkin nuoret osaavat ryypätä! Ja alkoholi liittyy sielläkin lähes jokaiseen sosiaaliseen tapahtumaan tai juhlaan. Suurena erona tietysti se, että juominen hyvin harvoin on humalahakuista, vaan mahdollinen humaltuminen tapahtuu siinä sivussa ikään kuin "vahingossa".

Kirjan ensimmäisiä lukuja lukiessani poimin sivuilta yhden erityisen ansiokkaan lauseen, jossa kirjoittaja avaa omaa historiaansa ja suhdettaan alkoholiin: [Nuorena äitinä] pelkäsin aikaisemman elämänkokemukseni perusteella helvetin lieskojen nuoleskelevan kantojani jo pelkästä pullon ruskeasta väristä. Tämä riemastuttava lause voisi kuvata omaakin aikaisempaa suhtautumistani alkoholiin.

Nykyisin minä - kuten Tiedostavan siemailun taidon kirjoittajakin - juo kyllä alkoholia silloin tällöin eikä näe siinä mitään ongelmaa. Onko oma alkoholinkäyttöni tiedostavaa, sitä en tiedä, mutta luulisin kuitenkin että se poikkeaa aika lailla perinteisestä suomalaisesta alkolinkäytöstä. Kotona juomme punaviiniä ruuan kanssa pari kertaa kuussa, ja joskus "juhlistan" viikonlopun alkamista lempilonkerollani Laitilan Brandyllä siinä samalla, kun mies avaa perjantaipullonsa.

Eli mukana on Kellomäen kritisoimaa alkoholikylläistä kulttuuria (perjantaipullo, jonkin asian juhlistaminen alkoholilla), mutta saa ollakin. Mielestäni tällainen on kuitenkin melko harmitonta, mutta voihan olla että mielipiteeni muuttuu, kunhan olen saanut koko kirjan luettua. Lupaan kertoa, käykö näin.

Ratikkamuseosta lähdimme eilen ennen kuin bisnesväen baari ja juomahanat aukesivat, joten en päässyt näkemään miten siinä kävi ja miten innoissaan ihmiset baarin antimien luokse lopulta siirtyivät. Ehkä parempi niin, tai sitten - voihan olla että siellä osattiin käyttäytyä ihan hyvin ja sivistyneesti. Olihan suuri osa väestä ulkomaalaisia, englantia puhuttiin ja nimikylteissä vilisi ulkomaalaisia nimiä.

Ulkomaalaisethan osaavat aina juoda sivistyneemmin kuin me suomalaiset, niin me suomalaiset ainakin olemme tottuneet ajattelemaan.

Illalla kotona olohuoneessamme oli diskoilta, kun lapset halusivat käyttöönsä uuden diskopallomme. Siinä me tanssimme koko perhe värikkäiden pallojen pyöriessä villisti katolla ja seinissä, ja kaikilla oli kauhean kivaa. Lapsista on ihan parasta, kun koko perhe tanssii yhdessä. Minustakin se on hauskaa, tulee samalla itsellekin liikuntaa ja sitten tietysti hyvän musiikin tahdissa on aina kiva tanssia, varsinkin omien ihanien lasten kanssa.

Heidän tanssiaan katsoessaan en voinut olla kääntämättä ajatuksia tulevaisuuteen ja siihen hetkeen, kun he mahdollisesti siirtyvät oikeisiin diskoihin tanssimaan. Millainen tulee heidän suhteensa alkoholiin olemaan, kahden (alkoholi)kulttuurin lapsien? Toivon, että erityisesti tässä asiassa he osaavat poimia kulttuureista parhaimmat palat: kohtuuden, alkoholin nauttimisen sosiaalisen luonteen ja alkoholin yhdistämisen hyvään ruokaan. Ja sitten toivoisin myös, etteivät he kuuluisi siihen joukkoon, joka innoissaan hirnuu näille Kohta janonne saa tyydytystä ja baari aukeaa - vitseille jopa bisnestilaisuuksissa. Sillä siinä olen jo nyt Kellomäen kanssa yhtä mieltä, että elämä ei saa olla yhtä enemmän tai vähemmän piilotettua alkoholin ajattelua. Alkoholi on elämässä pieni asia, joka välillä kyllä voi tuottaa iloa ja nautintoa, mutta ei sitä joka välissä ole tervettä ajatella.

PAROLA DEL GIORNO: tram (m)= rautiovaunu Tämä sana on suoraan otettu englannin kielestä italiaan. Ilmiö ei ole ollenkaan harvinainen, vaan italian kielessä on paljon tapauksia, joissa englanninkielinen sana on yleisessä käytössä ja sanan italialainen vastine kuulostaa suorastaan oudolta tai sitä ei ole ollenkaan. (esim. smartphone, älypuhelin, italiassa vastaavin sana on cellulare, joka tarkoittaa matkapuhelinta ylipäätään, itse älypuhelimelle ei ole vastinetta)