Kevätaskarteluja lasten kanssa - "varhaiskasvatusta" kotona

Askartelu opettaa keskittymistä. 

Kun vanhempi lähtee töihin ja jättää lapsensa päiväkodin huomaan, hän voi rauhallisin mielin ajatella, että siellä se pirpana päivän aikana tekee kaikkea kehittävää ja oppii uusia asioita. Ainakin toivottavasti.

Kotihoidetun lapsen vanhemman sen sijaan on aika ajoin mietittävä, onko lapsilla tarpeeksi kehittävää tekemistä vai onko arki pelkkää päämäärätöntä oleilua. Varsinkin jos tilanne on kuten meillä, että keskimmäinen eli 4-vuotias ei suostu mihinkään ohjattuun toimintaan mukaan; lähipuiston ohjatuissa leikkihetkissä hän on epäluuloinen kuin jatkuvasti miettien, mikä koira tähän oikein on haudattuna, leikkipuistojen kerhotoiminnassa hänelle riitti puolen vuoden kokeilu ja sen jälkeen tuli ilmoitus, että hän haluaa olla aina aina aina vaan äidin kanssa kotona.

En ota asiasta paineita ja enimmäkseen kyllä vain oleilemme sydämemme kyllyydestä, mutta siitä pidän kiinni, että teemme lasten kanssa myös jotain "kasvatuksellista":





järjestän lapsille ohjattua taide- tai askartelutoimintaa, varhaiskasvatussessioita ja luovia musiikki- ym. tuokioita.

Toisin sanoen piirrämme, maalaamme ja askertelemme, tanssimme, improvisoimme, keskustelemme asioista, opettelemme aakkosia (koska lapset itse ovat niistä niin kiinnostuneita) ja luemme kirjoja!  Eli teemme sitä ihan samaa, mitä lapset päiväkodissa tekevät.

Olen kotiäitiyden puolestapuhuja ja vahvasti sitä mieltä, että kotiympäristössä lapsen on mahdollista saada aivan yhtä täysipainoista ja hyvää varhaiskasvatusta kuin päiväkodissakin. Ainoa, josta kotihoidettu lapsi jää paitsi, on ryhmätoiminta ja siihen liittyvät opit, joita tosin niitäkin on mahdollista opetella kotona, varsinkin jos perheessä on useampi lapsi.

Lapsen virikkeellistäminen kotioloissa vaatii vähän viitseliäisyyttä vanhemmilta, eikä kaikkien voi tietenkään olettaa haluavan siihen ryhtyä. Kotioloja kun on niin monenlaisia, samoin vanhempien tilanteita ja jaksamistasoja. Se mikä toiselle näyttäytyy leppoisana kotiolona (kuten minulle), voi toiselle olla uuvuttavaa ja heikosti palkitsevaa arkikaaosta.

Olen aina mielelläni hoitanut kaikki lapseni kotona, myös silloin kun uusi vauva on syntynyt. Esikoinen kävi leikkitoiminnan kerhoa kolme kertaa viikossa 2,5 tuntia kerrallaan, ja se oli meille oikein hyvä järjestely. Keskimmäinen on puolen vuoden kerhokokeilua lukuun ottamatta ollut koko ajan kotona, ja hetkittäisiä turhautumisia äidin puolelta lukuun ottamatta kaikki on mennyt hienosti.

Turhautumisia tulee lähinnä silloin, kun keskimmäinen on saanut pahimpia uhmaikäkohtauksiaan tai äidin kinuaminen leikkiin on ollut intensiivisimmillään. Silloin joskus tuntuu, että kylläpä ne vanhemmat pääsevät helpommalla, jotka laittavat isommat lapset päiväkotiin! Siellähän varhaiskasvatuksen ammattilaiset hoitelevat nämä kiukunpuuskat ja koko paikka pursuaa leikkikavereita, ja äiti voi keskittyä vauvaan tai omiin puuhiin.

Mutta ne hetket ovat onneksi harvassa, eikä päätökseni kotihoitoon ole oikeasti missään vaiheessa horjunut. Arvostan kuitenkin suomalaista päiväkotijärjestelmää sillä tiedän, ettei kaikissa maissa (kuten Italiassa) ole niin toimivaa ja kaikille saatavilla olevaa järjestelmää.

Moni muukin suomalainen perhepolitiikan osa saa uutta perspektiiviä, kun vertaa sitä Italian tilanteeseen. Meillä on lapsilisämme ja kodinhoidontukemme, jota onneksi vielä ei olla ryhdytty rajoittamaan tai pakkojakamaan vanhempien kesken. Ja meillä on suhteellisen pitkä äitiyslomamme, eikä äidin ole pakko mennä 3 kuukauden jälkeen synnytyksestä töihin kuten Italiassa äitien täytyy, elleivät isovanhemmat voi hoitaa vauvaa tai äiti irtisanoudu työstään. Tai sitten voi laittaa vauvan sinne päiväkotiin - kolmen kuukauden kypsässä iässä.

Keittiötaidetta ja arjen pikku viestejä astianpesukoneen pinnalla. Näiden magneettikirjanten avulla
keskimmäinen oppi aakkoset 2v1kk iässä ja kirjoittamaan 4v 4 kk iässä. Harmi tämän lauseen kannalta, että meillä on vain yksi ä-kirjain tallella! 

En siis pidä lapsiani kotona siksi, että epäilisin suomalaisen päivähoitojärjestelmän toimivuutta. Sen sijaan epäilen, että se olisi lapselleni ihanteellisin mahdollinen kasvupaikka täpötäysine ryhmineen ja henkilökuntavajeineen. Päiväkoti on hyvä, jos töihin on mentävä ja lapselle löydettävä joku paikka sen ajaksi. Mutta jos minulla suinkin on mahdollisuus pitää lapseni kotona, niin ihan varmasti pidän.

Teen näin tietenkin lasteni parhaaksi, mutta myös siksi että viihdyn itse niin hyvin kotona useammankin lapsen ympäröimänä. Työni on olla kotiäiti, ja minähän en työtä pelkää! Mielestäni on vain luonnollista, että työ saa välillä tuntua raskaalta, että on useampi lapsi puettavana ja riisuttavana, ruokittavana ja kammattavana.

Enimmäkseen arki rullaa kuitenkin kohtuullisin pienin ponnistuksin, mutta toisaalta ei voi liikaa korostaa sitä, kuinka kotiäitimyönteinen ja kotona viihtyvä ihminen olen. Ymmärrän hyvin, ettei valtaosa naisista ole kaltaisiani. Lisäksi on lapsen näkökulma - senhän pitäisi aina olla se tärkein. Joskus päiväkoti voi olla lapselle se paras vaihtoehto, vaikka äiti olisi kotona, esimerkiksi jos äidin jaksaminen ei vain riitä tai lapsen tilanne on sellainen, että ryhmätoiminta auttaa häntä tavalla tai toisella.

Ehkä minulla lisäksi ei vielä ole täyttä kuvaa todellisuudesta, koska lapsia on kuitenkin "vain" kolme eikä kukaan heistä ole ollut ns. vaikea vauva tai erikoislapsi. Voin vain kuvitella millaista olisi kotiarki - ja kaikki kunnia ja arvostus heille, joilla kokemusta on - koliikkivauvan, tarkkaavaisuushäiriöisen tai esimerkiksi moniallergisen lapsen kanssa.

Otan myös kotiäidin työni tosissani. Tietenkin, olenhan tehnyt tätä jo niin pitkään eli yhdeksän vuotta, joten tuntuisi jo melkein luuseriudelta olla kotona lapset ja kodin vain juuri ja juuri hoitaen. Koen, että velvollisuuteni on pitkässä kotiäitiydessä panostaa työhöni. On eri asia olla vuoden tai pari kotona lasten kanssa työputkien välissä, kuin yhdeksän vuotta ilman selkeitä urasuunnitelmia. Edellisessä tapauksessa voi hyvällä omallatunnolla keskittyä vain "selviämiseen" lapsen hoidosta ja erilaisesta elämänvaiheesta nauttimiseen, jälkimmäisessä kotiäitiys pitää nähdä jo enemmän työnä ja panostaa siihen eri tavalla.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että teemme lasten kanssa alussa kuvailemiani asioita eli erilaisia askarteluja ja sitten muun muuassa retkiä eri paikkoihin, kuten museoihin. Keskustelemme lasten kanssa paljon, havainnoimme ympäristöä ja kannustan heitä luovaan ja itsenäiseen ajatteluun. Lisäksi pyrin tekemään monipuolista ruokaa ja pitämään kodin suht siistinä. Tiedän, näitä asioita tekevät monet muutkin vaikka käyvätkin päivät töissä, ja ihailenkin heitä siitä hyvästä... Omassa elämässäni moinen ei varmasti onnistuisi, en pystyisi siihen, koska olen niin joko - tai -tyyppiä (tässä tapauksessa joko kotona tai työssä -tyyppiä).

Kotihoidettujen lasten askartelumateriaalit eivät ilmesty pöydälle itsestään, vaan äidin on ne siihen hankittava. Ja kun äiti tai lapset ja parhaassa tapauksessa molemmat saavat askarteluinnostuspuuskan, silloin lähdemme koko konkkaronkka askartelukauppaan ja ostamme korin täyteen tavaraa. En siis ole mikään käsistäni kätevä luova ihminen, joka keksii materiaaleja vaikka kannon nokasta, vaan turvaudun valmiisiin, ehkä vähän tylsiin mutta helppoihin vaihtoehtoihin.

Nyt palmusunnuntain lähestyessä koristelemme tietysti pajunkissoja. Muita vakioaskarteluprojektejamme vuoden varrella ovat jo parin vuoden ajan olleet vuodenaikakuvakollaasit. Isolle pahville luomme vuodenajan mukaisen maiseman paperista, silkkipaperista, tarroista, piirroksista, luonnonmateriaaleista, mistä vain.

Nyt on tietenkin kevään vuoro, ja ensimmäistä kertaa tuloksena oli peräti kolme taulua, kun kuopus sai myös tehdä omansa, äidin runsaalla avustuksella tosin.

Idea syntyi toissa talvena, ja tähän mennessä olemme saaneet tehtyä taulun joka vuodenajalle ja joululle erikseen. Lasten mielestä niiden tekeminen on hauskaa, ja samalla voimme miettiä, mitä asioita ja eläimiä vuodenajan vaihtumiseen kuuluu. Talvella esimerkiksi lumiukkoja ja hiihtolatuja, kesällä kukkia  ja linnunpesiä, syksyllä sieniä ja värikkäitä lehtiä ja nyt keväällä muuttolintuja,  kevätesikkoja, sulamisvesiä ja lumilaikkuja.

Tarvitaan vain iso pohjapahvi ja erivärisiä pienempiä pahveja, joista lapsi voi, tarvittaessa aikuisen avustuksella, leikata eri muotoisia maastoja isolle pahville liimattavaksi. Taivaalle voi leikata tai piirtää pilviä, auringon, lintuja ja mitä vain haluaa.

Näissä tauluissa hauskaa on myös se, että niiden tekemistä voi jatkaa pitkin vuodenajan kulumista, koska liimaamme ne näkyville keittön seinälle ja esimerkiksi piirrosten, tarrojen tai varpujen ja lehtien lisääminen on helppoa. Tällä hetkellä etsinnässä on kevään ensimmäiset leskenlehdet, jotka voisimme liimata kevätnurmikolle.

Nyt pääsiäisen lähestyessä tarkoitus on lisätä kuvaan pääsiäisaiheisia koristeita ja myöhemmin ehkä vappujuttujakin. Ja sittenhän on jo kohta kesä ja aika vaihtaa julistetta. Kotiäidin vuodet, kylläpä ne juoksevat!

PAROLA DEL GIORNO: educazione infantile (f) = varhaiskasvatus L`educazione infantile significa l`educazione e l`insegnamento del bambino col metodo della pedagogia scientifica. = Varhaiskasvatus tarkoittaa lapsen kasvatusta ja opettamista tieteelliseen pedagogiseen metodiin pohjautuen.