Kodissani on pyykkiongelma!

Jos sinusta tuntuu, että kotisi pyykkäämisasiat ovat levinneet käsistä tai haluat muuta ajateltavaa Pariisista kantautuneiden ikävien uutisten masentamana, niin lohduta itseäsi lukemalla tämä teksti.

Kotini on pyykkikaaoksessa. Minulla ei ole mitään tekosyitä puolellani. Olen kotiäiti, joten aikaa pitäisi olla. Minun ei tarvitse pyykätä puolenyön aikaan työpäivän, kauppareissun, illallisenlaiton ynnä muun jälkeen. Voisin tehdä sen aivan hyvin rauhassa vaikka nyt aamulla seitsemältä, kun olen juuri herännyt ja lapset katselevat aamupiirrettyjä. Tai aamupäivän aikana kun he leikkivät keskenään. Tai voisin ottaa pojat mukaan pyykkihommiin milloin vain, he tykkäävät auttaa siinä.

Mutta en tee. Kodinhoitohuone on viimeinen alue, mitä järjestyksenpitoon tulee. Ei meillä muissakaan huoneissa mikään tiptop-tyyli ole, lelut ja kirjat pursuilevat joka paikasta eikä sisustustusmakuni ole minimalismia nähnytkään.

Toisin sanoen pieni sotkuisuuden tuntu on kaikkialla, mutta se nyt on vaan kodikasta. En mitään sisustuslehtien olohuonetta haluaisikaan, vaan mielestäni koti on elämistä, ei jonkin tyylin seuraamista ja tavarattomuuden palvomista varten. Toki sellaiset kodit kauniita ovat ja ymmärrän heitä jotka sellaisen haluavat. Mutta ei ole meidän juttumme.

Se että meillä on usein sotkuista, ei siis johdu siitä että olisin laiska tai saamaton. Sehän tästä nyt puuttuisi, laiskuus kotiäidin ominaisuutena. Kotiäitiys on työ siinä missä muukin, ei siinä auta laiskotella tai muuten on hoitanut hommansa huonosti. Mistä sotku sitten johtuu?





Meillä ei hiki hatussa joka päivä siivota ja vaadita lapsilta täydellistä leluttomuutta lattioilla illan päätteeksi siksi, että sellainen ei vain ole meille tärkeää. Mitä sitten, vaikka muutamat lelut lojuisivatkin lattialla yön yli? Tai eteisen pöytä olisi täynnä tavaraa, tai leivinuunin päällinen? Sohvalla tilaa veisi muutakin kuin ne design-tyynyt? Kenen elämää se oikeasti haittaa? Enemmän haittaisi, jos alkaisin kurilla ja ankaruudella (sillä sitä se totisesti vaatisi) edellyttää lapsilta ehdotonta siisteyttä. Ennen kaikkea omat hermot säästyvät ja huutaminen vähenee, kun ottaa rennomman asenteen kodin siisteystason suhteen.

Tietenkin imuroin, pyyhin lattioita ja pölyjä päivittäin, on pakkokin kun on kolme - ei kun viisi koira mukaan luettuna - sisälle ja ulos ramppaavaa kuraista jalkaparia kotona sekä sitten vielä ne koirankarvat. Pölyt lattioilla eivät tee hyvää kenenkään terveydelle. Sotkuista saa olla mutta ei likaista.

Mutta se pyykkihuone! Olisihan se nyt kiva, että pääsisi sekaan edes kävelemään, mutta sekään ei melkein onnistu. Joskus pimeinä talvi-iltoina haaveilen myös, että olisi kiva laittaa pöydälle vaikka kynttilä palamaan saunassakäynnin tunnelmoittajaksi, mutta harvoin siinä on tilaa millekään kynttilöille. Olisihan se jo palovaarankin vuoksi huono idea, mistä auts, taas tuli mieleeni viime yön uutinen Pariisista. Huono aasinsilta, mutta annettakoon anteeksi. Oikeasti ajatukseni ovat eilisen illan ja tämän aamun olleet ihan muualla kuin pyykkikaaoksessani, Notre Damen palaminen on vaan sellainen asia, että se osuu jokaisen länsimaisen ihmisen tietoisuuteen ja tiedostamattomuuteenkin rakennuksen perustavalaatuisen kulttuurisen vaikutuksen vuoksi.

Koska tästä lähtevät ajatuskulut ja palon merkityksen ymmärtäminen ylipäätään vaativat hieman enemmän aikaa selkeytyäkseen, en lähde sen enempää kirjoittamaan nyt Notre Damesta, vaan pysyn turvallisesti pyykkikaaoksessani. Niin kuin ihmiset usein jonkun ison ja käsittämättömän tragedian edessä tekevät: he turvautuvat siihen pieneen ja tuttuun, joka elämässä kuitenkin on yhä jäljellä.

Niin, kodissani on siis pyykkiongelma. En ole vielä tähän päivään mennessä ymmärtänyt sen syntymekanismeja. Joka kerta kun saan päätökseen lähes epäinhimillisiä ponnistuksia vaatineen urakan eli pyykit kaappiin (joskus sekin ihme siis tapahtuu), päätän että nyt en päästä tilannetta enää repsahtamaan. Viikkaan ja vien pyykit kaappiin saman tien kun ne kuivuvat, lajittelen puolilikaiset mutta yhä käytössä olevat vaatteet järkeenkäyvän systeemin mukaan tai no, kunhan edes jotenkin lajittelen, eivätkä ne loju kauheassa sotkukasassa pitkin tuoleja, pyykkikoreja ja jopa lattioita, niin että jonkun vaatteen löytämiseksi on pölläytettävä koko kasa ympäri ja sitten hyvällä tuurilla se sieltä löytyy - ryppyisenä ja ruttuisena ja ummehtuneen hajuisena.

Silitys on näköjään tässä kuvassa kesken, ja aika paljon muutakin...

Kaikista pyhistä päätöksistä ja hartaista aikomuksista huolimatta kodinhoitohuone on jo muutamien päivien sisällä yhtä sotkuinen kuin ennenkin. Alussa toki viikkaan ja lajittelen ja ihailen tyhjiä pöytätasoja ja lattioita aikani, mutta jotenkin se siitä aina leviää taas käsiin.

Pohjimmiltani tietysti tiedän, mistä tämä johtuu, pyykkikaaokseni. Siitä, että pyykkihuoneen siisteys nyt vain on prioriteettilistallani pahnanpohjimmaisena. Jos en ole olohuoneenkaan siisteydestä turhantarkka, niin pyykkihuoneen suhteen olen suorastaan välinpitämätön. Kaikki pyykkien parissa vietetty aika tuntuu tuhlaukselta, se on pois muista, tärkeämmistä asioista ja siksi yritän päästä siinä mahdollisimman vähällä.

Jotkut tykkäävät pyykätä illalla kun muut nukkuvat, mutta minä kirjoitan tai luen silloin paljon mielummin. Joidenkin kotiäitien mielestä on kiva hoitaa pyykit silloin, kun mies ei ole kotona, toisin sanoen perheaikana pyykkeihin ei mielellään kajota. Minulle taas joka hetki pyykkeihin on huono, ja kun niihin joskus kumminkin on koskettava, teen sen aina nopeasti, rivakasti ja suorastaan huolimattomasti, ikään kuin aikani olisi loppumassa.

Sitten jossakin vaiheessa kaaoksen suuruus alkaa lannistaa, ja jotenkin luovutan. Antaa olla, ei tuosta mitään tolkkua enää saa. Saahan ne puhtaat vaatteet tuosta pyykkikoneen päällä olevista pinoistakin haettua, miksi ne oikeastaan kaappiin asti pitäisi viedä. Ja ne puolipuhtaat vaatteet, löytyväthän ne yleensä sieltä kasoistakin kuitenkin, ja sikäli kun en ole vieläkään ehtinyt tehdä vaatekaappien kevät (tai syys- tai joulu-) siivousta, on turha yrittää saada ne mahtumaan puolipuhtaiden vaatteiden hyllyyn kaappeihin. Sitten kun saan siivottua, on helppo pitää kasat poissa tuoleilta. Ja kaikkia muita käteviä tekosyitä.

Tämä on parittomien sukkien korimme. On siellä aika paljon muutakin...

Kun käyn kylässä muissa lapsiperheissa ja minulle tulee tilaisuus nähdä heidän pyykkihuoltotilansa, minulle tulee aina tosi huono olo. Missään muualla en näe sellaista kaaosta kuin kotonani. Kävelen ehkä tämän asian suhteen todellisuuden vääristävät lasit silmilläni tai sitten vain kaikki ystäväpiirissäni ovat todellisia siisteysintoilijoita, mutta kaikkialla näen vain siistejä kodinhoitohuoneita ja pyykittömiä pesukoneen edustoja.

En tiedä, missä välissä he ehtivät pyykkinsä hoitaa, varsinkin ne työssäkäyvät kanssaihmiseni. Minä vietän kaiket päivät kotona enkä edes pyykkihuonetta saa siistinä pidettyä. Siinä asiassa olen vähän laiska, sen myönnän, tai sitten en vain mitenkään kykene nipistämään mistään muusta asiasta ajassani. Esimerkiksi sen sijaan, että käytän puoli tuntia tämän tekstin kirjoittamiseen, olisin voinut viettää sen ajan pyykkihuoneessa ja se olisi nyt ehkä jopa aivan siisti. Mutta silti en sitä tee, vaan kirjoitan.

Italiassa monissa perheissä pyykkikone sijaitsee vessassa eikä erillistä kodinhoitohuonetta ole, ja siksi olen siellä päässyt näkemään monia pyykkitiloja. Korkeintaan on pesuohjelma juuri pyörimässä ja sitten jossakin nurkassa on siisti kannellinen pesukori, josta ei pursuile sukan sukkaa. Sellaista ihailen. Tosin ehkä omakin pyykkikone olisi pakko pitää vähän puhtaampana pyykeistä, jos se sijaitsisi vessassa...Suomalainen kodinhoitohuone on kiva keksintö, mutta toisaalta erillinen pyykkihuone on vähän liiankin mukava, sen oven taakse on kätevä piilottaa vaikka miten suuri kaaos.

Hyvä ratkaisu pyykkikaaokseen voisi siis ehkä olla vessanpöntön sijoittaminen kodinhoitohuoneeseen. Voisi siinä pyykinpesukoneen ympäristön pitäminen siistinä kummasti nousta prioriteettilistalla ylöspäin.

Puolipuhtaita vaatteita, jos vain löytää omansa.

Näihin syvällisiin aatoksiin alan päätellä tämän aamun blogikirjoitustani. Ei ehkä maailman suurimpia ja tärkeimpiä aiheita tämä pyykkiasia, mutta jokainen katsoo elämää omasta arjestaan käsin, ja minun arjessani pyykkihuolto nyt vain on oleellinen osa, halusin tai en. Mistä ne puhtaat vaatteet muuten ilmestyisivät lasten päälle ja lakanat sänkyihin?

Eivät mieheni käsistä ainakaan, hän on niin tumpelo pyykkiasioissa etten uskaltaisi yksin koneen ääreen edes päästää. Kun hän tuli oppilasvaihtoon Suomeen 18 vuotta sitten 29-vuotiaana, suoraan mamman hoivista totta kai, hän ei ollut koskaan elämässään käyttänyt pesukonetta. Ensikosketus laitteeseen oli opiskelija-asuntolan pyykkihuoneessa, ja hyvin hän onnistui sen käynnistämään. Jonkun koneellisen hän siinä jo pesi, ennen kuin tuli puhetta pesuaineen määrästä ja olomuodosta. Mitä, täytyykö sinne jotain pesuainettakin laittaa? Eikö se kuulukaan automaattisesti koneen ohjelmaan? Ja mikä ihmeen huuhteluaine?

Nykyisin hän osaa kyllä pesuaineen laittaa mukaan ja vielä ihan oikeaan lokeroon, mutta pesuohjelman valinnan kanssa on vähän niin ja näin. Tietysti siksi, että rutiinia ei ole hänelle siinä syntynyt, hoidanhan minä aina meidän perheet pyykit. Niin, hoidan ja hoidan, miten kuten. Mutta ei ole mies koskaan valittanut. Niin on vakka kantensa löytänyt, olemme osanneet valita itsellemme sopivat puolisot eli kumpaakaan ei asia haittaa. Päin vastoin, jos joskus saankin pyykkihuonetta järjestettyä, mies saattaa turhautuneena sieltä huudella, että missä on minun paita ja housut, kun eivät ole totutuilla paikoillaan eli puolilikaisten korissa suloisessa sekamelskassa.

Sotku on siis niin suurta, että siinä piilee kaiken järjen vastaisesti jo joku logiikka. Saavutus sekin.

PAROLA DEL GIORNO: fare il bucato = lavare i panni = pestä pyykkiä
Oggigiorno siamo fortunati: possiamo fare il bucato in lavatrice. = Olemme onnekkaita nykypäivänä: voimme pestä pyykin pesukoneessa.

Italian kielen pyykinpesua tarkoittava ilmaisu fare il bucato tulee ajalta ennen pyykinpesukoneita: ennen vanhaan pyykkiä pestiin pesusoikoissa, jonka pohjassa oli reikä (il buco) ja tulppa. Myös muita selityksiä ilmaisulle on olemassa: toinen vanha pesutekniikka käytti reikäkangasta jolla pesuaineena käytetty puutuhka siivilöitiin. Vanhassa frankkien kielessä on sana bucòn, joka tarkoittaa lavare, pestä. Italian kieleen tämä sana olisi muuttunut muotoon bucare eli lavare.