Onko minulla varaa hankkia lapsia ja muita kysymyksiä vanhemmuudesta

Kotiäitiyden iloja: pihahommat lasten kanssa

Huomenta, täällä taas aamucappuccinon äärellä ollaan! Välillä melkein tuntuu, että olisikohan syytä uudelleennimetä blogi: Aamucappuccinon äärellä, Aamucappuccinolla tms. Kun on niin vahvasti painottunut näihin kahvin juonnin aikana syntyneisiin aamuajatuksiini.

Mustikkapasta-nimi syntyi alunperin siitä, että halusin ruokaan liittyvän nimen, jossa yhdistyy jokin selkeästi suomalainen ruoka johonkin italialaiseen. Pasta valikoitui melko nopeasti päätteeksi, mutta etuliite oli paljon vaikeampi keksiä. Mikä olisi niin selkeästi suomalaista, että lukijan päässä heti välähtäisi nimen tarkoitus ja kuulostaisi vielä hyvältä ja omaleimaiselta. Karjalanpiirakkapasta? Mämmipasta? Koivunkerkkäpasta? Ruisleipäpasta?

Ei niitä hyviä vaihtoehtoja niin paljon ollut, kun alkoi oikein pohtia. Mustikkapasta iski heti, vaikka mustikat eivät pelkästään suomalaisia marjoja olekaan...

Mutta tänään tarkoitukseni ei ollut puhua blogin nimestä! Ei sinne päinkään. Luin nimittäin niin mielenkiintoisen artikkelin juuri Helsingin Sanomista, että harvoin tulee vastaan. Jos olet tilaaja, lue se täältä. Jutun nimi on Hyppy tuntemattomaan ja kyllä - se käsittelee lasten hankkimista.

Heti otsikko kutkuttaa: Onko lapsen hankkiminen todella sitä, hyppyä tuntemattomaan?





Onhan se, monella tavalla. Artikkelissa tarjotaan erilaisista vanhemmuuteen liittyvistä aiheista kaksi väitettä, yleensä toisilleen vastakkaiset: Kaksi väitettä vanhemmuudesta, kumppanista, onnellisuudesta, työelämästä jne. Hienosti rakennettu juttu!

Väitteitä ovat esimerkiksi:
Lapsi lisää onnellisuutta / vähentää sitä
Minulla ei ole varaa hankkia lapsia / Yhteiskunta tukee hyvin lapsiperheitä
Parisuhde menee pilalle lapsen myötä / Lapsi vahvistaa suhdetta
Urani kärsii ja joudun pätkätöihin, jos hankin lapsen / Suomessa uran ja perheen yhdistäminen onnistuu varsin tyydyttävällä tavalla
En voi hankkia lasta, koska en löydä kumppania / Kumppanini ei halua (yhtä monta) lasta kuin minä
Ilmastonmuutoksen takia ei pidä hankkia enää lapsia / Suomi tarvitsee lisää lapsia, koska väestö ikääntyy
Lapsi pilaa mahdollisuudet harrastaa, pitää hauskaa ja matkustella / Lapsi tuo elämään kiinnostavia asioita ja ihmisiä.

Eli juuri näitä nykyään niin pinnalla olevia, jo kyllästymiseen asti jankutettuja ja kinasteltuja aiheita.

Koska olen vannoutunut kotiäiti ja elän keskellä pikkulapsiaikaa, nämä teemat ovat minulle kutkuttavan kiinnostavia. Pohdin niitä enemmän kuin mielelläni! Ja olenkin pohtinut jokaisen yllämainituista kohdista erittäin perusteellisesti itselleni selväksi jo aikaa sitten. Kuten varmasti jokainen vanhempi tekee, onhan tavallaan pakkokin. Lapsen hankkiminen kun usein nykyään on harkittu, hyvin pitkälle suunniteltu projekti, kuten artikkelin kirjoittajakin asian ilmaisee.

Haluanko minä lapsen ja kuinka monta, onko minulla varaa, haluanko tulla vanhemmaksi, mistä olen valmis lapsen takia luopumaan, onko minulla tarpeeksi hyvää parisuhdetta tai parisuhdetta ollenkaan, jotta siihen voisi hankkia lapsen, sopiiko lasten saaminen elämänkatsomukseeni ja ajatuksiini? Näitä kysymyksiä joutuu pohtimaan jokainen vanhemmuutta harkitseva ja sen keskellä elävä.

Joutilaisuutta lasten kanssa 1: keväthommia puutarhassa. 

Olen evoluutiouskovainen ja sitä mieltä, että huolimatta hienoista ajatusrakennelmista ja elämänkatsomuksista suurin osa meistä kuitenkin yhä noudattaa alitajuista lisääntymisviettiään, joka puskee esiin työelämän vaatimuksista ja vapautta, elämyksiä ja yksilöllisyyttä korostavasta elämäntyyli-ihanteesta huolimatta.

Nykyaikana lajinmukaisten vaistojen ja viettien noudattaminen vain on yhä vaikeampaa.

Yhteiskuntaamme ja nykyisin vallitsevaa, äskettäin luomaamme elämäntyyliä ei ole nimittäin oikein tehty lapsensaantia ajatellen. Emmehän voi edes hoitaa omia lapsiamme, kun pitää käydä töissä ja tienata rahaa sen takia, että asuminen ynnä muu on niin kauhean kallista! Olemme vieraantuneet omavaraustaloudesta, ja siksi kaikki pitää ostaa rahalla. Ja kun säästöönkin pitäisi vielä jäädä, sijoittamiseen, eläkerahastoihin ja niin edelleen.

Sitä paitsi nykyelämä on saanut lasten kanssa kotona olon näyttämään muutenkin kuin taloudellisessa mielessä huonolta ja rajoittuneelta vaihtoehdolta. Kotona lasten parissa käytetty aika näyttää suorastaan tuhlaukselta, kun pitäisi kasvaa ihmisenä ja kehittyä uralla, matkustella ja kokeilla uusia harrastuksia, ruokavalioita ja aatesuuntia.

Enkä sano tätä tuomiten tai syyllistäen niitä, jotka näin tekevät. Toivonkin todella, ettei kukaan syyllisty tästä tekstistä! Se ei nimittäin ole tarkoitus. Kaikilla ei ole halua eikä edes varaa jäädä kotiin, vaikka haluaisikin. Tiedän olevani siinä mielessä onnekas, että mieheni on valmis elättämään perhettä lähes yksinään, se on hänessä erittäin leimallinen italialainen piirre. Mihin muuten moni suomalainen nainen ei suostuisi, elätettäväksi siis, toisin kuin minä. Muutenkin ymmärrän hyvin heitä, jotka eivät viihdy kotona lasten kanssa vaan haluavat kehittää itseään muulla tavoin ja saada elämässään aikaan muutakin - onhan meidät opetettu ajattelemaan niin.

Me olemme kasvaneet siihen, yhteiskuntamme on sellainen, se saanut meidät uskomaan, että meidän täytyy tehdä tiettyjä asioita (kuluttaa loputtomasti, hankkia henkistä pääomaa ja elämyksiä, kehittyä kaikin tavoin ja sitten vielä hemmotella itseämme, olemmehan sen arvoisia), jotta voisimme tuntea itsemme tyytyväisiksi. 

On vaikea alkaa ajatella, että voi tehdä toisinkin. Että elämä voi olla hyvä ja täysi, vaikka siihen kuluu "vain" äitiys, juuri ja juuri riittävä toimeentulo ja korkeintaan vähän jotain muuta. Että ei suoritakaan sitä kaksoistohtorintutkintoa ja tienaa miljoonia, opiskele jatkuvasti uutta ja tee kaikkia elämänvalintojaan sen mukaan, mikä maksimoi urakehityksen, tulot ja eläkkeen.

Tai edes pitää muutaman vuoden taukoa kaikesta siitä muuta elämästä, sen pienen ajan kun lapset ovat pieniä ja tarvitsevat vanhempiaan. Tähän aiheeseen liittyen muuten suosittelen erittäin mielenkiintoista kasvatuskirjaa, Tom Hodginsonin Joutilaat vanhemmat (Basam Books 2009), jossa kirjoittaja tarjoaa vanhemmuuteen erilaista, rennompaa näkökulmaa ja muun muuassa puhuu sen puolesta, että pikkulapsiaika on sen verran arvokasta, että sen ajaksi voi laittaa tulojen maksimoinnin tauolle.

Joutilaisuutta lasten kanssa 2: kevään ensimmäisiä muurahaisia tarkkailemassa.

Jos lapsen myötä joutuu luopumaan yhdestä jos toisesta itselle tärkeäksi kokemastaan asiasta (esimerkiksi työ, matkustelu, biletys, vapaus, rauha ja mahdollisuus tehdä asioita juuri silloin kuin haluaa ja niin kauan kuin haluaa), näyttäytyy lapsen saanti todellakin ahdistavana ja kielteisenä asiana. Eikä silloin lasta ehkä kannatakaan hankkia.

Nykytilanne eli yksilön vapaus ja itsensä toteuttamisen ja taloudellisen kasvun ihanne on tietysti myös edistystä. Työssä ja tutkimuksessa ahkeroivat ihmiset tekevät mahdolliseksi sen, että meillä on mahdollisuus ostella ja kuluttaa, tilata usvakoneita eurolla Kiinasta tai vaikkapa hoidattaa vaikeita sairauksiamme erikoislääkäreillä. Kapitalismin rajattomaan kasvuun tähtäävä ideologia on saanut aikaan sen, että suunnattomia summia rahaa on suunnattu tutkimukseen, tuotekehitykseen ja edistyksen lisäämiseen, kun kaikesta pitää tehdä aina vaan tehokkaampaa ja tuottavampaa. Naisten vapautuminen työelämään on lisäksi tärkeää tasa-arvoa ja entisestään lisää mahdollisuuksia taloudelliseen kasvuun.

Nyt näkyy ensimmäinen kärpänen! 

Mutta onko äärimmilleen viety edistys myös hautamme, kun se on pikku hiljaa tuhoamassa maapalloa ja aiheuttamassa muun muuassa tilanteen, että Suomessa eläkepommi tikittää kun ihmiset eivät hanki lapsia vedoten liikakansoitusongelmaan (tai ainakin se on hienolta kuulostava tekosyy sille, ettei lapsia muista syistä haluta)?

Tässä(kin) asiassa on lukemattomia yhteiskunnallisia, taloudellisia, sosiaalisia ja niin paikallisia kuin globaaleja asioita ja näkökulmia, jotka vaikuttavat kokonaisuuteen ja siihen miten se on ymmärrettävä, ja niinpä yritykseni käsitellä asiaa omasta pikkuruisesta kotiäidin näkökulmasta jää väistämättä äärimmäisen vajaaksi ja yksipuoliseksi. Yritän silti, silläkin uhalla että minua viisaammaat osannevat teilata jokaisen kirjoittamani ajatuksen ja leimaudun mistään ymmärtämättömäksi mutkien suoristajaksi.

Joutilaisuutta lasten kanssa 3: lehtikasassa pomppimista.

Poliittiset päättäjät pohtivat, miksi syntyvyys vain laskee, mutta he eivät ehkä tule ajatelleeksi, että sitä on nyky-yhteiskunnassamme ehkä mahdotonta saada nousuun. Ei siksi, että lapsilisiä on leikattu tai vanhemmanvapaa on väärin jaettu isän ja äidin kesken. Nämä ovat mitättömiä pikkuseikkoja kokonaisuudessa. Meille on jo ajat sitten myyty toinen, paljon houkuttelevampi elämäntyyli: vapaan, varakkaan, itseään ilman rajoitteita toteuttavan ihmisen elämä.

Siihen ei lapsi tai ainakaan useampi noin vain mahdu, ainakaan aiheuttamatta turhautumista, uupumusta, väsymystä, seinien päälle kaatumisen tunnetta silloin, kun joutuu olemaan lasten kanssa kotona. Kun on koko ajan tunne, että pitäisi olla jossakin muuallakin kuin kotona ja saada aikaan kaikkea sitä, mitä nykyihanteiden mukaan elämässä pitää saada. Tai muuten jää kehityksen kelkasta jälkeen ja mikä pahempaa, elämä valuu ikään kuin ohi...

Mutta miksi emme tule koskaan tule kysyneeksi, miksi kelkan täytyy nykyään mennä niin kovaa? Miksi me suostumme siihen? Ymmärrämmekö vasta sitten, kun kelkka törmää seinään, että vauhti taisi sittenkin olla liian suuri?

Vaikka missä se elämä muualla on kuin omissa lapsissa. Näin ajattelen minä, evoluutiouskovainen kotiäiti, mutta minä olenkin poikkeus valtavirrassa, kotona viihtyvä ja korkeakoulutettu mutta silti uran syrjemmälle laittava vanhempi.

Totta kai kärsin ajoittain noista ulkoisista paineista, joita yhteiskunta ja ympäristö asettaa, välillä hyvinkin paljon. Niitä satoja tuhansia euroja, jotka nyt jo yhdeksän vuotta kestäneen kotiäitiyteni aikana olen menettänyt, ei kannata edes ajatella, vaikka rahalla ja erityisesti varakkuudella onkin minulle hyvin vähän merkitystä. Niin kauan kuin selviämme asumiskuluista, voimme ongelmitta ostaa ruokaa syödäksemme ja vaatteet päällemme ja pystymme tekemään joitakin pieniä piristäviä asioita kuten lomamatkan silloin tällöin, kaikki on hyvin. Maapallon mittakaavassa jo se on mittaamatonta hyvinvointia, enemmän kuin valtaosa maailman ihmisistä koskaan voi unelmoida saavansa. En tarvitse lisäksi vielä sijoituksia ja luksusmerkkivaatteita ollakseni onnellinen.

Minun onneni on kodin seinien sisällä, oman perheeni kuplassa. Vastuutonta pään pensaaseen pistämistä? Jonkun mielestä varmasti on. Jokaiseen valintaan liittyy hyviä ja huonoja puolia. Mutta tärkeintä on, että omat valintansa on pohtinut tarkoin, on niiden kanssa sinut ja perustellut ne hyvin itselleen. Ja sen olen ainakin tehnyt.

Hyvää aprillipäivää kaikille! Ja ei, tämä postaus ei ole aprillipilaa =).

PAROLA DEL GIORNO: pesce d`aprile (m) = aprillipäivä Il pesce d `aprile è il giorno in cui puoi fare dei scherzi agli altri. = Aprillipäivänä on sallittua jekuttaa muita.